AfterDawn logo

Microsoft saavutti tärkeän virstanpylvään xCloud-pilvipalvelun kehityksessä

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Microsoftin peliliiketoimintaa johtava Phil Spencer kertoo tuoreessa twiitissä yhtiön saavuttaneen merkittävän virstanpylvään xCloud-suoratoistopalvelun kehityksessä.

Palvelu on nimittäin edennyt nyt niin sanottuun takehome-julkaisuvaiheeseen, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että yhä useampi Microsoftin työntekijä saa mahdollisuuden testata palvelun toimivuutta. Sisäisen testaamisen tavoitteena on kerätä aitoja käyttökokemuksia palvelusta, minkä pohjalta palveluun tehdään viime hetken viilauksia.

Microsoft halunnee pitää xCloudin nimen ihmisten mielessä, sillä kilpailu on kiristymässä suoratoistopelipalveluissa. Google esitteli oman Stadia-pelipalvelun keväällä ja valmistautuu parhaillaan sen kaupalliseen lanseeraukseen.

Laajemmat julkiset testaukset tulevat ajankohtaisesti myöhemmin tänä vuonna.


TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki