WiFi-signaalin heijastumasta voidaan tunnistaa ihmiset yksilöllisesti
Vahvasti scifiltä kuulostava tutkimus italialaisesta La Sapienza Universitysta todistaa, että ihmiset ovat helposti jäljitettävissä lähes missä päin maailmaa tahansa.
Myös silloin, kun heillä ei ole minkäänlaisia älylaitteita mukanaan, eivätkä kasvot päädy mihinkään kameraan.
Tutkijoiden mukaan ihmisen keho itsessään vääristää WiFi-verkon lähettämää signaalia siten, että jokaisen ihmisen signaaliin aiheuttama vääristymä on täysin yksilöllinen.
Tämä johtuu tietysti siitä, että WiFi lähettä radiosignaaleja, joita ihmisen kehon eri osat vaimentavat eri tavalla, riippuen nesteistä, kudosten sijainnista, jne.
Todistaakseen teorian, tutkijat kehittivät WhoFi-palvelun, joka toimii juurikin kuvatulla tavalla.
Tietenkään ihmisen kehon luomasta yksilöllisestä heijastumasta ei voida itsessään päätellä vielä mitään. Mutta jos näitä vääristymien matemaattisia tuloksia kerätään tietokannaksi ja dataa aletaan keräämään useista eri WiFi-laitteista, voidaan niistä muodostaa kartta siitä, missä ihminen on havaittu mihinkin aikaan.
Saman, aiemmin tallennetun ihmisen seurantaa erilaisin teknisin tavoin kutsutaan re-identificationiksi eli uudelleentunnistamiseksi. Uudelleentunnistaminen on esimerkiksi viranomaisten suuren kiinnostuksen kohteena, sillä sen avulla voidaan seurata tietyn ihmisen liikkeitä, vaikkei ihmisen identiteettiä sinänsä tunnettaisikaan vielä.
Tutkijoiden mukaan tunnistaminen entuudestaan kerättyjä tietoja vastaavaan tietokantaan tallettuneeseen tietoon on jopa 95,5 prosentin tarkkuudella oikeaan osuvaa.
Teoriassa valjastamalla valtavan määrän WiFi-laitteita yhdeksi isoksi tunnistautumisverkoksi, voitaisiin seurata yksittäisten ihmisten liikkeitä hyvinkin tarkasti. WiFi-signaalia lähettäviä laitteita on maailmassa miljardeja, aina tukiasemista kännyköihin.
Aiheesta uutisoi ensimmäisenä brittiläinen The Register.
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT