AfterDawn logo

S-ryhmän ruokaostokset saa pian kotiovelle Foodoran ja Woltin kautta

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

S-ryhmä on viimeisen parin vuoden ajan keskittynyt kotiinkuljetuksiin. Erityiseen suosioon ovat nousseet robotit, jotka toimivat jo useissa kaupungeissa ympäri Suomen ja tämän vuoden lopussa ne toimittavat jo yli 100 myymälästä.

Kotiinkuljetusten monipuolisuus ottaa S-ryhmällä jälleen askeleen eteenpäin, sillä S-ryhmä on aloittanut yhteistyön Foodoran ja Woltin kanssa.

"Tarjoamme asiakkaillemme kattavasti erilaisia vaihtoehtoja tehdä ruokaostoksia ja tilata ostokset myös kotiovelle. Laajentamalla pikatoimitusvaihtoehtoja pystymme yhä kattavammin vastaamaan asiakkaiden erilaisiin arjen tilanteisiin. Kotiinkuljetuspalveluja kaivataan yhä enemmän erityisesti isommissa kaupungeissa", S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho kuvaa.

Foodoran kanssa toteutettava yhteistyö on merkittävämpi. S-ryhmän ruokakauppoja alkaa löytyä Foodora-sovelluksesta vaiheittain joulukuusta 2024 alkaen, ja ensimmäisenä mukaan tulevat Suomen suurimmat kaupungint.


Yhteistyön myötä asiakkaat saavat tilaamansa ruokaostokset kotiovelle jopa puolessa tunnissa. Foodora on myös S-ryhmän ravintoloiden kotiinkuljetuskumppani.

Foodora ja S-ryhmä aloittivat yhteistyön kokeilun jo tämän vuoden keväällä Oulussa ja Kuopiossa. Pilotti oli Foodoran mukaan menestys, ja yhteistyön alkamisesta sovittiin alkusyksystä. Kuljetukset jatkuvat Oulussa ja Kuopiossa normaalisti.

Lisäksi loppuvuodesta neljän osuuskaupan alueella alkaa pilotti, jossa S-kaupat-palvelusta voi tilata ostokset kotiovelle tunnissa. Kuljetuskumppanina toimii Wolt.

Osuuskaupat tiedottavat paikallisesti, kun palvelut käynnistyvät, tiedotteessa kerrotaan.

KOMMENTOI

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki