AfterDawn logo

Telian jääkiekon Liiga-lähetykset näkyvät vuosikymmenen vanhalla teknologialla

Matti Robinson Matti Robinson
1 kommentti

Monikansallinen teleoperaattori Telia osti jääkiekon Liigan (ent. SM-liiga) jakeluoikeudet hiljattain, ja on kertonut viimeisen viikon aikana maltillisesti tulevista kanavista tapahtumien seuraamiseen.

Reilun 20 miljoonan vuosihinnaksi arvioitu diili jatkuu näillä näkymin ainakin kuuden vuoden ajan ja muun muassa Lappeenrannan Uutisille Telian Arda Basaranoglu on kommentoinut, että tarkoitus on panostaa "sekä tuotteen tekniseen tuotantoon että sisältöön". Tässä vaiheessa tuotteistuksesta on kuitenkin vielä varsin vähäisesti tietoa, mutta onneksi Telia on ryhtynyt aktiivisesti kertomaan tulevasta palvelusta.

Yksi esimerkki tästä on TeliaPartio-nimimerkillä toimiminen Tappara.co-keskustelualueella. Siellä Teliasta on kerrottu Liigan tulevista jakelukanavista ja niiden teknisestä toteutuksesta. Valitettavasti informaatiosta paljastuu melkoinen ongelma, joka ei todellakaan kerro panostuksista tekniseen tuotantoon.


Viestiketjussa TeliaPartio kertoo, että Liigan verkkotoisto toteutetaan Silverlight-tekniikalla ja vaatii kyseisen laajennuksen selaimeen. Ongelma on, että Microsoftin Silverlight-multimediateknologia on varsin vanha ja heikko tapa toteuttaa nettistriimejä.

Tietokoneella homman saa toimimaan selaimen kautta osoitteessa https://tv.telia.fi/3
Käytännössä vaatii Silverlight-laajennuksen toimiakseen, joten selain pitää valikoida sen mukaisesti. Firefox ja Edge selaimet ei mahdollista tätä laajennusta, joten niitä ei voi hyödyntää. Sanoisin, että Chrome on tässä fiksuin ratkaisu. Näistä edellä mainituista syistä johtuen Linux tai Chromebook tietokoneet ei pysty pyörittämään tätä systeemiä.

Niko@TeliaPartio

Uskoa ei tarvitse pelkästään teknologiatoimittajaa tai edes tekniikan asiantuntijoita, vaan itse Microsoft ei esimerkiksi tue yli kymmenen vuotta sitten julkaistua teknologiaa uusimmassa Edge-selaimessaan. Edgen lisäksi Firefox lopetti viime vuonna tuen – Netflix puolestaan siirtyi Firefoxinkin osalta HTML5:een jo kauan ennen tätä – ja Chrome on siirtynyt pois Silverlightista jo vuodesta 2015, joskin osittainen tuki löytyy edelleen.

Jopa Maikkarin kovasti kritisoitu Katsomo-verkkopalvelu luopui vuosi sitten Silverlightista.

Keskustelijat ovat pyrkineet saamaan tarkennusta Telian kommenttiin, ja täyttä selvyyttä ei aiheeseen suoraan anneta. Telian sivuilta selviää, että Chrome-suosituksessa kyseessä on käytössä oleva eri tekniikka, josta kerrotaan myös Twitter-ketjussa. Chromella palvelu toimii Telian omalla Chromen-laajennuksella (arvosanojen keskiarvo 1 tähti), jonka lisäksi vaaditaan (ainakin Mac-tietokoneilla) erillinen toisto-ohjelma nimeltään "Telia TV web soitin".


Toivottavasti Telian oma toistoalusta toimii ainakin paremmin kuin toiseksi alustaksi valittu Silverlight. Joka tapauksessa on selvää, että kyseessä on melkoisen erikoinen ratkaisu, joka ei missään tapauksessa täytä nykystandardin suoratoistopalvelun tasoa.

Lisätietoa Telia TV -palvelun teknisestä toteutuksesta ja sen rajoituksista löytyy Telian tukisivulta.

1 KOMMENTTI

Viivi400 (vahvistamaton)1/1

Hyvä infokanava!

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT