AfterDawn logo

Taloussanomat: bitcoin-tuotot joutumassa verolle

Teemu Laitila Teemu Laitila
6 kommenttia

Verovirastossa ollaan laatimassa ohjeistusta virtuaalivaluutoilla hankittujen tulojen verottamiseksi, kertoo Taloussanomat. Syyniin ovat joutuneet paljon julkisuudessa olleen bitcoinin lisäksi myös esimerkiksi pelien virtuaalivaluutat, jotka voidaan muuttaa euroiksi.

Uuden ohjeistuksen mukaan bitcoin-sijoituksilla hankitut tulot laskettaisiin kokonaisuudessaan pääomatuloiksi ja ne muuttuisivat verotettaviksi heti, kun bitcoinit vaihdetaan euroihin. Sama suhtautuminen pätee Taloussanomien mukaan myös esimerkiksi Habbo Hotellin pelirahaan, Diablo 3:n virtuaalirahaan sekä Second Lifessa käytettyyn rahayksikköön Linden-dollariin.

Verottaja haluaa osansa bitcoin-sijoitusten lisäksi myös bitcoinilla käydystä kaupasta. Jos on sijoittanut bitcoineihin esimerkiksi 100 euroa ja valutaan kurssinousun myötä käyttää varallisuuttaan ostaakseen palveluita esimerkiksi 300 euron edestä, verottajan näkemyksen mukaan on syntynyt 200 euroa verotettavaa pääomatuloa.


Vaikka bitcoin-sijoitusten tuotto kiinnostaa verottajaa, virtuaalivaluutta ei vielä saa samoja oikeuksia kuin perinteisempi sijoitustoiminta. Jos bitcoin-sijoituksen arvo romahtaa, arvon alennus ei ole vähennyskelpoista luovutustappiota. Vähennyksiä ei voi tehdä myöskään bitcoinien hankintakuluista eli louhintatarkoituksiin ostettu näytönohjain ei ole verovähennyskelpoinen.

Bitcoinien louhijatkaan eivät välty veroilta, vaan verottaja suhtautuu louhintapalkkioihin ansiotulona, mitä perustellaan palkkioiden sattumavaraisuudella.

Virasto ei kerro tarkemmin, miten bitcoin-tuottoja ja louhijoiden saamia louhintapalkkioita on tarkoitus valvoa, jotta laajamittaista veronkiertoa ei pääsisi tapahtumaan.

6 KOMMENTTIA

Gereti1/6

*mä annoin pikkusormen, ja se vei koko käden...*

Kohta tosissaan verotetaan varmaan jo hengitysilmasta tällä tahdilla...

JasonSco2/6

Eipä sitä voi valvoa. Eli jos et kerro tuotoistasi niin ei siitä käytännössä jää mitenkään kiinni. Ei valtiolla ole resursseja valvoa yksityisten ihmisten tilejä.

Ysf3/6

Bicoinien vaihdolla saatava voitot on rinnastettavissa normaalilla valuuttakeinottelupelillä saataviin voittoihin -> verollepano on sinänsä looginen ratkaisu.

Voihan se verottaja haluta siivun bitcoinilla tehtävästä hyödykkeiden vaihdosta mutta taitaa suurin osa bitcoin-kaupasta mennä ulkomaille ja niitä ei voi verottaja paljoa valvoa.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti "taloussanomat":

Pelirahoista puolestaan voi kertyä verotettavaa ansiotuloa, jos ne on mahdollista muuntaa oikeaksi rahaksi tai jos pelissä hankittuja ominaisuuksia voi myydä toisille pelaajille oikealla rahalla.

Tässä herää kysymys, että onkohan veroväellä nyt kaikki lepakot tapulissa vai onko taloussanomat jättänyt jotain oleellista pois jutustaan? Itse veikkaan jälkimmäistä...

Tuosta on jo alkanut (talsan foorumilla) sekoilu, että esim. Habbossa hankittujen omien kamojen myyminen olisi verollista.. mutta paskanmarjat. Asiassa pitää muistaa se mikä on ansiotulossa oleellista: ammattimaisuus eli toistuvien tapahtumien kautta liikkuva ja saatava raha.

Sanoisin, että jos myyt omat Habbon kamat jollekkin toiselle, niin se ei ole vielä verollista: se on sama kuin möisin yksityishenkilönä harrastepuuhana valmistamani pienoismallin (tai jopa muutaman pienoismallin) jollekkin. Mutta jos ostelee ja myy, ostelee ja myy, ostelee ja myy jatkuvasti ja sillä toiminnalla saa elantonsa, niin sitten verottaja ansaitsee siivunsa.

ArttuH5N14/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ysf:

Bicoinien vaihdolla saatava voitot on rinnastettavissa normaalilla valuuttakeinottelupelillä saataviin voittoihin -> verollepano on sinänsä looginen ratkaisu.


Samaa mieltä. Toteuttaminen onkin sitten eri asia.

horgh5/6

Irwin Goodman lauloi: Haistaa p***a koko valtiovalta, ette osaa muuta kun verotta ...

Oikeasti haluan nähdä niiden yrittävän. Hah. Ei ihan taida vielä valvonta olla riittävällä tasolla. Vai vaaditaanko valtiolle pääsyä joka koneelle , ettei vaan Bitcoineja louhita ja myydä. Onneksi maailmassa on vielä hitusen verran vapautta jäljellä.

Insomniu6/6

No täysin looginen päätös, että kuuluu verotuksen piiriin.
Vapaaherrat voi toki kertoa miten yhteiskunta pyörisi, jos kaikki tekisi tienestinsä ilman veroja. Kaikki tai se yksi, ei mitään erioikeuksia.

Joskin Bitcoin itsessään on niin anonyymi, että ei sen verotuksen valvomista ole edes teoriassa mahdollista.

Kuitenkin mielenkiintoisempaa on se, että esim. näytönohjain ei ole tämän perusteella verovähennyskelpoinen. Miksi ei?
Onhan sen pelintekijöillekkin jne...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki