AfterDawn logo

PlayStation 3:n uusi firmware tuo tuen DivX-tekstityksille

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
12 kommenttia

Kerroimme viime viikolla Sonyn PlayStation 3 -pelikonsolin tulevan firmware-päivityksen tuomista uusista ominaisuuksista, joihin kuuluivat mm. BD-Live-tuki ja Resume Play -toiminto.

Sony ei kuitenkaan ole vielä vahvistanut kaikkia tulevan firmwaren tuomia uudistuksia, mutta aikaisemmin kerrottujen ominaisuuksien lisäksi luvassa on ainakin tuki DivX-tekstityksille ja Portable Copy -ominaisuus, jota Sony esitteli ensimmäisen kerran tämän vuoden CES-messuilla.

DivX-tekstitysten kohdalla ei ole kuitenkaan varmaa, että tarkoitetaanko niillä DivX-tiedostoissa käytettäviä tekstityksiä vai tukisiko uusi päivitys myös esim. erillisiä SRT- ja SUB-muotoisia tekstitystiedostoja, joita voisi sitten käyttää mm. AVI-tiedostoja katsellessa.


Portable Copyn avulla tietyistä Blu-ray-elokuvista voi siirtää kopion PSP-käsikonsolille katsomista varten. Täten molempien pelikonsoleiden omistaja voi siirtää helposti ja laillisesti ostamansa Blu-ray-elokuvan PSP:lle katselua varten. Sony ei ole toistaiseksi paljastanut mitkä Blu-ray-elokuvat tukevat Portable Copy -ominaisuutta tai ovatko Sonyn lisäksi myös muut elokuvastudiot lisäämässä kyseistä ominaisuutta omiin Blu-ray-julkaisuihinsa.

Sony julkaisee kaksi uutta BD-Liveä tukevaa elokuvaa ensi kuun alussa, kun Walk Hard: The Dewey Cox Story- ja The 6th Day -elokuvat päätyvät Blu-ray-jakeluun, joten Sony näyttää ottavan kaiken irti PlayStation 3:n BD-Live-tuesta. 2.20-versionumerolla varustetun firmware-päivityksen pitäisi ilmaantua ladattavaksi tämän viikon aikana.

12 KOMMENTTIA

kaawpeli1/12

Vielä kun xbox360 sais SRT- ja SUB tuen. Kyllähän sarjat ilmankin katsoo, mutta tällä hetkellä hyvä plussa ps3selle.

jaskpaska2/12

Jahuu!! Ei enää hikiseltä koneen näytöltä vahtailua B)!

FobiAtiC3/12

Loistava uudistus tätä onkin jo odotettu !

hape4/12

vielä tuki matroskalle ja parisataa euroa lisää lompakkoon niin lähtee kone tännekin suuntaan jossain välissä.

375H&H5/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti hape:

vielä tuki matroskalle ja parisataa euroa lisää lompakkoon niin lähtee kone tännekin suuntaan jossain välissä.

[turhaa pilkun nussintaa]
Matroskahan (.mkv) on vain containeri h.264/AVC videostreamille ja jossakin muodossa olevalle ääniraidalle.

Eli tukee se matroskaa jo nyt (kuten kaikki muutkin blu-ray-soittimet) kunhan reso, bitrate yms. on blu-ray standardien mukaisia. Tiedosto pitää vain reauthoroida blu-ray-levyksi (johon ainakaan minä en tiedä VIELÄ olevan ohjelmaa)
[/turhaa pilkun nussintaa]

D00mer6/12

Vielä tuki .Xm ja .Mod tiedostoille... :3~~

tikte767/12

Ja onhan xbox360 konsolille tulossa kevät päivitys jossain vaiheessa.

Daiz8/12

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti hape:

vielä tuki matroskalle ja parisataa euroa lisää lompakkoon niin lähtee kone tännekin suuntaan jossain välissä.

[turhaa pilkun nussintaa]
Matroskahan (.mkv) on vain containeri h.264/AVC videostreamille ja jossakin muodossa olevalle ääniraidalle.

Eli tukee se matroskaa jo nyt (kuten kaikki muutkin blu-ray-soittimet) kunhan reso, bitrate yms. on blu-ray standardien mukaisia. Tiedosto pitää vain reauthoroida blu-ray-levyksi (johon ainakaan minä en tiedä VIELÄ olevan ohjelmaa)
[/turhaa pilkun nussintaa]

No eikä tue. PS3 nimenomaa tukee kyllä H.264/AVCtä ja AAC:ta, mutta ei osaa purkaa tätä dataa Matroska-containerista, eli nimenomaan Matroska-splitteriä pitäisi saada PS3:lle.

mcmopo9/12

Kyllähän tuolle joskus käyttöä löytyy kun sen 3-5 vuoden päästä hommaa. Jos varmuuskopioiden kanssa ei ole mitään ongelmia siinä vaiheessa.

Oftopic:
Soneran liittymät näyttäisi taas toimivan :)

finck10/12

toivottavasti jatkossakin jaksavat parantaa softtiaan vaikka miksipäs eivät jaksaisi. kaikki kilpailu tälläkin rintamalla hyväksi kuluttajille. vielä wiille kunnollisempian tukia.. :P

375H&H11/12

Lainaus:

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti hape:

vielä tuki matroskalle ja parisataa euroa lisää lompakkoon niin lähtee kone tännekin suuntaan jossain välissä.

[turhaa pilkun nussintaa]
Matroskahan (.mkv) on vain containeri h.264/AVC videostreamille ja jossakin muodossa olevalle ääniraidalle.

Eli tukee se matroskaa jo nyt (kuten kaikki muutkin blu-ray-soittimet) kunhan reso, bitrate yms. on blu-ray standardien mukaisia. Tiedosto pitää vain reauthoroida blu-ray-levyksi (johon ainakaan minä en tiedä VIELÄ olevan ohjelmaa)
[/turhaa pilkun nussintaa]

No eikä tue. PS3 nimenomaa tukee kyllä H.264/AVCtä ja AAC:ta, mutta ei osaa purkaa tätä dataa Matroska-containerista, eli nimenomaan Matroska-splitteriä pitäisi saada PS3:lle.

Jep jep. Eli demuxaus .mkv tiedostolle, jotta videostreami saadaan irti .mkv-containerista ja sitten vain tarvittaisiin sopiva authorointi/reautohorointi ohjelma jolla ääniraita ja videoraita saadaan muxattuea sellaiseen muotoon jota PS3 sekä kaikki muutkin blu-ray-soittimet toistavat.

finck12/12

päivitys ilmestyi eikä tue srt- tai sub-formaattia. mites noi tekstit sit sais käännettyä tuohon toimivaan muotoon? hankalaksi tilanteen tekee että minulla linux ubuntu...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki