AfterDawn logo

Haittaohjelma pääsi BLC:n sisäiseen IT-ympäristöön - aiheuttanut käyttökatkoja ja häiriöitä

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Savonlinnan BLC-osuuskunta tiedottaa, että sen alustoissa on havaittu järjestelmähäiriö, joka on haittaohjelman aiheuttamaa. BLC-osuuskuntaan kuuluu esimerkiksi BLC Telecom, joka toteuttaa tietoliikkenneratkaisuja ja laajakaistapalveluita.

BLC:n tänään julkaistussa tiedotteessa kerrotaan, että osalla BLC:n alustoista on 16.4. havaittu järjestelmähäiriö ja käyttökatkoja.

Asiaa ryhdyttiin selvittämään välittömästi, mutta häiriöt jatkuvat osittain edelleen. Tämän hetkisen tiedon mukaan häiriö johtuu siitä, että BLC:n sisäiseen IT-ympäristöön on päässyt haittaohjelma.

Osuuskunnan toimitusjohtaja Hannu Väänänen vahvistaa Ilta-Sanomille, että kyseessä on kyberhyökkäys, ja hyökkäyksellä mahdollisesti yritetään kiristää rahaa.

Asiaa ei kuitenkaan kommentoida tuon enempää, sillä poliisin esitutkinta on parhaillaan käynnissä.


Hyökkäys on mahdollisesti vaarantanut yrityksen asiakkaiden tietoja, mutta tätäkään ei vielä vahvistettu.

"Vika havaittiin nopeasti ja siitä tehtiin viipymättä asiaankuuluvat viranomaisilmoitukset. Kokonaistilannetta on ryhdytty heti ongelman havaitsemisen jälkeen selvittämään yhdessä ulkopuolisen kyberturvallisuuteen erikoistuneen kumppanin kanssa. Teemme jatkuvasti töitä tilanteen rajaamiseksi ja siihen johtaneiden syiden selvittämiseksi. Asiasta on tehty rikosilmoitus. Emme tässä kohtaa voi kommentoida vielä asiaa tarkemmin", BLC-osuuskunnan tiedotteessa kerrotaan.

BLC lupaa tiedottaa asiasta myöhemmin lisää, kun tilanne on edennyt.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki