AfterDawn logo

Windows 8.1 oppii lukemaan käyttäjän sormenjäljen

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Microsoft on paljastanut TechEd-konferenssissa lisää tietoja Windows 8.1:n ominaisuuksista. Yhtiön aiemmin kertomista uutuusominaisuuksista löytyy tietoa Hardware.fi:n ennakkokatsauksesta.

Ohjelmistojätti kertoi TechEdissä, että Windows 8.1 sisältää natiivin tuen sormenjälkilukijoille ja tukea rakennetaan muutaman yhteistyökumppanin kanssa. Ominaisuuden ansiosta käyttäjät välttyvät tietyissä tilanteissa salasanojen naputtelulta ja muistamiselta, mikä tekee käyttökokemuksesta entistä luonnollisempaa ja vaivattompaa. Aiemmissa Windowseissa sormenjälkitunnistautuminen on ollut mahdollista kolmannen osapuolen tekemillä ratkaisuilla.

Sormenjälkeen perustuvalla tunnistautumisella voidaan esimerkiksi hyväksyä sovellusostot, kirjautua sisään sovelluksiin ja palveluihin tai avata muilta käyttäjiltä salatut kansiot. Microsoft yrittää rohkaista OEM-valmistajia lisäämään tuleviin kannettaviin, tabletteihin, näppäimistöihin ja hiiriin sormenjälkilukijan.


Apple osti viime vuonna AuthenTec-nimisen tietoturvayhtiön, jonka keskeisiin osaamisalueisiin kuului sormenjälkiin perustuva tunnistautuminen. Tämän jälkeen on huhuttu, että yhtiö aikoisi lisätä sormenjälkitunnistautumisen tuleviin mobiililaitteisiin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki