AfterDawn logo

Merkkiuskollisuutta suosiva Club Nintendo aukesi Yhdysvalloissa

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
4 kommenttia

Uskollisten asiakkaiden palkitseminen on monilla aloilla yleinen käytäntö. Myös pelikonsolijätti Nintendo on pyörittänyt vuosien ajan Club Nintendo -nimellä toimivaa järjestelmää, joka palkitsee pelaajia näiden ostamista peleistä.

Nyt Club Nintendo on pitkällisen odotuksen jälkeen laajentunut myös Yhdysvaltoihin. Jatkossa Yhdysvalloissa asuvat kuluttajat voivat rekisteröidä ostamiaan Wii- ja DS-pelejä Club Nintendo -sivuston kautta, josta kiitoksena he saavat pisteitä, joilla voi lunastaa itselleen erilaisia tavaroita.

Yhdestä fyysisen Wii-pelin rekisteröimisestä saa itselleen 50 pistettä ja DS-peleistä puolestaan 30 pistettä. Wii Shop Channelin kautta hankituista peleistä saa puolestaan 10 pistettä. Kuluttajien harmiksi aivan kaikki myytävät pelit eivät oikeuta Club Nintendo -hyvityksiin, vaan hyvityksiä saa pääsääntöisesti vain Nintendon omista peleistä.


Saaduilla pisteillä voi lunastaa itselleen esim. Wiimote-ohjaimen pidikkeen tai Game & Watch Collection -pelikokoelman DS-konsolille. Yhdysvalloissa palkintojen määrä on kuitenkin vielä vähäinen verrattuna esim. brittien Club Nintendoon, josta pelaajat voivat lunastaa itselleen esim. patsaita ja Soundtrack-levyjä.

Suomessa ei valitettavasti toimi Club Nintendoa, joten täällä merkkiuskollisuutta ei palkita ilmaisilla lisukkeilla.

4 KOMMENTTIA

TemeTee1/4

Kun GameCube oli vielä messissä niin niitten pelien mukana tuli aina jotain stars-pisteitä joita pystyi syöttämään nintendon sivuille ja niillä sai jotain etuja jne... :D En kyllä muista :D

yussef2/4

Ihan hyvä homma. Kun tänäpäivänä yhtenäisen kansainvälisen systeemin luominen ei ole enää mikään ongelma, niin ihmetyttää tietysti se, miksi tämä puuttuu Suomesta.

trevil3/4

Mitä eikö wareista saa pisteitä, onpa todella väärin haha.

Shadows134/4

nyt harmittaa kun ei sitten niitä nintendoa aikasemmin tukeneita yhtään palkita. nessin peleistä pitäisi kyllä noita pisteitä saada.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki