AfterDawn logo

Suomeen rantautunut Back Market haastaa kunnostettujen ja käytettyjen elektroniikkalaitteiden markkinat

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen
3 kommenttia

Ranskalainen Back Market haastaa Suomen elektroniikkamarkkinat kunnostettujen ja käytettyjen elektroniikkalaitteiden osalta, joka on ollut nyt muutaman toimijan, kuten iPhone-puhelimia kunnostavan Swappien, varassa.

Back Market ilmoittaa olevansa edelläkävijä kunnostettujen elektroniikkalaitteiden markkinoilla ja vähentäneensä toimillaan 3000 tonnia elektroniikkajätettä vuodesta 2014.

"Uusien elektroniikkalaitteiden ylituotanto ja sähköisen jätteen kasvu ovat maailmanlaajuisia ongelmia. Olemme huomanneet, että yhä useammat kuluttajat haluavat ostaa uusittuja laitteita, kaltaisellemme toimijalle on Pohjoismaissa tilausta", Thibaud Hug de Larauze, yksi Back Marketin kolmesta perustajajäsenistä kertoo.

Yrityksen liiketoiminta on laajentunut kuudessa vuodessa Ranskan ja kahdeksan muun Euroopan maan lisäksi myös Yhdysvaltoihin. Suomi on ensimmäinen Pohjoismaa, johon Back Market avasi liiketoimintansa lanseeraamalla verkkokaupan lokakuussa 2020. Myynti on jo nyt ylittänyt markkinapaikan odotukset.


"Meillä on kattava tuotevalikoima ja kilpailukykyinen hinta-laatusuhde. Haluamme myös tarjota verkossa sujuvan asiakaskokemuksen, johon luonnollisesti kuuluu ensiluokkainen asiakaspalvelu. Uskon, että suomalaiset arvostavat näitä asioita", yrityksen maakohtaisista lanseerauksista vastaava Julie Beucher sanoo.

Puhelimien lisäksi Back Marketin valikoimiin kuuluvat muun muassa kannettavat tietokoneet, tabletit ja kuulokkeet. Yhtiö kertoo tuotteiden sisältävän 12 kuukauden takuun ja 30
päivän palautusoikeuden sekä ilmaisen toimituksen.

kunnostettu älypuhelin Back Marketin testauksessa

Kunnostetun älypuhelimen testaus. Kuva: Back Market

"Käytetty laite ei tarkoita samaa kuin kierrätetty laite. Back Marketin kautta myyntiin tulevat laitteet käyvät läpi huolellisen tarkastuksen, kunnostuksen sekä testauksen ennen kuin ne myydään eteenpäin. Meillä on n. 1000 sertifioitua asiantuntijaa, jotka arvioivat laitteiden kunnon ja huoltavat ne toimiviksi. He antavat arvionsa myös laitteen kosmeettisesta kunnosta. Kunnostettu tuote on mahdollista saada parhaimmillaan jopa 70% edullisemmin", Beucher kertoo.

Lisätietoa Back Marketista saa täältä.

3 KOMMENTTIA

pentsu1/3

Tulipa ihan huvin vuoksi katsottua tuota tarjontaa. Aivan poskettomia hintoja noilla puhelimilla. Täytyy olla todella vihreä tai vintage-henkinen jos tuolta puhelimen hankkii

Jyk2/3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pentsu:

Tulipa ihan huvin vuoksi katsottua tuota tarjontaa. Aivan poskettomia hintoja noilla puhelimilla. Täytyy olla todella vihreä tai vintage-henkinen jos tuolta puhelimen hankkii

Kyllä siinä omasta mielestä muutamia hyviäkin hintoja on, vaikka tosin joitakin uusia saa jopa halvemmalla.

user_org (vahvistamaton)3/3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jyk:

Kyllä siinä omasta mielestä muutamia hyviäkin hintoja on, vaikka tosin joitakin uusia saa jopa halvemmalla.


Mielenkiintoista, Apple ? oliko jotain muuta.

Samsung Galaxy S10 128GB, hinta 929€, nyt tosin kova alennus, saa niinkin edullisesti kuin 427€.
Saa tosissaan etsiä missä uuden hinta noiden normaali, ensimmäinen operaattori tulos tarjosi uutena tuota alle 400€

Ei selailussa oikein osunut muitakaan hyviä hintoja.

Galaxy Z Flip, no sitä saa uutena halvemmalla lähikaupasta, mutta jos haluaa että kuulokeliitin on testattu ja toimivaksi todettu, niin kyllä siitä maksaa vähän lisähintaa, vaikka akku testattu ja todettu että yli 85% hengissä.

Huawei, p30 Pro, joo alkaa oleen kaupoissa vähissä, mutta heidän hinta 869, alella jotain "hyvää" reilulla neljällä sataa, tuota vielä saa kaupoista, joten en keksi mitä etuo nuo siitä tarjoavat.


Pleikkari mitä tyrkyttivät alessa, niin oli muutama euro eroa kivijalan uuteen.


Jos tarvitsee jonkin sellaisen vanhan mallin mitä ei enään kaupoista saa, niin siitä ehkä sitten maksaa sen mitä pyydetään.

Testanneet ja toivaksi todenneet sellaisiakin ominaisuuksia mitä ei uudessa laitteessa edes ole. Taitaa ropotti vain ruksia ok.

Lisäksi lisähinasta joutuu luopumaan vedenkestävyydestä ja valmistajan takuusta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT