--->
Joulukuussa 2024 Instagramissa ei voi enää seurata tiettyä aihetta sen ns. häshtägin avulla.
Meta vahvisti jo alkuvuodesta kehittelevänsä karttatoimintoa, joka mahdollistaa ystävien sijainnin näkemisen. Kyseinen toiminto muistuttaa vahvasti Snapchatin vastaavaa toimintoa.
Euroopan komissio on ilmoittanut virallisesti Metalle, että yhtiö vaikuttaa rikkovan Euroopan Unionin Digital Markets Act -lakia. Syynä on se, että Metalla ainoa tapa kieltäytyä kohdennetusta mainonnasta on maksullinen.
Sen jälkeen, kun Instagram alkoi käyttämään käyttäjiensä kuvia tekoälyn koulutukseen, on iso määrä taiteilijoita ja valokuvaajia hylännyt Instagramin ja siirtynyt käyttämään kilpailevaa sovellusta, Caraa.
Yhdysvaltain monopoleja valvovan viranomaisen FTC:n mukaan Facebook, nykyinen Meta, pimitti tietoja ostaessaan itselleen Instagramin ja WhatsAppin.
Instagramin algoritmeihin tuli loppukeväästä 2024 iso muutos, kun palvelu alkoi suosimaan nimenomaan alkuperäistä sisältöä. Eli muiden tileiltä kuvia ja videoita nappaavia ja omalla tilillään niitä jakavia tilejä tullaan suitsimaan.
Euroopan Unionin arvioidaan aloittavan tutkinnan siitä, löysäileekö Meta valeuutisten moderoinnissa. Taustalla on etenkin Venäjän luoma vaikuttaminen, jonka pelätään haittaavan jopa vaalidemokratian toteutumista länsimaissa.
Intia kielsi TikTokin jo vuonna 2020. Joten maasta voidaan tutkia se, miten todennäköisesti kävisi, jos TikTok kiellettäisiin Suomessa tai Yhdysvalloissa. Voittajia olisivat Instagram ja YouTube.
Euroopan Unionin tietosuojaneuvosto on linjannut, että mm. Facebookin ja Instagramin tapa antaa kuluttajalle vaihtoehdoiksi joko henkilötietojen käyttö mainontaan tai maksullinen palvelu, eivät ole riittävät, todelliset vaihtoehdot.
Metalla on nähtävästi jälleen ongelmia, sillä sen omistavat WhatsApp, Facebook ja Instagram eivät toimi.
Instagramiin on kehitteillä karttaominaisuus, joka muistuttaa vahvasti Snapchatin vastaavaa ominaisuutta.
Meta on kertonut piilottavansa poliittista sisältöä Instagramista ja Threadsista. Käyttäjän pitää jatkossa erikseen kytkeä asetus päälle, mikäli haluaa palveluiden suosittelevan poliittista sisältöä itselleen.
Virtuaaliset, tekoälyn luomat influensserit kasvattavat suosiotaan ja tulevat osittain syömään oikeiden influenssereiden tulovirtoja.
Metan uusi kuvia tuottava tekoäly Imagine with Meta AI on koulutettu tavallsten ihmisten Instagramiin ja Facebookiin jakamilla kuvilla. Metalla on käyttöehtojensa mukaan lupa käyttää kaikkea palveluihin lisättyä sisältöä tekoälyjensä apuna.
Itävaltalainen kansalaisjärjestö noyb on nostanut GDPR-kanteen Metaa vastaan. Taustalla on maksullinen Instagram ja Facebook, jotka tarjoavat käyttäjälle mahdollisuuden estää omien tietojensa välitys mainosverkoille.
Meta ryhtyy marraskuussa 2023 tarjoamaan maksullista, mainoksetonta versiota sekä Instagramista että Facebookista Euroopassa. Hinnat riippuvat siitä, minkä kautta tilaus on aloitettu.
Vaikuttajamarkkinointi eli ns influenssereiden sisällöntuotanto on maailmanlaajuisesti jo valtava bisnes.
Tärkein uudistus on tuotu Meta-teknologioiden ulkopuolisen toiminnan hallintaan, sillä tätä voi nyt hallita Instagramin kautta. Aiemmin hallinta on onnistunut vain Facebookin kautta.
Vahvojen sisäpiirihuhujen perusteella Meta on tuomassa tarjolle mainosvapaat, maksulliset versiot Instagramista ja Facebookista jo loppuvuodesta 2023.
Huhujen mukaan Facebookista ja Instagramista olisi tulossa mainosvapaa, maksullinen versio tarjolle Euroopassa. Taustalla ovat EU:n kiristyneet yksityisyyslait, jotka tekevät mainosmyynnistä aina vain vaikeampaa.