Jälleen on suomalaisia huijattu - Pankin virkailijoina esiintyvät vieneet kymmeniä tuhansia euroja parin viikon aikana
Poliisi huomauttelee tasaisin väliajoin erilaisista huijauksista esimerkkien kera. Tällä kertaa Itä-Suomen poliisi on jakanut esimerkkejä parin viime viikon aikana tapahtuneista huijauksista, joilla on viety suomalaisilta uhreilta peräti kymmeniä tuhansia euroja.
"Kahden edellisen viikon aikana on itäsuomalaisilta onnistuttu huijaamaan isoja summia rahaa", kertoo rikoskomisario Juha Leinonen Itä-Suomen poliisista.
Leinonen kertoo, että liikkeellä on paljon erilaisia huijauksia, joissa uhrille lähetetään tekstiviesti tai sähköpostia. Viesteissä tai posteissa kerrotaan, että vastaanottajalle on tulossa veronpalautusta tai vastaanottajalla on maksamaton sakko tai saapuva postilähetys tai operaattori on vaihtamassa asiakkaan SIM-korttia. Näissä viesteissä on mukana linkki, jonka kautta asiaa pyydetään hoitamaan.
Liikkeellä on myös erilaisia huijauspuheluita, joilla on viety paljon rahaa. Puheluissa esiinnytään pankin virkailijoina. Näistä poliisi on antanut muutamia esimerkkejä.
Eräältä kuopiolaiselta 60-luvulla syntyneeltä naiselta vietiin tililtä noin 50 000 euroa. Huijauksessa uhri sai puhelun, jossa mies esiintyi Norwegian pankin edustajana. Mies kertoi, että naisen tiedoilla oli haettu lainoja ja ne pitäisi poistaa. Mies yhdisti puhelin Osuuspankin virkailijana esiintyvälle toiselle henkilölle, jolle nainen meni puhelun aikana antamaan verkkopankkitunnuksensa.
Joensuulaisen naisen ja hänen miehensä tililtä vietiin samaisella huijauksella yhteensä 65 000 euroa.
Myös mikkeliläinen 50-luvulla syntynyt nainen sai puhelun tuntemattomasta numerosta ja soittaja kertoi tässäkin huijauksessa olevansa Norwegian pankista. Tämän jälkeen huijaus eteni, kuten aiemmassa tapauksessa ja naisen sekä hänen miehensä tileiltä vietiin yhteensä yli 65 000 euroa. Lisäksi heidän nimissä oli nostettu luottoja yli 10 000 euron edestä.
Oulun Osuuspankin virkailijana esiintynyt mieshenkilö vei 40-luvulla syntyneeltä kuopiolaiselta naiselta 49 000 euroa.
Viime viikon torstaina yläsavolainen 70-luvulla syntynyt nainen oli antanut verkkopankkitunnuksensa miehelle, joka oli esiintynyt Helsingin Osuuspankin virkailijana. Naisen pankkitunnuksilla oli pääsy myös joidenkin muiden henkilöiden tileille ja huijarit saivat saaliikseen yhteensä lähes 89 000 euroa, mutta huijattuja varoja saatiin takaisin noin 40 000 euron edestä.
Tämän viikon maanantaina joensuulainen 50-luvulla syntynyt nainen sai puhelun mieheltä, joka esiintyi Resuspankin virkailijana. Tässäkin huijauksessa käytettiin samaa kaavaa ja Osuuspankin virkailijana esiintynyt mies oli saanut naiselta verkkopankkitunnukset, jonka jälkeen naisen omalta tililtä sekä hänen hallinnoimilta kahdelta eri yhdistyksen tileiltä oli viety noin 50 000 euroa.
Näitä kaikkia edellä mainittuja tapauksia tutkitaan törkeinä petoksina tai törkeinä maksuvälinepetoksina.
Poliisi huomauttaa, että omia verkkopankkitunnuksia tai luottokorttitietoja ei pidä antaa kenellekään puhelimessa, sähköpostilla, tekstiviestillä tai keskustelukanavissa.
KOMMENTOI
Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.