AfterDawn logo

Talouselämä: Elisan suunnitelmissa Maikkarin ostaminen (päivitetty)

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
4 kommenttia

Talouselämän tietojen mukaan teleoperaattori Elisa olisi käynyt keskusteluja ruotsalaisen Bonnierin kanssa mm. MTV3-kanavaa ylläpitävän MTV Oy:n ostamisesta.

Lehden mukaan Elisa pohtii tarjouksen jättämistä, eli suunnitelmat voivat jäädä vielä pelkkien keskustelujen asteelle. Talouselämä kertoo myös, että Alma Media olisi ollut myös kiinnostunut MTV:stä, mutta se jätti kaupat tekemättä koska se ei usko yhtiön nykyiseen konseptiin. MTV:n omistuksessa on niin ilmaisia kuin maksullisiakin televisiokanavia sekä verkkopalveluita. Lisäksi MTV omistaa osan Radio Novasta.

MTV:llä on lähetysoikeudet jääkiekon MM-kisoihin (vuoteen 2017 saakka) ja Formula 1:een.

Päivitys. Bonnierin mukaan se ei ole myymässä MTV:tä.

4 KOMMENTTIA

Sefriol1/4

Luultavasti teleoperaattori yrittää saada itselleen uskottavan mediaosaamisen. Näin se voisi uskottavammin kaupata Elisa Viihdettä ja tuoda siihen uudenlaista sisältöä. Jopa sellaista, jota kilpailijat (esimerkiksi Netflix) eivät voi saada.

haggibear2/4

Mikäli Elisa ostaa MTV:n ja tekee Mtv:n maksukanavista Elisa -keskeisiä, tulee maksukanavien myynti romahtamaan. Toisekseen tuossa ei ole mitään järkeä eikä se palvele kuluttajia. Vain suomessa voidaan olla näin idiootteja.

Ja kohta meillä on jälleen yhdellä alalla duopoli, tai no triopoli kun mtv:n omistaa elisa, sonera rupeaa ostelemaan nelosta ja foxia ja yle kolmantena.

Lisäksi en halua kuulla yhtään valitusta Elisalta suomen dataverkoista, yms. jos yhtiöllä on mahdollista maksaa osinkoja kolmen vuoden ajalta n. 900miljoonaa euroa.

Lumikki3/4

Älkää nyt sitä luuseria ostako.

Sefriol4/4

@2 En nyt oikein ymmärtänyt miksi maksukanavien myynti romahtaisi. Nyky-TV:n uhka on Netflixin kaltaiset suoratoistapalvelut. Sen lisäksi Yle kattaa suomalaisesta TV katsomisesta liki 50%.

Elisan kaltaisella yhtiöllä voisi olla paljon annettavaa mainosteeveelle, joka jumittaa vielä vanhassa maailmassa. Huonojakin lopputuloksia tästä voi seurata, mutta nykymeno tuskin jatkuu pitkään. Jotain pitää saada aikaan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki