AfterDawn logo

Facebookin omistava Meta sai EU:lta 1,2 miljardin euron sakot

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Meta on saanut Euroopan unionilta historialliset 1,2 miljardin euron sakot EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (GDPR) rikkomisesta. Kyseessä on kaikkien aikojen suurin GDPR-sakko. Meta omistaa muun muassa Facebookin, Instagramin ja WhatsAppin.

Metan todettiin rikkovan asetusta, sillä Meta on siirtänyt EU-maiden käyttäjiensä tietoja Yhdysvaltoihin aiemman oikeuden päätöksen vastaisesti. Metalle annettiin viisi kuukautta aikaa keskeyttää uusien henkilötietojen siirtäminen Yhdysvaltoihin.

Meta sanoo valittavansa Euroopan tietosuojaneuvoston tekemästä päätöksestä.

Metan miljardiluokan sakko on toistaiseksi suurin yksittäinen GDPR-rikkomuksesta määrätty sakko. Aiemmin ykköspaikkaa piti Amazon, joka sai vuonna 2021 lähes 750 miljoonan euron sakot.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki