Seurakunnalla ja Vapaa-ajattelijoilla edelleen kiista verkko-osoitteesta
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä ja Vapaa-ajattelijain liitto kinastelevat edelleen vapaa-ajattelija.fi-verkkotunnuksesta. Seurakuntayhtymä rekisteröi osoitteen vuoden 2012 alussa, mutta Vapaa-ajattelijain liitto vaati keväällä Viestintävirastoa peruuttamaan hämääväksi koetun verkkotunnuksen.
Uusin käänne riidassa on seurakuntayhtymän Viestintävirastolle toimittava vastine Vapaa-ajattelijain valitukseen. Seurakunnan mukaan verkkotunnus varattiin ensi syksynä järjestettävää "positiivista uskonnonvapauskampanjaa" varten.
Vapaa-ajattelijoiden mukaan seurakuntayhtymän verkkotunnus on "harhauttavan lähellä" liiton käyttämää vapaa-ajattelijat.fi-verkkotunnusta. Liitto myös julkaisee lehteä, jonka nimi on Vapaa Ajattelija.
Seurakunnan mukaan vapaa-ajattelu on kuitenkin huomattavasti vanhempi käsite kuin Vapaa-ajattelijain liitto. Väitettä perustellaan ensimmäisellä Korinttolaiskirjeellä, jossa "puhutaan paljon vapaudesta kristityn näkökulmasta".
Vapaa-ajattelijat tyrmäävät perustelut.
- 1600-luvulla saatettiin tuomita "Ruotsin lain ja Mooseksen kirjojen mukaan", mutta enää ei onneksi Raamattu ole lakikirjan asemassa, toteaa vapaa-ajattelijoiden puheenjohtaja Petri Karisma.
Seurakunnan mukaan tarkoituksena ei ole tehdä kiusaa Vapaa-ajattelijoille, vaan viestiä positiivisen uskonnonvapauden puolesta.
1 KOMMENTTI
olegbelov1/1
Vapaudet eivät juonnu uskosta, vaan asia aivan toisin päin. Vapaus ja kansalaisoikeudet länsimaissa ovat verellä ansaittuja. Vapaasti ajattelevat järkeä käyttävät ihmiset ovat vuosien saatossa taistelleet uskontoja vastaan, jotta Vapaa-ajattelijoiden kaltaiset järjestöt olisivat mahdollisia. Eikös se ollut koko USA:n perustamisen idea: että valtio ja uskonnot eivät missään nimessä kuulu samaan kategoriaan. Olihan suurin osa perustajaisistäkin kovia uskonnon vastustajia.
Uskonnot (varsinkin Aabrahamin heimojumala) edustavat ihmisjärjen ja -rodun kahlitsemista. Ne alistavat järkemme tieteiden sijasta hölynpölyyn, ja korvaavat järjen tyhjällö uskomisella. Säälin kyllä uskovaisia, sillä heidän elämässään puuttuu se jokin oleellinen - todellisuuteen perustuva henkisyys.
Ps. Tuosta uutisesta sen vertaa, että oikeudet kyllä kuuluisivat Vapaa-ajattelijoille, eikä uus-uskontojen propaganda-alustaksi.
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT