AfterDawn logo

Terveystalon nimissä liikkuu pankkitunnuksia kalastavia huijausviestejä

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen
2 kommenttia

Terveystalo kertoo tiedotteessaan, että Suomessa on noin viikon ajan liikkunut huijausviestejä, jotka pyrkivät näyttämään Terveystalon lähettämiltä.

Yrityksen mukaan tekstiviesteissä kerrotaan esimerkiksi maksamattomista laskuista ja viesti sisältää linkin sellaisen maksamiseen.

Todellisuudessa linkki vie huijaussivustolle, joka pyrkii saamaan uhrin pankkitunnukset rikollisten haltuun.

"Terveystalon järjestelmät ovat suojassa, eikä asiakkaiden tietoja ole vaarantunut. Teemme aktiivisesti yhteistyötä viranomaisten kanssa haittavaikutusten minimoimiseksi sekä toiminnan estämiseksi ja pyrimme jatkuvasti kehittämään tapoja estää vastaavat huijausyritykset", kertoo Terveystalon tietoturvajohtaja Sami Vellonen.

Huijausviesteissä lähettäjänä näyttäisi olevan Terveystalo, mutta lähetystunnuksessa on käytetty isoa i-kirjainta pienen l-kirjaimen sijaan tai muita vastaavia muunnoksia. Näin teksti näyttää nopealla vilkaisulla aidolta, vaikka se ei ole Terveystalon lähettämä. Terveystalo ei koskaan lähetä maksamiseen liittyviä tekstiviestejä, joissa on linkki.


Erilaisia huijausviestejä on liikkeellä jatkuvasti. Esimerkiksi myös OmaKannan nimissä on liikkunut huijausviestejä viime aikoina.

2 KOMMENTTIA

jonppaa1/2

Mä sain tän kans ja olen Terveystalon asiakas. Aluksi sivu näytti yllättävän aidolta mutta kun sain viestin niin hälytyskellot alkoivat onneksi soida! Linkissä oli pieni typo ja linkki näytti päättyvän epäilyttävään fi.com-päätteeseen.

mcmopo2/2

Itse sain kanssa kyseisen tekstiviestin. Onneksi google siirtosen suoraan roskapostiin. Tosin en olisi muutenkaan reagoinut kun en ole terveystalon asiakas. Ihmetyttää vaan että tällaiset viestit rupeavat tulemaan kun osallistuu johonkin arvontaan vaikka kieltää tietojen käytön vai mitenkä se rastin muotoilu oli?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki