AfterDawn logo

Adele pyysi Spotifya muuttamaan albumien toiston logiikkaa - ja Spotify suostui

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Spotify ei ole tullut tunnetuksi kovinkaan nopealla tahdilla käyttäjiensä toiveisiin vastaavana firmana. Ja artistienkaan toiveet eivät nyt välttämättä aina mene ihan sellaisenaan läpi, kun yhtiö suunnittelee toimintojensa muokkaamista.

Mutta kun yksi nykyajan suosituimmista artisteista esittää kainon toiveen, alkaa tapahtumaan.

Adele julkaisi viime viikolla viiden vuoden odotuksen jälkeen uuden 30 -albuminsa. Levyn julkaisun yhteydessä artisti oli esittänyt toiveen Spotifylle siitä, että albumin voisi oletusarvoisesti toistaa siinä järjestyksessä kuin artisti on sen alunperin halunnut toistettavan. Ja kappas, näin tapahtui.

Eli Adelen toiveen vuoksi nyt yksittäisen albumin toisto tapahtuu Spotifyssa albumin kappalejärjestyksessä eikä satunnaisessa järjestyksessä kuten aiemmin.


Artistit ympäri maailmaa ovat ottaneet uudistuksen ilolla vastaan: albumit nähdään edelleen usein artistien taholta kokonaisuuksina, joissa on tietty tarinan kulku ja joissa kappaleiden järjestyksellä on selkeä merkitys.

Kappaleet voi toki jatkossakin toistaa halutessaan satunnaisessa järjestyksessä, mutta tällöin satunnaistoisto pitää kytkeä erikseen päälle.

uutiskuva: Wikipedia / Kristopher Harris

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki