AfterDawn logo

Kansainvälinen avaruusasema siirtyy kokonaan Linuxiin

Teemu Laitila Teemu Laitila
1 kommentti

Kansainvälisen avaruusaseman ISS:n kaikki tietokoneet ollaan siirtämässä käyttämään Linuxia. Tietokoneita NASA:n kansa yhteistyössä hallinnoiva United Space Alliance kertoi, että astronauttien kannettaviin tietokoneisiin tullaan asentamaan Debian 6 entisen Windows XP:n tilalle.

Käyttöjärjestelmän vaihtamista perusteltiin sillä, että avaruusasemalla tarvitaan ehdottoman vakaata ja luotettavaa käyttöjärjestelmää. Toinen äärimmäisen merkittävä syy löytyy Linuxin avoimuudesta. United Space Alliancen mukaan "Linux tarjoaa mahdollisuuden järjestelmän hallintaan oman talon sisällä. Jos meille tulee tarve paikata, säätää tai muokata jotain, se on mahdollista."

Asemalla on jo aiemmin käytetty muun muassa Scientific Linuxia ja CentOS-linuxia, mutta Debianin on todettu olevan monipuolisempi astronauttien päivittäin suorittamien erilaisten työtehtävien kannalta. Linux ei ole NASA:lle mikään uusi aluevaltaus, vaan avointa käyttöjärjestelmää on käytetty lennonhallinnassa jo lähes Linuxin alkuajoista saakka.

1 KOMMENTTI

kirkanen1/1

Loistavaa kuulla, että Linux vahvistaa asemaansa. Hieman muokattuna voisi sanoa: "Tämä on pieni askel Linuxille, mutta suuri yhteiskunnalle."

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki