Ylen HD-kanavien lähetykset lopetetaan monilta kotitalouksilta
Digita on tiedottanut siirtävänsä antenniverkossa esitettävät Yle HD -kanavat D-kanavanipusta H-kanavanippuun. Muutos tulee käyttöön 1. huhtikuuta.
D-kanavanipun peittoalueen piiriin kuuluu 85 prosenttia väestöstä, kun H-kanavanipun peittoalueella asuu 60 prosenttia suomalaisista.
Muutos tarkoittaa käytännössä sitä, että Ylen teräväpiirtokanavien lähetys loppuu Eurajoen, Tammelan, Kruunupyyn, Lapuan, Anjalankosken, Joutsenon ja Kuopion lähetysasemilta. Jatkossa kanavat näkyvät vain Espoon, Lahden, Turun, Tampereen, Oulun ja Jyväskylän radio- ja tv-asemien peittoalueilla.
Digitan mukaan muutos ei vaikuta Ylen peruskanavien eli SD-muotoisten televisiokanavien jakeluun millään tavalla. Ne näkyvät edelleen valtakunnallisessa A-kanavanipussa.
DNA ilmoitti maaliskuun alussa aloittaneensa Yle Fem HD- ja Yle Teema HD -kanavien lähetykset omassa VHF-antenniverkossa. Teem HD:tä ei ole aikaisemmin voinut katsoa antenniverkossa. DNA:n verkosta on voinut jo aikaisemmin katsoa Yle TV1 HD- ja Yle TV2 HD -kanavia. DNA:n antenniverkon alueella asuu 85 prosenttia väestöstä.
Digitan H-kanavanipun näkyvyysalue löytyy täältä.
Ironisesti Digita julkaisi tänään myös lehdistötiedotteen, jossa Suomen sanotaan siirtyvän HD-lähetyksiin jälkijunassa ja hehkutetaan yhtiöllä olevan valmiudet välittää HD-lähetykset koko Suomeen.
19 KOMMENTTIA
Lumikki1/19
Voi hieman miettiä asiaa kun on ostamassa HDTV:tä eli mitä HD-kanavia sillä oikeastaan näkyy sinun asuinalueellasi?
Suurin osa kaikista antenniverkon katsojista katsoo vain ilmaisia kanavia, kuten juuri Yle:n kanavat. Jos ainoastaan Ylen SD-kanavat näkyy koko Suomessa niin...
maugetus2/19
mihin sitä yle veroa oikeen kulutetaan kun tarjonta vain heikkenee vaikka tulot lisääntyy?
muppis3/19
Nämä HD lähetykset on hienoa... Jos omistaa T2 virittimen.
Onneksi niitä ei enää vaadita Ylen kanavilta, eikä kyllä enää näkyisikään minulla, kun Eurajoki loppuu. Eikä näköjään D ja H nipuissa muutenkaan tule mitään järkevää. Tekisi tässä kohtaa mieli kitissä Antenna HD ready -systeemistä, mutta se ei kuulu uutisen piiriin.
Tomppa124/19
Kannattaa tarkistaa, että tuliko ne teräväpiirtokanavat ennenkään Digitalta vai DNA:lta. Täällä nähtävästi ainut mistä näkyy on DNA:n masto.
Zunter5/19
Mikä siinä on niin hankalaa ettei kanavien 1-7 HD-versioita saada näkymään koko maassa? Ihmeellistä pelleilyä.
Kevyt1236/19
Digitan touhu on kyllä p*******tä kun ei voi tarjota D ja H kanavanippujaa koko suomeen. Mutta onneksi tuollekkin roskalle on tarjolla muita vaihtoehtoja Esim: IPTV/satelliitti.
Ps: DNA on yhtä p******tä.
matti___7/19
Raha.
Digita saa enemmän rahaa kun lähettää n+5 SD-kurakanavaa, sen sijaan että tuhlaisi kaistaa HD-kuvaan.
xbkrypt0n8/19
Satelliitissa hommat on vielä pahemmin. Kaikki lähetykset DVB-S2 (MPEG4 pakettuja) ja lähes kaikki kanavat tulevat samasta nipusta (todella pieni bitrate) ja kuva pikselöityy herkästi. Lisäksi osa ilmaisista kanavista puuttuu sieltä kokonaan (esim. Kutonen, Fox, TV5, Hero).
Kyllähän nuo kanavat saa maanpäällisessä verkossa näkymään kun vaan tarpeeksi pistää rahaa likoon. Esimerkiksi voit laittaa 4 x Triax 100-el UHF antennia (~70e/kpl) katolle yhdistettynä niin näkyy varmasti kanavat.
Kevyt1239/19
Ei kyllä auta vaikka 100 antennia laittas katolle kun digitan masto vain muutaman kilometrin päässä.
xbkrypt0n10/19
Nojaa, Virossa rannikolla asuvat suomalaiset käyttävät noita viritelmiä kun katselevat Suomen TV-lähetyksiä. Sieltä sain tuon idean aikoinaan ja sain ihan pelkästään kahdella Triax 100 UHF antennilla näkymään HD-lähetykset ja yleensä kaikki lähetykset lähimmästä päälähettimestä, vaikka asun virallisesti ko. maston katvealueella (mitattu). Jos käännän antennit osoittamaan toiseen suuntaan, saan yli 100km päästä toisen päälähettimen näkymään.
E: Ainoa ongelma tuossa virityksessä on se, että alunperin tuossa oli todella pieni antenni kiinni ja nyt siinä on kaksi ISOA uhf antennia joihin tuuli ottaa todella hyvin kiinni. Lisäksi putki oli suunniteltu sille pienelle antennille, joten ne heiluvat aika reippaasti tuulella ja kuva katkoo sen vuoksi. Eli jos tuota joku harkitsee, niin voi tulla todella paljon lisäkuluja :)
tonttila11/19
Ja juuri ostin erillisen hd-boxin tavallisen tallentavan tilalle ja nyt loppuu lähetykset. Kuka korvaa?
(20e kaverilta käytettynä kun ei kortinlukija ollut yhteensopiva)
pentsu12/19
Missäs verkossa kuvittelet dvb-t2:n toimivan?
jartar13/19
YLE haluaa pistää katsojat eriarvoiseen asemaan sen mukaan, missä asuvat. Se ei käsittääkseni ole tarkoitus. Jos jokainen asiakas ei ole yhtä tärkeä, niin voisivat mieluummin jättää ruotsinkieliset ohjelmat pois.
Lumikki14/19
Olet oikeassa eli jokainen asiakas on yhtä arvokas, perustui se maantieteelliseen sijaintiin tai heidän äidinkieleen jne.. Jokaista suomalaista joka maksaa sitä yleveroa tulisi kohdella asiassa tasa-arvoisesti.
Hyvin todennäköisesti kyse on juuri jakelun kustannuksista eli joku haluaa enemmän rahaa kuin toinen on valmis maksamaan asiasta. Jotkut ihmiset luulevat että liiketalous on ainoa asia jolla on merkitystä maailmassa, koska he eivät ymmärrä mitään muuta kuin RAHAA. Ehkä jakeluketjut pitäisi ottaa pois yksityisiltä yrityksiltä ja siirtää valtion hoidettavaksi. Niin homma tulisi hoidettua.
zipzap15/19
Toivottavasti näillä alueilla saa myös pienemmän YLE veron. Aion veroilmitukseen laittaaa hakemuksen alennettuun veroon.
jartar16/19
Yle saa melkein rajattomasti rahaa meidän veroeuroista. Rahasta homma ei ole kiinni. YLE:n tarkoitus on kohdella suomalaisia tasapuolisesti ja tuottaa ohjelmaa, mitä ei kaupallisten kanavien ole kannattavaa tehdä. HD kanavat rajattuna tietylle asiakaspohjalle ei ole reilua kohtelua. Osalle herkkua, toisille keski sormea. Hyvä YLE!
jartar17/19
Todellakin saa kun verrataan millaisella budjetilla mainoskanavat sinnittelee.
Kyllä se keskisormen näyttäjä on YLE. Jokaisen veroeurot kelpaa mutta vastine sille annetaan vaan osalle suomalaisista.
jartar18/19
Ongelma on raha vaikka Yle:llä on valtavasti rahaa käytettävissä mainos rahoitteisiin kanaviin nähden. Kyse on pelkästään siitä mihin se valtava kasa rahaa halutaan käyttää.
Miksi HD on edes kehitetty kun kyse on "vain" paremmasta kuvanlaadusta. YLE:n ohjelmatarjonta vaihtelee eri alueilla lähinnä sen mukaan minkä alueen uutisia siellä lähetetään. Se on itseasiassa aika järkevääkin. HD toisilla ja toisilla ei mentaliteetti ei palvele kenenkään etua.
Niin ja laki velvoittaa siihen, että suomalaisilla pitää näkyä YLE. Minulla tulee jatkossakin näkymään YLE:n HD kanavat. Ajattelen kuitenkin omaa napaani pidemmälle.
jartar19/19
Käsittääkseni se ei ole keskarin näyttämistä, että annetaan kaikille mahdollisuus nähdä samat lähetykset.
Minä puhun televisiosta ja sinä siirrät keskustelun radiokanaviin. Aletaanko seuraavaksi puhua vaikka Yleisradion orkesterin käyttämistä soittimista ja niiden alkuperästä?
Nykyisen peiton ylläpitäminen olisi ollut enemmän kuin mahdollista.
Laki ei velvoita YLE:ä olemaan epäreilu vaan päinvastoin tekemään taloudellisesti kannattamattomia ohjelmia ja huomioimaan eri väestöryhmät.
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT