--->
AfterDawn logo

Sony ja Panasonic menivät OLED-kimppaan

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Sony ja Panasonic ovat sopineet yhteistyöstä, minkä myötä yhtiöt aloittavat isojen OLED-paneelien massatuotannon ensi vuonna.

Yhteistyö ei kuitenkaan vaikuta yhtiöiden väliseen kilpailuun kuluttajamarkkinoilla, eli Sony ja Panasonic jatkavat omina itsenäisinä toimijoina. Molemmilla osapuolilla on vahvaa osaamista erilaisista OLED-teknologioista, mikä tuotiin lehdistötiedotteessa ilmi. Tarkoituksena on yhdistää kummankin uniikit ratkaisut tuleviin paneeleihin.

Japanilaisyhtiöiden kimppa lisää kilpailua isoissa OLED-televisoissa, jollaisia LG ja Samsung ovat jo esitelleet. Julkistettujen 55-tuumaisten OLED-televisoiden hinnat ovat sen verran suolaisia, ettei tavallisen palkannauttijan kannata harkita niiden ostamista.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Kameran ja näytön voi nyt jakaa Gemini Livelle - tekoäly auttaa näkemänsä perusteella

Puhelinvertailu

Nyt se tapahtui: Linkkivero iski Suomeen - Amppareiden kilpailija suljettiin, Kopiosto vaati rahaa otsikoista

AfterDawn

Kaksi läppärivalmistajaa keskeytti tietokoneidensa myynnit Yhdysvalloissa - tullien takia hinnoittelu on mahdotonta

AfterDawn

Dystopia? Britannia kehittää työkalua, joka ennustaisi todennäköisimmät murhaajat

AfterDawn

Digita päättää maksu-tv-lähetykset antenni-tv-verkossa

AfterDawn

Venäjämielinen ryhmä teki viikolla useita palvelunestohyökkäyksiä suomalaisiin verkkosivustoihin - lisää saattaa olla luvassa viikonloppuna

AfterDawn

Kiinan teknologiafirmat julkistivat kilpailijan HDMI:lle - GPMI tukee 8K-tarkkuuden kuvaa

AfterDawn

Osuuspankin verkkopankki, mobiilipankki ja tunnistautuminen ovat nurin

AfterDawn

Kotimainen pelimedia pienenee: Pelaaja-lehti lakkautetaan

AfterDawn

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki