AfterDawn logo

AMD syyttää entisiä työntekijöitään tietojen luovuttamisesta Nvidialle

Teemu Laitila Teemu Laitila
1 kommentti

AMD on haastanut oikeuteen yhteensä neljä entistä työntekijäänsä, joita yhtiö syyttää liikesalaisuuksien varastamista sekä sopimusrikkomuksesta. AMD:n mukaan kolme työntekijöistä tallensivat yhtiön verkosta yhteensä yli 100 000 tiedostoa ulkoiselle kiintolevylle ennen siirtymistään Nvidian palvelukseen.

Lisäksi AMD syytää kaikkia neljää yhtiön muiden työntekijöiden houkuttelemisesta Nvidian palvelukseen vastoin aiemmin tehtyjä sopimuksia.

Syytetyistä kolme työskenteli AMD:lla alemmissa johtotehtävissä ja yksi syytetyistä oli ennen Nvidialle siirtymistään AMD:n vice president of strategic development. AMD:n mukaan tietojen päätyminen teille tietymättömille on aiheuttanut yhtiölle merkittävää taloudellista vahinkoa ja se saattaa aiheuttaa lisää vahinkoa tulevaisuudessa, ellei luvatta tallennettuja tietoja saada takaisin.

1 KOMMENTTI

muppis1/1

Onko AMD:kin jymähtänyt 80 luvulle, että digitaalinen kopio vastaa fyysistä kopiota? Millä pystytään todistamaan, ettei niitä tietoja ole kopioitu sieltä siirrettävältä levyltä vaikka saisivatkins sen takaisin?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki