AfterDawn logo

Poliisihallitus ei ryhdy toimenpiteisiin Wikipedian rahankeräyksen takia

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
14 kommenttia

Poliisihallitus lähestyi suomenkielisen Wikipedia-verkkosanakirjan ylläpitäjiä helmikuun alussa pyytäen heiltä lausuntoa sivustolla käynnissä olleen varainkeruun takia. Ylläpitäjiltä pyydettiin selvennystä miksi sivustolle on laitettu varainkeruuta mainostava banneri ja miksi sitä ei tulisi pitää rahankeräyksenä. Poliisihallitus epäili rahankeruuta laittomaksi, koska sitä varten ei ole haettu lupaa.

Vaikka Wikipediaa julkaistaankin suomeksi, on se kuitenkin yhdysvaltalainen palvelu, jonka toiminta rahoitetaan yhdysvaltalaisen säätiön keräämillä varoilla. Tästä syystä varainkeruuta koskeva lausuntopyyntö ohjattiin Wikimedia Foundationin lakiosastolle.

Saamansa vastauksen perusteella Poliisihallitus on nyt todennut, ettei jatkotoimenpiteisiin ole mahdollisuutta ryhtyä, kertoo Yle Uutiset. Poliisihallituksella ei ole toimivaltaa kieltää tai hyväksyä toimintaa lainvastaisena tai lainmukaisena. Poliisihallitus pitää Wikipedian rahankeruuta yleishyödyllisenä toimintana, jota varten rahankeräyslupa on mahdollista saada.

Wikipedia on ainoa suomenkielinen tietosanakirja, jota päivitetään edelleen.

14 KOMMENTTIA

HCT1/14

Poliisihallitukselta oikea päätelmä, ei voi tehdä mitään, kun ei ole toimivaltaa Suomen rajojen ulkopuolella olevaan toimijaan.

R4ndom12/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti HCT:

Suomen poliisilla on oikeus puuttua suomenkielisen wikipedian toimintaan.

johtaja593/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti R4ndom1:

Suomen poliisilla on oikeus puuttua suomenkielisen wikipedian toimintaan.

"Poliisihallitus on nyt todennut, ettei jatkotoimenpiteisiin ole mahdollisuutta ryhtyä, kertoo Yle Uutiset."

6630nokia4/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti R4ndom1:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti HCT:

Poliisihallitukselta oikea päätelmä, ei voi tehdä mitään, kun ei ole toimivaltaa Suomen rajojen ulkopuolella olevaan toimijaan.

Suomen poliisilla on oikeus puuttua suomenkielisen wikipedian toimintaan.

Ei todellakaan ole, kuten ei myöskään ruotsinkielisen Wikipedian toimintaan millään tavalla. Palvelimet eivät sijatise Suomessa, eikä sivusto ole suomalainen.

R4ndom15/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 6630nokia:

Palvelimien sijainnilla ei ole väliä. Minkä maalainen wikipedia on? Niin... millä valtiolla on oikeus puuttua wikipedian toimintaan?

Hhfdhdgh (vahvistamaton)6/14

Jos joku ryöstää pankin ruotsissa käyttäen suomen kieltä, niin onko suomen lakia rikottu? Sama asia wikipedian kanssa. Se ei ole suomalainen sivusti, eikä sijaitse suomessa. Suomen lait ei päde siihen millään tavalla. Suomenkieli ei ole valtion omaisuutta. Sitä saa käyttää muutkin kuin suomalaiset

juhanias7/14

Oikea päätös poliisihallitukselta. Toki tutkinta oli jo alkujaan turha. Taas turhaan meni työaikaa niin poliisilta kuin wikipedian väeltä. Tuo rahankeruu on juttu johon poliisi tarttuu hätkisti. Parempi tapa olisi ohjata hakemaan lupa ja asia olisi sillä selvä. Poliisin ja poliisihallituksen tulisi olla kansalaisten puolella ei vastaan, kuten tämäkin tapahtuma tavallaan oli.

Snifferr8/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti R4ndom1:

Palvelimien sijainnilla ei ole väliä. Minkä maalainen wikipedia on? Niin... millä valtiolla on oikeus puuttua wikipedian toimintaan?

Palvelimien sijainnilla todellakin on väliä. Wikipedia foundation on yhtysvaltalainen. Äkkiseltään katsottuna wikipedian euroopan palvelimet sijaitsevat hollannissa. Jos kuviteltaisiin tilanne missä rahankeräys olisi yhdysvaltojen lakien vastaista puuhaa niin he voisivat puuttua tuohon toimintaan, tai jos hollantilaisia jostain syystä kiinnostaisi niin he myös. Suomella ei ole asian kanssa mitään tekemistä niin kauan kuin wikipedian palvelimet eivät sijaitse suomessa.

Vapaakoodari9/14

Tässä on mielenkiintoinen kysymys. Onko sivusto suomen lain alainen jos se on suomeksi ja on selvästi suunnattu suomalaisille?
Verkkokauppojen kohdalla näin on lakia tulkittu; Ulkomailla sijaitsevan verkkokaupan pitäisi suomen kuluttajansuojalakia noudattaa jos kaupalla on selvästi suomalaisille kuluttajille tarkoitettu sivusto.

Täysin eri asia sitten on, mitä sille voi suomen viranominen jos ulkomailla oleva sivusto vähät välittää suomen laista?

Eipä mitään. todeta vain että "ettei jatkotoimenpiteisiin ole mahdollisuutta ryhtyä"

R4ndom110/14

Palvelimien sijainnilla ei ole pa*kakaan väliä. Jos verkkosivu on suunnattu erityisesti suomalaisille(kuten Suomenkielinen wikipedia on), niin silloin suomi voi puuttua verkkosivun toimintaan (eli suomenkielisen wikipedian toimintaan). Tietenkään Suomi ei olisi voinut vaatia wikipediaa luopumaan rahankeruusta muissa maissa.

syrtek6611/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti R4ndom1:

Palvelimien sijainnilla ei ole pa*kakaan väliä. Jos verkkosivu on suunnattu erityisesti suomalaisille(kuten Suomenkielinen wikipedia on), niin silloin suomi voi puuttua verkkosivun toimintaan (eli suomenkielisen wikipedian toimintaan). Tietenkään Suomi ei olisi voinut vaatia wikipediaa luopumaan rahankeruusta muissa maissa.

No mitä keinoja poliisihallituksella on haastaa amerikkalainen organisaatio oikeuteen? Ketä se kutsuu esitutkintaa varten haastatteluihin? Kenelle haastemies toimittaa kutsun saapua oikeuteen? Miten suomi voisi puuttua rahankeräyslain puitteissa verkkosivujen toimintaan muutoin kuin tämällä sivujen käyttö?

asdsds (vahvistamaton)12/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti R4ndom1:

Palvelimien sijainnilla ei ole pa*kakaan väliä. Jos verkkosivu on suunnattu erityisesti suomalaisille(kuten Suomenkielinen wikipedia on), niin silloin suomi voi puuttua verkkosivun toimintaan (eli suomenkielisen wikipedian toimintaan). Tietenkään Suomi ei olisi voinut vaatia wikipediaa luopumaan rahankeruusta muissa maissa.

Suomenkielinen Wikipedia ei ole suunnattu suomalaisille, vaan suomea osaaville - ja niitähän löytyy maailmasta muualtakin kuin Suomessa, go figure

Snifferr13/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti R4ndom1:

Palvelimien sijainnilla ei ole pa*kakaan väliä. Jos verkkosivu on suunnattu erityisesti suomalaisille(kuten Suomenkielinen wikipedia on), niin silloin suomi voi puuttua verkkosivun toimintaan (eli suomenkielisen wikipedian toimintaan). Tietenkään Suomi ei olisi voinut vaatia wikipediaa luopumaan rahankeruusta muissa maissa.

Kerro miten suomi puuttuu amerikkalaisen organisaation puuhiin, tai palvelimiin jotka eivät ole suomessa? Ihan sama kenelle sivusto on suunnattu, se missä palvelimet sijaitsevat ja siitä vastuussa oleva taho ovat ainoat asiat millä on väliä.

fghgfhfgh (vahvistamaton)14/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti R4ndom1:

Palvelimien sijainnilla ei ole pa*kakaan väliä. Jos verkkosivu on suunnattu erityisesti suomalaisille(kuten Suomenkielinen wikipedia on), niin silloin suomi voi puuttua verkkosivun toimintaan (eli suomenkielisen wikipedian toimintaan). Tietenkään Suomi ei olisi voinut vaatia wikipediaa luopumaan rahankeruusta muissa maissa.

Suomen lait eivät edes päde Yhdysvalloissa. Jokaisella maalla on omat lakinsa. Jos matkustat USA:aan ja syyllistyt siellä rikokseen, niin rangaistus tulee USA:n lakien mukaan. Sama juttu, jos surffailet selaimella USA:aan, niin USA:n lait on ne joita noudatetaan

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki