--->
Helsingin poliisi varoittaa huijauksessa, jossa uhrien puhelimiin on asennettu haittaohjelma. Haittaohjelman avulla huijarit saavat käyttäjän puhelimen haltuunsa, ja siten aiheuttamaan uhrille muun muassa merkittävää taloudellista vahinkoa.
QR-koodit ovat käteviä, sillä niiden avulla käyttäjä voidaan helposti ohjata esimerkiksi brändin nettisivuille tai palautelomakkeeseen, jonka osoite olisi muuten hankala muistaa.
Vapaaehtoinen luottokielto on nyt mahdollista tehdä suoraan verohallinnon palvelun kautta. Oppaamme neuvoo miten luottokieltoa haetaan, jos epäilet vaikkapa identiteettivarkautta.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Kyberturvallisuuskeskus on kuluneen viikon aikana saanut jälleen useita ilmoituksia Microsoft 365 -tilimurroista.
Huijauspuhelut olivat pitkään suomalaisten vaivana ja esimerkiksi vuosina 2020 ja 2021 suomalaiset menettivät yksin teknisen tuen huijauspuheluissa noin 7,1 miljoonaa euroa. Huijauspuheluita alettiin estämään viime vuoden lokakuussa. Maanlaajuinen ...
Elisa varoittaa sivuillaan tietojenkalasteluviesteistä, joita on lähetetty Elisan asiakkaille sähköpostitse.
Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksen viikkokatsauksessa kerrotaan mielenkiintoisesta ilmiöstä, sillä viime aikoina on havaittu erilaisia rekrytointihuijauksia.
Ensimmäiset lähettäjätunnukset on nyt suojattu, kun kolmen kuukauden karenssiaika on kuluttua umpeen tunnuksen rekisteröinnistä.
Kyberturvallisuuskeskus varoittaa viikkokatsauksessaan organisaatioissa leviävistä Microsoft 365 -sähköpostitilien kalasteluista
Viime viikolla huijarit saivat tuhansia euroja niin sanotuilla kuriiripetoksilla, joita huijarit toteuttivat Facebook Marketplacessa.
Kolmen kuukauden aikana on suojattu jo 70 tekstiviestin lähettäjätunnusta huijausviestien estämiseksi. Ensimmäiset suojaukset astuvat voimaan nyt.
Huijausviestejä liikkeellä jälleen runsaasti. Niitä on lähetetty muun muassa eri pankkien, OmaKannan ja Booking.comin nimissä.
Helsingin poliisi kertoo, että se on saanut valmiiksi esitutkinnan, jossa useita henkilöitä epäillään törkeistä petoksista.
Suomessakin suosittu kiinalainen Temu-verkkokauppa on nyt hakkereiden uusi kohde. Temu, jonka sovellus löytyy sovelluskauppojen listojen kärjestä, on nopeasti saavuttanut suosiota tarjoamalla alennettuja tuotteita suoraan kuluttajille ilman välikäsiä
Viranomaiselle on tehty tällä viikolla useita kymmeniä ilmoituksia OmaKanta-palvelun sekä Suomi.fin nimissä lähetetyistä tietojenkalasteluviesteistä.
Finanssiala kertoo, että digihuijausten määrä nousi reippaasti vuonna 2023. Suomalaiset menettivät verkkorikollisille peräti 44,2 miljoonaa euroa vuoden 2023 aikana.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Kyberturvallisuuskeskus varoittaa poliisin nimissä tehdyistä huijauspuheluista. Kyberturvallisuuskeskus sai viime viikon aikana ilmoituksia tällaisista puheluista.
Jennifer Anistonin ääni, kasvot ja kehonkieli on valjastettu huijausvideon käyttöön, deepfake-tekniikan avulla.
Jo aiemmin Traficom kertoi uuden velvoitteen purreen tehokkaasti ja nyt myös Telia kertoo, että huijauspuheluiden suodatus on toiminut toivotusti.
Kun organisaatio on suojannut lähettäjätunnuksensa, rikolliset eivät enää pysty hyödyntämään nimeä huijausviesteissä.