AfterDawn logo

Nettivideoiden laatu laskee Euroopassa – Facebook ja Disney osallistuvat myös talkoisiin

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
6 kommenttia

Etätyön määrä on kasvanut hurjasti tänä keväänä koronapandemian takia, mikä näkyy myös operaattoreiden verkoissa datasiirron kasvuna. Vaikka bitit eivät näy eivätkä paina lainkaan, niin verkon kestävyydellä on kuitenkin rajansa.

Etätyön synnyttämän kysyntäpiikin takia muut infrastruktuurin käyttäjät ovat lupautuneet keventämään omien palveluidensa datankäyttöä, jotta eurooppalainen Internet kestäisi kuormituksen. Netflix ja YouTube lupasivat ensimmäisten joukossa pienentää videoiden laatua Euroopassa, jolloin siirrettyjen bittien määrä laskee noin 25 prosentilla.

Disney ja Facebook ovat myös luvanneet madaltaa niiden palveluissa esitettävien videoiden laatua. Disney on lanseeraamassa tänä keväänä Euroopassa Disney+-suoratoistoa, mutta laatu tulee olemaan aiottua alhaisempi. Disney+:n piti aueta Ranskassa tänään, mutta julkaisua päätettiin lykätä koronaviruksen takia huhtikuun alkuun. Facebook on niin ikään luvannut laskea esittämiensä videoiden laatua.

Liikuntarajoitukset ovat lisänneet tarvetta hakeutua digitaalisen viihteen ääreen, mikä yhdessä etätyön määrän kasvun kanssa muodostaa verkkojen kestävyyden kanssa suuren haasteen. Videopalveluilla ei ole siis oikein muuta mahdollisuutta kuin suostua laaturajoituksiin, jotta niiden palvelut pysyvät ylipäätään käyttökelpoisina.

6 KOMMENTTIA

Kotipolttoista (vahvistamaton)1/6

Hinta ei tietenkään laske hyvitykseksi.

WinLix2/6

Onneksi on fyysinen media. Laatu ei laske koskaan eikä tallenne häviä yhtäkkiä ellei itse satu hukkaamaan levyä.

Kotipolttoista (vahvistamaton)3/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti WinLix:

Onneksi on fyysinen media. Laatu ei laske koskaan eikä tallenne häviä yhtäkkiä ellei itse satu hukkaamaan levyä.

Paitsi Bluray -levyissä, etenkin jos soitin on yhteydessä nettiin. Siinä on lisenssointijärjestelmä, joka mahdollistaa soittimen ja/tai levyn käyttöoikeuden peruuttamisen.

WinLix4/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Kotipolttoista:

Katkaisee siitä netin niin toimii moitteetta. Tarvittaessa koneella saa levyn sisällön auki jos soitin ei suostu sitä toistamaan.

Kotipolttoista (vahvistamaton)5/6

Jokainen levy sisältää mustan listan ohjelmista, asemista ja soittimista, jonka soitin/asema päivittää itseensä automaattisesti ennen kuin näyttää sisältöä käyttäjälle. Toki tämäkin on kierrettävissä, mutta se ei ole enää niin laillista.

WinLix6/6

Jos laite ei suostu toistamaan suojattua levyä niin sen suojauksen voi laillisesti purkaa katselua varten mutta ei kopioimista varten edes omaan käyttöö vaikka levyn omistaisi.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki