AfterDawn logo

Danske Bankin järjestelmissä häiriöitä - vaikuttavat verkkopankkiin ja mobiilipankkiin kirjautumiseen

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Danske Bank kärsii tällä hetkellä häiriöistä, joiden myötä palvelut eivät toimi. Myös MobilePaylla on ongelmia parhaillaan.

Danske Bank kertoo esimerkiksi Twitter-tilillä, että palvelussa on teknisiä häiriöitä. Käyttäjien mukaan häiriöitä on esiintynyt jo yli tunnin ajan. Käyttäjät moittivat mm. Facebook-tilin kommenteissa Danske Bankia hitaasta tiedottamisesta.

Häiriöt vaikuttavat verkkopankkiin ja mobiilipankkiin kirjautumiseen sekä niissä näkyviin tietoihin. Myös korttimaksamisessa ja verkkomaksamisessa sekä tunnistautumisessa muihin verkkopalveluihin Danske Bankin pankkitunnuksilla esiintyy häiriöitä.

Ongelmia ja häiriöitä korjaillaan parhaillaan, mutta korjaamisen aikataulua ei ole annettu.

Klo 20.00 Danske Bank kertoi ongelmien edelleen jatkuvan, eikä tietoa korjauksesta vieläkään pystytty antamaan. Myös MobilePaylla häiriöt jatkuvat.


Klo 23.45 Danske Bank tiedotti, että palvelut ovat pääosin palautuneet käyttöön.

Seuraamme tilannetta ja päivitämme tähän artikkeliin tietoja tilanteesta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki