AfterDawn logo

Näillä ohjeilla saat Facebookin tyhjennettyä vaikka kokonaan

Matti Robinson Matti Robinson
10 kommenttia

Tietojen poistaminen Facebookista on tuskallisen vaikeaa, erityisesti jos päivityksiä, kuvia, tykkäyksiä ja muita aktiviteettejä on kertynyt kymmeniä tuhansia. Slate-lehden Jennifer Golbeck on kuitenkin kasannut ohjeet kaikkien Facebook-tietojen poistamiseen.

Noin kymmenen päivityksen päivätahdilla hän oli kerännyt suurin piirtein 30 000 päivitystä koko Facebookissa olonsa aikana. Golbeck poisti päivityksiä käsin 12 tuntia, kunnes kyllästyi loputtomalta tuntuvaan tehtävään ja päätti keksiä keinon automatisoinnille.

Hän löysi muutaman valmiin selainlisäosan (Facebook Timeline Cleaner, Absterge), joiden oli tarkoitus tyhjentää aikajanalle lisättyjä tapahtumia, mutta aivan toivottua lopputulosta ei saatu niilläkään heti aikaiseksi. Toinen tuhosi kaiken, mutta tapahtumat ilmestyivät takaisin. Toisen toiminta oli epävarmempaa ja kaikkea ei voinut poistaa.


Lopulta Golbeck sai Facebookinsa kuitenkin tyhjennettyä ja Slate julkaisikin ohjeet kaikkien vanhoja tilapäivityksiänsä inhoavien nähtäville.

Tässäpä vapaasti suomennettuna ohjeet. Muistakaa, että kaikki kokeilut ja poistamiset omalla vastuulla.

1. Asenne Greasemonkey Firefox-selaimeesi tai Tampermonkey Chrome-selaimeesi
2. Asenna Facebook Timeline Cleaner tai Absterge
3. Facebookissa mene Asetuksiin ja siellä Turvallisuus-kohtaan. Poista Suojattu selaaminen käytöstä.
4. Nopeuttaaksesi poista automaattinen kuvien lataaminen selaimestasi. Löydät sen sisältöasetuksista.
5. Varmistaaksesi, että asetukset ovat voimassa kirjaudu ulos Facebookista, jonka jälkeen takaisin sisään osoitteessa http://facebook.com (huom. ei https-alkuinen!)
6. Klikkaa itsesi omalle sivulle ja sen jälkeen klikkaa Toimintaloki-nappia
7. Jos käytät Facebook Timeline Cleaneriä:
Vasemmalta löydät Clear Timeline -napin. Voi olla, että joudut lataamaan sivun uudestaan muutaman kerran, jotta saat sen näkyviin. Valitse jokin poisto vaihtoehto vasemmalta. Minun valintani oli poista kaikki tietylta ajanjaksolta (Delete EVERYTHING in a selected timeframe). Tämän jälkeen valitsin kaikki 720 tuntia vanhemmat (anything older than 720 hours) ja laitoin sen pyörimään.

Jos käytät Abstergea:
Facebookin yläosasta löydät Absterge-linkin. Jos haluat poistaa kaiken niin paina sitä nappia. Jos haluat poistaa kaikki tietystä kategoriasta paina sen kategorian linkkiä vasemmalta ja sitten Absterge-nappia ylhäältä.

Huomio: Nämä ohjelmat pyörivät selaimessasi, joten selaimesi toimii tämän jälkee todella hitaasti.

10 KOMMENTTIA

fsdsdf (vahvistamaton)1/10

Voisitte suomentaa ja tehdä itsekkin ohjeet, ei kaikki osaa englantia!

_-Jaska-_2/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti fsdsdf:

Voisitte suomentaa ja tehdä itsekkin ohjeet, ei kaikki osaa englantia!

Jos ei ton vertaa englantia osaa, ei taidan se Facebookin 13-vuoden ikärajakaan täyttyä, koska siihen mennessä pitäisi jo kyllä osata lukea simppeliä englantia.

TuPP33/10

Uskon että joku osapuoli cachettaa jokatapauksessa kaiken tiedon mitä Facebookin servereille lähetetään, joten yleisesti kaikki tieto mitä koneeltasi muualle lähetät, on ja pysyy jossakin paikassa.
Kaikkea mitä nettiin kirjoitat voidaan käyttää tulevaisuudessa sinua vastaan. 99,999.....% liikenteestä kuitenkin on turhaa materiaalia joka ei kenelläkään koskaan kiinnosta.

og67 (vahvistamaton)4/10

Helpompi on postata omalle sivulle pornoa, jonka jälkeen tunnus lähtee pois ja kaikki sen tapahtumat.

sarjakuvaope5/10

Suomeksi.

Skipalong6/10

mulla lykkää väkiste sen https:n sinne alkuun

EDiT: jaaaaaaaaa selaimen uudelleenkäynnistys autto

Skipalong7/10

No ei kyllä vakuuta, runksutti viime yön eikä oo tainnu mitää poistua

Nixte8/10

Joo mulla ei auta edes chromen uudelleenkäynnistys että muuttuis toi https http:hen :|

RingLeaderTM9/10

Eiks toi Gaius Julius Caesar ole kumminkin helpoin vaihtoehto näistäkin?

Nixte10/10

Mul on niin hemmetist tykkäämisii et haluis päästä niist eroo :(

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki