AfterDawn logo

Apple ja Google julkaisivat tietoa uudesta koronarajapinnasta – Koodia saa käyttää Suomessa vain yhdessä sovelluksessa

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Apple ja Google ovat tehneet tämän kevään ajan tiiviisti yhteistyötä koronaviruspandemian taltuttamiseksi. Yhtiöt ovat kehittäneet yhdessä Bluetoothia hyödyntävää ohjelmointirajapintaa, jonka avulla on mahdollista selvittää onko ollut läheisessä kontaktissa koronavirukseen sairastuneen henkilön kanssa.

Rajapinta toimii käytännössä niin, että puhelimien Bluetooth-yhteydet haistelevat lähistöllä olevia Bluetooth-laitteita ja rajapinta tallentaa jäljen ympäristössä olleista laitteista. Mikäli myöhemmin ilmenee, että ihmisellä on todettu koronavirustartunta voi hän ilmoittaa siitä puhelimen sovellukselle, josta tieto leviää niihin laitteisiin, jotka ovat olleet viime aikoina Bluetooth-jälkien perusteella sairastuneen ihmisen lähistöllä.

Mobiilijätit julkaisivat rajapinnan kokeellisen version viime viikolla ja nyt yhtiöt ovat tarjonneet ohjelmistokehittäjille resursseja, joita he voivat hyödyntää ohjelmien koodamisessa. Aineistoihin kuuluu muun muassa esimerkkejä koodipätkistä, joissa hyödynnetään uutta rajapintaa oikeaoppisesti. Yhtiöt ovat myös valottaneet millä ehdoilla rajapintaa saa käyttää.


Selvästi tiukin ehto on, että sovelluskauppoihin hyväksytään yksi sovellus kutakin maata kohden ja sovelluksen julkaisijan pitää olla paikallinen terveydenhuollon viranomaistaho tai se pitää olla tehty tällaisen tahon käyttöä varten. Jos Suomessa esimerkiksi THL julkaisee sovelluksen, jossa rajapintaa käytetään, ei HUS voi enää julkaista omaa ohjelmaa. Exposure Notification -rajapintaa voidaan hyödyntää ainoastaan COVID-19-tartuntojen kartoittamiseen – muihin sairauksiin sitä ei saa käyttää. Rajapintaa hyödyntävät sovellukset eivät saa pyytää lupaa sijaintitietojen käyttöön, joten sijaintitietoa ei voida milloinkaan yhdistää Bluetooth-kartoituksiin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki