Disney ja Universal haastoivat Midjourneyn oikeuteen
Tähän saakka tekoälyyn liittyvät oikeusjutut ovat keskittyneet lähinnä siihen, millaista lähdemateriaalia tekoälylle on syötetty sisään sen koulutusvaiheessa.
Mutta uusi oikeusjuttu keskittyykin siihen, millaista jälkeä tekoäly tuottaa loppukäyttäjille.
Kaksi suurta Hollywoodin elokuvastudiota, Disney ja NBCUniversal, ovat haastaneet tekoälyfirma Midjourneyn oikeuteen, syyttäen yhtiötä tekijänoikeuksiensa rikkomisesta.
Midjourney on yksi tekoälyfirmoista, joka on keskittynyt vain ja ainoastaan kuvia generoivan tekoälyn kehitykseen. Uutisoimme palvelusta laajasti jo vuonna 2023, jolloin Midjourneyn kuvia generoiva tekoäly oli selkeästi kaikkia kilpailevia palveluita useammankin askeleen edellä - myös OpenAI:ta.
Studioiden nostama syyte keskittyy nimenomaan siihen, että Midjourneyn avulla käyttäjät voivat pyytää tekoälyä luomaan hyvinkin paljon niiden omistamia hahmoja muistuttavia kuvia. Syytekirjelmän mukaan (PDF) palvelusta löytyy satoja, jopa tuhansia käyttäjien tekoälyllä luomia kuvia, joiden aiheina ovat Disneyn ja NBCUniversalin tekijänoikeudella suojatut hahmot.
Syytteessä mainitaan erikseen mm. Deadpool, Iron Man, Yoda, Salama McQueen, Minionit sekä Shrek esimerkkeinä hahmoista, joita Midjourneyn luomiin kuviin on päätynyt.
Aiheesta uutisoineen Varietyn mukaan studiot näkevät Midjourneyn toiminnan "varastamisena" ja "piratismina".
Syytteessä studiot myös näkevät Midjourneyn toiminnan uhaksi koko 260 miljardin dollarin arvoiselle amerikkalaiselle elokuvabisnekselle ja kaikille ihmisille, jotka työskentelevät elokuvien parissa.
Midjourney kertoo sivuillaan, että yhtiöllä on 11 työntekijää ja yhtiön toiminta pohjautuu puhtaasti tulorahoitukseen. Sen palvelu maksaa, tilaustyypistä riippuen kymmenestä kahteenkymmeneen euroa kuukaudessa.
KOMMENTOI
Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.