AfterDawn logo

Firefox ei enää tue FTP-linkkejä

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Firefox on päättänyt seurata Google Chromen jalanjälkiä ja on poistanut selaimestaan yhden toiminnoista, joka on ollut osa käytännössä kaikkia verkkoselaimia jo 1990-luvulta lähtien.

Sekä Androidin että Windowsin Firefoxeista on poistettu niiden uusimmissa versioissa tuki FTP-protokollalle. Chrome teki saman tempun tammikuussa 2021, kun Chromesta poistettiin FTP-tuki.

Nykyisille nettikäyttäjille tuolla muutoksella ei varmastikaan ole isoa merkitystä, mutta netin alkuaikoina FTP-protokollan tuki oli varsin tärkeässä osassa verkon kehitystä. Muutos tarkoittaa käytännössä sitä, että ftp:// -alkuiset linkit eivät enää toimi Firefoxissa lainkaan, eikä selain suostu niitä avaamaan.

Muutos liittyy tietoturvaan: siinä missä verkkosivujen käyttämä HTTP on nykyisin pääsääntöisesti salattua ja tietyin turvallisuussäännöin toimivaa HTTPS-liikennettä, on FTP pysynyt käytännössä muuttumattomana kaikki nämä vuosikymmenet. Pelko siitä, että tietämättömät verkon käyttäjät vahingossa napauttavat FTP-linkkejä ja päätyvät tietoturvaltaan heikompaan tilaan, on merkittävä syy muutoksen takana. Muutoksen taustoista löytyy lisätietoa Mozillan sivuilta.


Jatkossa ftp:// -muotoisten linkkien avaamiseen tarvitaan siis erillinen FTP-ohjelmisto, kuten vaikkapa erinomainen avoimen lähdekooodin FileZilla tai joku muu FTP-asiakasohjelmisto.

FTP:tä ja sen sisarta, salattua FTP-yhteyttä käytetään edelleen varsin yleisesti verkkosivujen hallinnoinnissa: usein, etenkin pienempien verkkosivujen ylläpito tapahtuu niin, että valmiit HTML-sivut siirretään WWW-palvelimelle kehittäjän tietokoneelta FTP-protokollan yli.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki