AfterDawn logo

Peliala teki ennätystulokset marraskuussa

Teemu Laitila Teemu Laitila
3 kommenttia

Piratismi ajaa koko pelialan konkurssiin ja pelien tekeminen loppuu kokonaan, siksi myös käytettyjen pelien myyminen on syytä kieltää. Tai näin suuret pelitalot ainakin usein kertovat.

Alaa seuraavan NPD Group -yhtiön mukaan pelialan yhteenlasketut myyntiluvut olivat kuitenkin ennätysmäisen korkeita marraskuun tilastoissa, uutisoi Cnet.

[smartbox:here]NPD:n analyytikon Anita Frazierin mukaan laitteisto- ja pelimyynti saavutti marraskuussa ennätyksellisen 2,99 miljardin dollarin rajan, mikä tarkoittaa noin 8 prosentin kasvua vuoden takaisiin tuloksiin verrattuna.

Myyntiä oli vauhdittamassa suurella mainoskampanjalla julkaistu Call of Duty: Black Ops sekä Microsoftin yllättävän suuren suosion saanut Kinect-ohjain. Microsoftin Xbox-konsolin myynti kasvoi 68 prosenttia verrattuna vuoden takaisiin lukemiin ja Microsoft on kertonut myyneensä 2,5 miljoonaa Kinect-ohjainta 25 päivän aikana.

Microsoftin menestys pelialalla ei rajoitu pelkästään Kinectiin. NPD:n lukujen mukaan 10 eniten myytyä peliä on nimenomaan Xbox-alustalle tehtyjä. Microsoftin kassaan kilahtava osuus kaikesta pelaamiseen käytetystä rahasta onkin huimat 40 prosenttia.

3 KOMMENTTIA

Grina1/3

Lainaus:

Microsoftin kassaan kilahtava osuus kaikesta pelaamiseen käytetystä rahasta onkin huimat 40 prosenttia.


Tämä ei kyllä voi pitää paikkaansa. Mistä tällainen tieto on peräisin?

charmakr2/3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Grina:

Lainaus:

Microsoftin kassaan kilahtava osuus kaikesta pelaamiseen käytetystä rahasta onkin huimat 40 prosenttia.


Tämä ei kyllä voi pitää paikkaansa. Mistä tällainen tieto on peräisin?


Tuolla cnetin artikkelissa varmaankin poimittu
"40 percent of all video game dollars spent in November were spent on Xbox 360 games, hardware, or accessories."
Omien tietojen mukaan xbox pelien rahat eivät kylläkään kilahda suoraan microsoftin kassaan :)

johtaja593/3

Voi olla että Xbox pelien tuotto kilahtaa suoraan Microsoftin kassaan ja Microsoft taasen maksaa pelitaloille.
Call of Duty: Black Ops on kyllä itsekkin tarkoitus ostaa, kuten varmasti monella muullakin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki