AfterDawn logo

AMD pahoissa vaikeuksissa -- jopa 30 prosenttia työvoimasta saamassa kenkää

Teemu Laitila Teemu Laitila
11 kommenttia

Heikosti prosessorikilpailussa pärjännyt AMD aikoo irtisanoa 20 - 30 prosenttia henkilöstöstään, rapotoi AllThingsD. AMD:n runsaan 11 000 työntekijän määrällä irtisanomiset koskisivat siis 2200 - 3300 työntekijää. Yhtiön odotetaan ilmoittavan irtisanomisista virallisesti joko 18.10 osavuosikatsauksensa yhteydessä tai vasta myöhemmin 25.10.

Nyt odotettu irtisanomisilmoitus on jo toinen vuoden sisään. Viime kerralla AMD irtisanoi noin 1400 työntekijää, mille kerrottiin syyksi tarve vähentää kuluja vuoden 2012 aikana. AllThingsD:n lähteiden mukaan tällä kertaa irtisanomiset tulevat kuitenkin koskettamaan myös yhtiön ydintoimintoja eivätkä edes insinöörit tai myyntiorganisaatio säästy leikkauksilta. Lähteet kertovat AllThingsD:lle, että vähennyksillä saattaa olla vaikutusta jopa yhtiön tuotevalikoimiin saakka.

Viimeisen vuoden aikana AMD on menettänyt useita johtajia yhtiön korkeinta johtoa myöten. Viimeisimpänä lähti talousjohtaja Thomas Seifert.

11 KOMMENTTIA

mcmopo1/11

Kilpailu kyllä rupeaa olemaan aika kovaa ja kehityskustannukset nousee jatkuvasti. Sama ongelma tulee myös intelillä vastaan kun ARM pohjaiset prosessorit rupeavat valtaamaan alaa. Nykyään prosessorit on jo niin nopeita että harva tarvitsee enää sitä tehokkainta mallia. Taitaa nykyään mennä tuo virrankulutus ja hinta muun hyödyn edelle.

kutjakki2/11

Nytkun tuosta kurimuksesta AMD selviäis. Myös nykyiset AMD - koneet antaa loistavan käyttäjäkokemuksen, vaikka Intel on just nyt edellä.Ihme vaan etteivät laskeneet hintoja uusille FX8000-sarjan prossuille, kun eihän se voi mitenkään kilpailla, jos ei ole hinta samalla tasolla kun vastava Intel.

blokki3/11

Näinköhän on nyt AMD:llä lopun alku käsillä.

jvph764/11

Intelin monopoli lähestyy.. Ei hyvä hintakehityksen kannalta, eikä hyvä itse kehityksenkään suhteen kun ei yhtään kilpailijaa jota vastaan voisi motivoitua "taistelemaan". Vaikka eipä intelillä senkään suhteen ole vähään aikaan hätää ollut,, kaula AMD.hen ollut jo pitkään melkoinen CPU puolella.

hannibal_pjv5/11

Minä olen niin wanha, että muistan ajan jolloin sai vain Intelin prossuja... Ne oli kalliita ja tavan ihmisillä oli varaa vain niihin hitaisiin "halpamalleihin" jotka oli suhteessa kalliimpia, kuin Intelin nykyinen ylempi keskiluokka... Yep, yep... Toivottavasti se aika ei palaa koskaan.
Tjoo... ARM pakottaa Intelin hintakilpailuun kannettavissa pienivirtaisissa piireissä. Mutta kukapa oikeaa pöytäkonetta enää nykypäivänä käyttää... Niiden hinnathan saa nousta vaikka kymmekertaisiksi, eikä kukaan edes älähdä...
Nyt on jo ollut kotvan nähvillä tilanne, jossa prossien hinnat eivät juuri ole nytkähtäneet. Toivoa tietysti sopii, että nuo kulun tiputukset riittää pitämään AMD:n kellumassa, mutta jäljelle jääneellä miehityksellä ei Inteliä saa teknisesti kiinni millään.

Curvy26/11

Muistan ajn, kun tuntui, että Intel ja Microsoft olivat kimpassa. Toinen väsäs aina vaan vaativamman ohjelman ja toinen kehitti prossua lähes monopoliasemassa, ja hinta määräytyi sen mukaan.Esim. Voisko tänään kukaan kuvitella Intel486 prossulla varustettua konetta noin 3000-4000 €:n arvoiseksi.
Tässä on juuri sitä syytä miksi olen AMD:n kannattaja. On edes jotain kilpailua. Vanha konsti on savustaa muut markkinoilta ja sen jälkeen elää kuin siat vatukossa. EU:ssahan tämän monopoliaseman käyttäminen on jo kiellettyä, miten lienee mualimala?

ttinha7/11

Tämä on hyvin harmillista. Jäätävää katsottavaa kun firman osakkeeiden arvo on pudonnut pörssissa yli 40 prosenttia viime vuoden lokakuusta. Toisaalta näyttää olevan Intelin osakkeetkin myös laskeneet alkuvuodesta yli 10%. Tässä nyt täytyy ottaa huomioon, että myös koko ala on kärsinyt viime aikoina myynnin vähenemisestä ja epäilen että Windows 8 olisi se kovasti kaivattu piritysruiske.
AMD voisi alkaa markkinoimaan paljon voimakkaammin vähävirtaisempia tuotteita kuluttajamarkkinoille, sillä kyllä sieltä osaamista löytyy kun ovat kuitenkin kuitenkin moisia luoneet Opteron-tuotenimillä.

Curvy28/11

Niin, ja uskon että Dresdenissä, Saksassa on todella päteviä inssejä kehittämään uutta, ja sinänsä koko ala on niin kilpailtu, kun sitä vertaa menneisiin aikoihin. Tossa on tiede-lehden artikkelin mukaan tulevaisuustoiveita. http://nobelprizes.com/nobel/ , eli suomeksi kvantti systeemin laitteita voidaan ja varmaan nyt jo viritellään.
Näissä täytyy tietysti aina muistaa ns. kyllästymispiste, eli sen takia vaaditaan entistä enemmän innovaatisia tulevaisuuteen katsovia nuoria.
Sillä uudetkin innovaativiset sovellukset vaativat aikansa, ennenkuin ne tulevat yleiseen käyttöön.
Oletan, että piilastuista ei enää saada enempää irti, siksihän ne on niinkuin palikoista kasattu, vaikka ovatkin jo todella pienuutensa puolesta äärirajoilla. (kevennys: ikäänkuin Win 8, tai Youtube))

Ilborg9/11

Harmillista tosiaan että x86-markkinoilla on kilpailu jo lähes kuollut. AMD:n prossujen valmistus maksaa enemmän kuin intelin, niin siinä vaiheessa alkaa hintakilpailukin olemaan varsin hankalaa. Kyllä sen jo tällä hetkellä huomaa että intel selvästi hinnoittelee omat paremman tason prossut jo monopolihintaisiksi koska kilpailu puuttuu, edullisemman tason prossut sitten on vielä kohtalaisissa hinnoissa vaikka ei nekään mitään kovin halpoja ole koska AMD:n prossut eivät ole kovin houkuttelevia tuossakaan hintaluokassa (tehoa voi saada halvemmalla, mutta virrankulutus suhteellisesti korkeampi).

Itse melkein toivon että ARM ja AMD yhdistäisi voimansa, jotta teknistä etumatkaa saataisiin hieman kiinni. Tietyst valmistusprosessien täytyisi myös päästä eteenpäin AMD:lle jotta voivat kilpailla paremmin hinnoilla.

Mitä mobiilimarkkinoihin tulee, niin ARM:in ainoa ongelma tällä hetkellä on ohjelmistojen puolella. Ei armit tietysti kovin nopeita ole, mutta sirut voi myydä erittäin halvalla, ja silti tulee voittoa (toisin kuin x86-prossut siis). Yhä vähemmän kuitenkaan tarvitaan sitä nopeinta mahdollista prossua. Mutta siis täysin mahdollista että ARM tulee nakertamaan x86-markkinoita, ja sikäli myös AMD:n suuntautuminen mobiilimarkkinoille on aika riskialtista, koska jos intel ei siinä onnistu, niin vielä heikompaa menestys on AMD:lla. Tietysti pöytäkoneet mahdollisesti kuolee hiljalleen pois jos läppärin oheistekniikka alkaa olemaan tarpeeksi edullista, eikä pelikäytössä tarvita enää reilusti lämpöä tuottavia prosessoreja.

Helppoa ei tule kyllä olemaan AMD:lla, tuskin Intelilläkään mikäli pöytäkonemarkkinat kuihtuu ja ARM alkaa olemaan kunnolla myös microsoftin puolesta tuettu. Supertietokoneissa monesti on erilaisia RISC-prossuja, eli ei sielläkään ihan intelin ylivaltaa ole, palvelimiakin alkaa tulemaan ARM-prossuilla varustettuna (näissä toiminnan voi monesti säikeistää tehokkaasti).

_kooma_10/11

Lyhyellä aikavälillä Intel saattaisi hyötyä runsaastikin siitä että ei olisi kilpailua x86 suorittimissa. Mutta jossakin kohtaa monopoli asema alkaisi syömään itseään, varsinkaan kun kaikki ihmiset eivät todellakaan ole valmiita maksamaan tuhansia euroja jostakin suorittimesta. Myös kilpailusta johtuva kehitys tulisi todennäköisesti hiipumaan, ainakin mitä siis tulee noihin x86 alustoihin.
Mobiili alalla taas kilpailijana oleva ARM on lisensoinut tekniikkansa useille eri yrityksille, ja tekee sillä isoa voittoa. ARM:han ei valmista itse prosessoreitaan (kuten ei myöskään enään tee AMD:kaan) vaan suorittimia valmistavat esimerkiksi Samsung, nVidia (Tegra) jne firmat. AMD voisi puolestaan lisensoida ainakin osan patenteistaan muille suorittimia valmistaville yrityksille, mutta se että kuinka paljon siitä olisi hyötyä on toinen asia. Varsinkin kun Intel omistaa suurimman osan noista teknologioista sekä patenteista, jotka he taas ovat aikoinaan lisensoineet AMD:lle.
Kiitettävää kuitenkin on että AMD on kyennyt näinkin pitkään kilpailemaan edes jotenkin Intel nimisen jättiläisen hallitsemilla markkinoilla.

Eräs vaihtoehto, mikä ainakin itseäni kiinnostaisi suuresti, olisi josko vaikka IBM olisi kiinnostunut ostamaan AMD:n liiketoiminnan, ja näin palaamaan x86 suoritin markkinoille. Se että mihin suuntaan yleinen kehitys tulee kulkemaan, jää toki nähtäväksi. Voi olla että tablet tietokoneet ovat tulleet jäädäkseen, mutta ainakaan itse en usko niiden koskaan täysin syrjäyttävän perinteisiä pöytäkoneita, kuten eivät ole tehneet kannettavatkaan. Uskoisinkin että sekä tablet tietokoneet, kannettavat, älypuhelimet ja pöytäkoneet tulevatkin täydentämään toisiaan. Tällöin se kenellä on isoimmat volyymit jokaisessa sekvenssissä tulee ainakin hetkellisesti dominoimaan markkinoita.
Tällä hetkellä vaikuttaisi suuresti että ARM on firmana se joka tuon tulee tekemään, ja on jo osin tehnytkin. Suurin osa sekä matkapuhelimien että tablettien siruista on ARM pohjaisia.
Intel ei ole vielä kyennyt haastamaan ARM:ia, eikä varmasti aivan hetkeen siihen pääsekkään. Myös AMD:llä on omat osaamis alueensa, varsinkin mitä tulee APU/Fuusiointiin, AMD:han on Inteliä edellä ainakin toistaiseksi. AMD:n etuna tässä asiassa voidaan kaiketi pitää sitä että heillä on talossaan myös varmasti asiansa osaavaa henkilöstöä vanhan ATI:n ajoilta.

Jos vielä vedetään IBM mukaan keskusteluun. Muistan jostakin lukeneeni jo hyvän aikaa sitten että IBM olisi antanut sellaisen lausunnon jonka mukaan heitä vielä saattaisi kiinnostaa x86 markkinat. Ostamalla AMD:n he saisivat valmiin pohjan prosessorien suhteen, sekä lisäksi suoraan näytönohjaimia kehittelevän puolen firmasta. Vieläkun tähän spekulaatioon lisätään se tieto, että IBM ei liene aivan samalla tavalla heikossa taloudellisessa tilanteessa kuin AMD. Toisin sanoen molemmat yritykset saattaisivat hyötyä tuosta fuusiosta ja vieläpä varsin reilusti.

Mutta toivotaan parasta, että Intel ei jäisi yksinään hiekkalaatikolle, vaan AMD pysyisi mukana pelissä pitämässä edes jonkinlaista kilpailua yllä. Sekä kehittämällä uusia teknologioita sekä sovellutuksia, edistäen tekniikan kehittymistä.
AMD:lle voi tulla todella tärkeäksi mahdollisesti tuleva konsolisukupolvi, mikäli he saavat uusiin pelikonsoleihin omat suorittimensa.

jartar11/11

Originally posted by Curvy2:

Muistan ajn, kun tuntui, että Intel ja Microsoft olivat kimpassa. Toinen väsäs aina vaan vaativamman ohjelman ja toinen kehitti prossua lähes monopoliasemassa, ja hinta määräytyi sen mukaan.Esim. Voisko tänään kukaan kuvitella Intel486 prossulla varustettua konetta noin 3000-4000 €:n arvoiseksi.
Tässä on juuri sitä syytä miksi olen AMD:n kannattaja. On edes jotain kilpailua. Vanha konsti on savustaa muut markkinoilta ja sen jälkeen elää kuin siat vatukossa. EU:ssahan tämän monopoliaseman käyttäminen on jo kiellettyä, miten lienee mualimala?


Kaikki uusi maksaa kuten esim. isot oled näytöt tänä päivänä. Lisäksi tuohon aikaan tietokoneita käytettiin lähes yksinomaan työkäytössä. Mainitsemasi esimerkki ei liity tähän aikaan mitenkään.

Ja Intel ei taatusti toivo monopolia, kuten ei toivo kovin moni muukaan yritys. Määräävän markkina-aseman väärin käyttöä tuskin katsotaan juurikaan missään maassa hyvällä.

Quote:

Harmillista tosiaan että x86-markkinoilla on kilpailu jo lähes kuollut. AMD:n prossujen valmistus maksaa enemmän kuin intelin, niin siinä vaiheessa alkaa hintakilpailukin olemaan varsin hankalaa. Kyllä sen jo tällä hetkellä huomaa että intel selvästi hinnoittelee omat paremman tason prossut jo monopolihintaisiksi koska kilpailu puuttuu, edullisemman tason prossut sitten on vielä kohtalaisissa hinnoissa vaikka ei nekään mitään kovin halpoja ole koska AMD:n prossut eivät ole kovin houkuttelevia tuossakaan hintaluokassa (tehoa voi saada halvemmalla, mutta virrankulutus suhteellisesti korkeampi).


Ei olla lähelläkään monopolihintoja. Reilu 200€ maksaa prossu mikä jo vakiokelloillakin on tautisen nopea, saati sitten kellotettuna. Suomeksi sanottuna huipputason prossu lähtee tuohon hintaan. Jos pidemmällä aikavälillä miettii prossujen hintakehitystä niin ei todellakaan olla kovissa hinnoissa.


Originally posted by _kooma_:

Lyhyellä aikavälillä Intel saattaisi hyötyä runsaastikin siitä että ei olisi kilpailua x86 suorittimissa. Mutta jossakin kohtaa monopoli asema alkaisi syömään itseään, varsinkaan kun kaikki ihmiset eivät todellakaan ole valmiita maksamaan tuhansia euroja jostakin suorittimesta. Myös kilpailusta johtuva kehitys tulisi todennäköisesti hiipumaan, ainakin mitä siis tulee noihin x86 alustoihin.


Näin se on. Suurimmalle osalle ihmisistä riittää tehojen puolesta ARM. Se estää Intelin hintojen nostoa. Jos x86 prossujen hinnat nousisivat taivaisiin niin sitten kuormitusta siirrettäisiin GPU:lle ja Intel saisi nenäänsä. Pelaajien prossujen hinnat kun mennään nostamaan kattoon niin PC-pelaaminen muuttuu harvinaisemmaksi ja taas Intel ottaa nokkaansa. Tilanne ei ole mitenkään yksinkertainen.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT