AfterDawn logo

Suosittu elokuvien arvosanoja listaava Rotten Tomatoes muuttaa pisteytystään - vain leffalipun ostaneiden mielipide vaikuttaa

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Erilaisissa arvostelupalveluissa piilee aina se ongelma, että niihin voi antaa kuka tahansa arvionsa. Tästä seuraa erilaisia lieveilmiöitä, kuten "arvostelupommitusta".

Toisinaan vaikkapa elokuva saattaa saada valtavan huonot arviot jo ennen elokuvan ensi-iltaa, kun tietyt ihmisryhmät ovat närkästyneet elokuvan sisällöstä tai vaikkapa siinä esiintyvistä henkilöistä.

Luonnollisestikaan nämä "arvostelijat" eivät ole katsoneet elokuvaa, eivätkä aiokaan katsoa sitä - mutta haluavat arvosteluillaan vaikuttaa siihen, että muutkaan eivät elokuvaa menisi katsomaan.

Samaa tapahtuu myös kirjoissa ja ylipäätään kaikissa mahdollisissa tuotteissa ja palveluissa. Mutta etenkin elokuvien ja TV-sarjojen suhteen erilaisilla arvosteluilla ja arvioilla on ollut perinteisesti hyvin vahva merkitys elokuvan menestykselle.

Elokuvien yleiarvosanojen maailmaa hallitsee tällä hetkellä kaksi sivustoa. Suurin ja kaunein on tietysti Amazonin omistama IMDb, mutta hyvänä kakkosena kisassa on mukana Rotten Tomatoes.


Rotten Tomatoes tarjoaa elokuvista nykyisin kaksi eri arvosanaa: alkuperäinen arvosana (tomatometer) pohjautuu ammattikriitikoiden konsensukseen siitä, onko elokuva hyvä vai ei. Toinen arvosana - "pocornmeter" - pohjautuu puolestaan Rotten Tomatoesin rekisteröityneiden käyttäjien antamiin arvioihin elokuvasta.

Näistä nimenomaan jälkimmäinen on vahvasti erilaisten "pommitusyritysten" vuoksi heittelevä arvio. Ja tähän Rotten Tomatoes aikoo nyt puuttua, lanseeraamalla muutoksen kyseiseen mittariin..

"Popcornmeterin" kylkeen lanseerataan "Verified Hot"-tarra, jonka elokuva voi saavuttaa, jos yli 90% elokuvan arvostelleista tavallisista ihmisistä on pitänyt elokuvasta.

Ja tässä tulee nyt se iso muutos: tähän lukuun lasketaan jatkossa vain ne kuluttajat, jotka ovat oikeasti ostaneet lipun elokuvateatteriin kyseisen elokuvan näytöksiin.

Lippujen varmistus tapahtuu Rotten Tomatoesin omistajan, Fandangon avulla. Fandango on Yhdysvaltain suurin elokuvalippuja myyvä yhtiö, joten se voi varmistaa lippujen oston omasta järjestelmästään.

Valitettavasti uusi "Verified Hot" jättää siis suomalaisten ja monien muidenkin maiden kansalaisten mielipiteen siis huomioimatta, kun ainoastaan Fandangon kautta ostetut liput vahvistavat käyttäjän mielipiteen.

Lista "Verified Hot" -elokuvista on vielä kohtuullisen suppea, mutta tulee kasvamaan ajan kanssa. Tietystikään vanhempiin elokuviin kyseistä leimaa ei tulla koskaan liittämään.

KOMMENTOI

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki