AfterDawn logo

Huijaukset kasvussa - Suomalaisilta viety tänä vuonna jo 27,5 miljoonaa euroa

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Finanssiala kertoo tiedotteessaan, että suomalaiset ovat menettäneet huijauksiin tammi-kesäkuussa 2024 27,5 miljoonaa euroa.

Vuotta aiemmin luku oli 19,8 miljoonaa euroa eli huijausmäärät ja menetykset ovat kasvussa. Yhteensä suomalaiset menettivät vuonna 2023 yli 44 miljoonaa euroa huijareille.

Pankit ovat tänä vuonna onnistuneet pysäyttämään 18,2 miljoonan euron edestä huijauksia tai saaneet palautettua petoksella viedyt rahat asiakkaille.

Määrä on yli 14 prosenttia suurempi kuin vuoden 2023 ensimmäisellä puoliskolla, jolloin pankit saivat estettyä huijauksia 15,9 miljoonan euron edestä.

Estettyjen ja menetettyjen yhteenlaskettu rahasumma on tämän vuoden osalta siis 45,7 miljoonaa euroa.

"Huijareiden keinot ovat moninaiset ja rikolliset ovat kekseliäitä ja luovia. Ytimessä on tavoite onkia tiedot maksuvälineestä tai maksuvälinetunnuksista. Tämä voi tapahtua puhelimessa tai somessa psykologisia koukkuja käyttäen, uskottavan oloisilla pankkien tai verkkokauppojen peitesivustoilla tai vaikkapa tarjoamalla sijoituksia hurjilla tuottoprosenteilla", sanoo Finanssiala ry:n rikos- ja petostorjunnasta vastaava johtaja Niko Saxholm.

Eniten menetyksiä on tapahtunut tietojenkalasteluhuijauksilla. Näillä huijarit ovat saaneet 11,7 miljoonaa euroa. Heti perässä olivat sijoitushuijaukset, joihin meni 10,9 miljoonaa euroa suomalaisten rahoja. Huijausten lukumäärä yli kaksinkertaistui.


Saxholm huomauttaa, että sijoitushuijauksia on todennäköisesti tapahtunut vähintään kolminkertaisesti todellisuudessa, sillä sijoitushuijausten uhrit eivät usein ilmoita pankille tulleensa huijatuksi eli huijausta ei merkitä tällöin tilastoihin.

Dokumentti- ja rakkaushuijauksilla ihmisiltä vietiin 2,8 miljoonaa euroa, mutta näissä huijauksissa nähtiin laskua 42 prosentin edestä edellisvuoden vastaavaan aikaan nähden.

"Jos loppuvuoden huijausmäärät pysyvät samalla tasolla, näemme luultavasti vuodenvaihteessa taas uuden ennätyssumman suomalaisilta huijattuja varoja", Saxholm pohtii.

KOMMENTOI

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki