AfterDawn logo

Elisa lupaa – Turkuun tulee Pohjoismaiden laajin 5G-verkko

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Elisa aikoo laajentaa 5G-verkkoaan Turussa voimakkaasti vielä tämän kevään aikana. Operaattorin mukaan laajennuksen toteutuessa Turkuun syntyy Pohjoismaiden kattavin 5G-verkko.

"On tärkeää, että 5G näkyy myös kaupunkilaisten arjessa, sillä kaupunkilaisillehan verkkoa rakennetaan. Nyt tehtävän verkon laajennuksen jälkeen jo kolmasosa turkulaisista asuu Elisan 5G-verkon alueella ja verkko kattaa Turun ydinkeskustan ja Kupittaan alueen", Elisan Länsi-Suomen aluejohtaja Juha Laukkanen kertoo.

Turun Osuuskaupan Coffee House Wiklundissa avautuu 15. huhtikuuta 5G-verkko, jota kahvilan asiakkaat pääsevät käyttämään Wi-Fi-verkon kautta. Toukokuussa Åbo Akademin ja Turun yliopiston opiskelijaravintola Galilei saa myös 5G-verkon käyttöönsä.

Elisa on sopinut Turun kaupungin kanssa yhteistyöstä, jossa kokeillaan 5G-verkkojen käyttöä liikenteessä, liikkumisessa ja turvallisuudessa. 5G-verkkoa aiotaan kokeilla esimerkiksi robottibussin etävalvonnassa. Ennen kokeiluja kaupunki ja Elisa pilotoivat 5G-verkkoa Turun kaupungin tietohallinnossa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki