Volvon itsestään ajavat autot pääsevät liikenteen sekaan
Volvo on aloittanut itse itseään ohjaavien autojen pilottitestin julkisilla paikoilla liikenteen seassa.
Ruotsalainen Volvo on pitkään kehittänyt Autopilot-tekniikkaa, joka tavoitteena on mahdollistaa täysin itsenäisesti liikenteen seassa liikkuvan auton, aivan kuten Googlen vastaavan tekniikkan, joka on vilahdellut otsikoissa silloin tällöin. Volvo on nyt aloittanut sadan auton voimin testaamisen Ruotsin Göteborgissa.
Asiakkaat saavat autot käyttöönsä ja ne kuljettavat heitä julkisilla teillä. Volvo uskoo tekniikkaansa ja sanoo sen olevan jo täysin kykenevä seuraamaan kaistoja, säätelemään nopeuden oikeaksi ja toimimaan muun liikenteen lomassa. Yhtiö toivoo myös saavansa pilottihankkeestaan arvokasta dataa siitä, kuinka automaattiautot voisivat tulla tulevaisuudessa luonnolliseksi osaksi liikennettä.
- Julkisten testien aloittaminen jokapäiväisissä olosuhteissa Volvon kotipaikassa Göteborgissa on osoitus sekä yhtiön teknisestä etumatkasta sekä Ruotsin edelläkävijyydestä ja omistautumisesta itsestään ajavien autojen saralla, kommentoi tiedotteessa Volvon tekninen asiantuntija Erik Coelingh.
7 KOMMENTTIA
WereCatf1/7
Onhan nuo ihan hienoja leluja, mut miten lie toimii, kun tiet on lumen, jään ja kurasen moskan peitossa, eikä minkäänlaisia tiemerkintöjä siis näje? Tai entäs, kuten tuossa taannoin kävi, niin GPS-kartat oli jääneet kehityksestä paitsi ja jos GPS:n neuvoja olisi seurannut, niin ois päätynyt sillalta alas ja oikea reitti kulki karua, päällystämätöntä, keskeneräistä hiekkapolkua pitkin pitkän matkaa?
dRD2/7
Tuota kai kaikki testaavat. Sinänsä koen isompana ongelmana juurikin superkaupunkien keskustat, joissa liikennemäärät ovat ihan tajuttomia -- ja ainakin Googlen kuskittomia autoja liikkuu jo muutamissa kaupungeissa ihan laillisesti.
Volvollahan on iskun paikka juurikin talviosaamisensa ansiosta juurikin noissa mainitsemissasi jutuissa. Olen ymmärtänyt, että "kiinteä data" kuten kartat ovat aika pienessä osassa noissa, joten noiden kai ei pitäisi seota vaikka kiertoteitä, tietöitä, muuttuneita reittejä, jne tulisikin eteen.
1pertti3/7
Eikös se ollut juuri Volvo, jonka automaattijarrutus ei julkisessa esittelyssä toiminut? Ruotsin television kuvaamassa ja meilläkin näytetyssä videossa koeauto rysäytti täysillä rekan perään. No, onhan tekniikka varmaan tätä seuranneina parina vuotena kehittynyt, mutta entäs jos sovellus silti kohtaa ennakoimattoman ongelman tai koko käyttöjärjestelmä kaatuu? Eikö noin voi käydä bugittomassakin sovelluksessa esimerkiksi jonkun jännitepiikin seurauksena?
Vai olenko vain ylihuolestunut? Onhan sitä kehitelty automaattista metroakin. Tuskin sielläkään Windows kyselee: "Haluatko varmasti käynnistää hätäjarrutuksen?" [Yes] [No]
dRD4/7
Uskoisin, että tekniikan pettämiseen on mahdollisuus. Mutta samaan hengenvetoon väittäisin, että sen todennäköisyys on aika ronskisti pienempi kuin ""manuaalisen"" auton kuskilla on saada sairauskohtaus autolla ajaessaan.
Tokihan se on ihan varmaa, että kun eka kolari kuskittomalla autolla tapahtuu, siitä alkaa sellainen noitavaino että oksat pois -- ja unohdetaan juurikin tuo "niinno, jos autoa ajaisi ihminen, kolareita sattuisi enemmän"-argumentti :-)
WereCatf5/7
Olis kyllä hieno, kun vois vaan autoon nakutella kohteen ja istuutua ite lukemaan sarjiksia, surffaamaan netissä tai katsomaan leffaa. Itse tulee kuljettua muutaman kerran vuodessa noin 450km/suunta pituisia reissuja ja ne käy vähän yksitoikkoisiksi ratin takana istuen.
Engram_6/7
Oispa lähteet näissä uutisissa.
dRD7/7
Saamme aika ison osan uutisista lehdistötiedotteina ja/tai uutisvinkkeinä, jolloin mitään lähdettä ei ole, mihin linkata. Kun taas uutisen on breikannut jokin uutistoimisto tai -sivusto, linkkaamme alkuperäiseen uutiseen aina.
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT