--->
AfterDawn logo

Se oli siinä? Warner Bros. ja HBO Max siirtyvät Trumpin vaikutusvallan alle - Netflix luopui kisasta

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Pitkään näytti siltä, että Netflixin ja HBO Maxin yhdistyminen tulee tapahtumaan lähes varmuudella.

HBO Maxin emoyhtiöstä käydyssä kilpakosinnassa olivat vastakkain Netflix ja Donald Trumpin lähipiiriin vahvasti kytkeytyvä Paramount Skydance, jotka korottivat vuorotellen tarjouksiaan Warner Bros. Discoverysta.

Netflix oli erityisen kiinnostunut WBD:n elokuvastudioista, valtavasta määrästä oikeuksia megahitteihin kuten Harry Potter - sekä tietysti HBO Maxista.

Paramount puolestaan on ollut kiinnostunut WBD:n kokonaisuudesta, johon kuuluvat edellä mainittujen lisäksi myös nippu TV-kanavia ympäri maailmaa - myös Suomessa, sekä mm. maailman tunnetuin uutiskanava CNN.

Warner Bros. Discoveryn hallitus hyväksyi jo Netflixin tekemän ostotarjouksen ja on suosittanut osakkeenomistajilleen Netflixin tarjouksen hyväksymistä. Paramount on tarjonnut yhtiöstä jo aiemmin isomman tukun rahaa, mutta WBD:n hallitus on katsonut, että yhdistyminen Netflixiin olisi ollut parempi WBD:n tulevaisuuden kannalta.


Paramount on kuitenkin kerta kerralta korottanut tarjoustaan yhtiöstä, vaikka WBD:n hallitus ei ole edes pyytänyt sitä osallistumaan tarjouskisaan - eli kyseessä on ollut ns. vihamielinen ostotarjous.

Viimeisimmällä kierroksella WBD:n hallitus kuitenkin halusi kuulla vielä "viimeisen" tarjouksen Paramountilta - ja Paramountin viimeisin tarjous oli todella kova. Niin kova, että WBD:n hallitus päätyi "harkitsemaan" sitä.

Netflix kuitenkin veti tilanteesta omat johtopäätöksensä ja kertoi tänään vetäytyvänsä yrityskaupan yrittämisestä kokonaan.

Netflixin mukaan ostotarjous oli lopulta Netflixin kannalta "kiva, mutta ei välttämätön" ja hinnan kohotessa yhtiön laskelmien mukaan liian kovaksi, yhtiö ei halunnut enää jatkaa kilpalaulantaa.

Paramountin taustat

Yhdysvalloissa pelätään nyt vahvasti sitä, että Donald Trumpin johtama MAGA-leiri saa käsiinsä nyt yhden suurimmista viihdeimperiumeista ja kääntää sen omaa agendaa noudattavaksi. Erityisen huolissaan Yhdysvalloissa ollaan CNN:n puolesta, joka on ollut vuosikausien ajan Trumpin hallinnon hampaissa uutisointinsa takia.

Paramountin omistaa teknologiajätti Oraclen omistaja Larry Ellison ja hänen sukunsa - hänen poikansa David Ellison on Paramountin toimitusjohtaja. Ellison on vankkumaton Trumpin kannattaja.

Pelkästään Ellisonin rahoilla Warner Bros. Discoverya ei kuitenkaan osteta, vaan Paramount saa ison osan ostotarjouksensa rahoituksesta lähi-idän valtioiden kansallisilta sijoitusrahastoilta.

Yrityskauppa ei ole kuitenkaan tässäkään muodossa itsestäänselvyys, sillä Paramount ja Warner Bros. Discovery ovat molemmat jättimäisiä Hollywoodin elokuvastudioita ja kuuluvat ns. Big Five -ryhmään, eli viiden suurimman studion joukkoon.


Sekä Yhdysvaltain että Euroopan Unionin kilpailuviranomaisten pitää hyväksyä Paramountin ja Warner Bros. Discoveryn yhdistyminen - ja yhdistymistä ei pidetä aivan itsestäänselvyytenä.

Vastaavaan ongelmaan olisi toki törmännyt myös Netflixin yrityskauppa, mutta eri kulmalla: Netflix ja WBD:n omistama HBO Max ovat suoratoistossa kilpailijoita, joten kauppaa arvioitaisiin kilpailuviranomaisten toimesta vastaavasti niiden näkökulmasta.

Netflix on jo ilmoittanut, että mikäli Paramountin kauppa peruuntuu syystä tai toisesta, se on valmis palaamaan takaisin neuvottelupöytään.

KOMMENTOI

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki