AfterDawn logo

Best Buyn valinta on Blu-ray

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
7 kommenttia

Uutisoimme eilen Netflixin päätöksestä lopettaa HD DVD -elokuvien vuokraaminen vuoden loppuun mennessä ja nyt samaan kelkkaan on hypännyt Yhdysvalloissa toimiva Best Buy -kauppaketju, joka tulee jatkossa suosittelemaan kuluttajille Blu-ray-elokuvien ja -soittimien ostoa.

Best Buy ei ainakaan vielä poista HD DVD -elokuvia ja -soittimia valikoimistaan, mutta jatkossa yritys keskittyy ainoastaan Blu-ray-formaatin mehustamiseen. "Best Buy on aina uskonut siihen, että kuluttajat hyötyvät yhdestä yhteisestä formaatista, jonka myötä kuluttajien ei tarvitse miettiä yhteensopivuutta tai rajattua valikoimaa" kommentoi Best Buyn toimitusjohtaja Brian Dunn. Dunnin mukaan Best Buylla uskotaan vahvasti, että Blu-ray on tulevaisuuden formaatti, mutta Dunn ei paljastanut mitään taloudellisia tai teknisiä syitä, jotka päätökseen johtivat.


Best Buyn päätös ei ole hunajaa HD DVD -leirin edustajille, jotka ovat tammikuusta lähtien menettäneet useita nimekkäitä yhteistyökumppaneita. Tulvaporttien ovet avasi tammikuussa Warner, joka ilmoitti ennen CES-messuja siirtyvänsä ainoastaan Blu-ray-formaatin tukijaksi. Tämän jälkeen HD DVD:n tukijoukot ovat harvenneet hiljakseen, johon HD DVD -leiriä johtava Toshiba vastasi alentamalla HD DVD -soittimien hintoja.

Tällä hetkellä edullisimman HD DVD -soittimen hinta on Best Buylla noin 150 dollaria, kun vastaavasti halvimmasta Blu-ray-soittimesta saa pulittaa Best Buylla 400 dollaria. 400 dollarin summalla saa Best Buysta mukaansa myös Sonyn PlayStation 3 -pelikonsolin, joten hintojen lasku voisi nostaa erillisten Blu-ray-soittimien myyntiä, jotka ovat tällä hetkellä selvästi jäljessä PlayStation 3 -konsolia, jota on myyty Yhdysvalloissa yli kolme miljoonaa kappaletta.

7 KOMMENTTIA

Thora1/7

Eiköhän se formaattisota ala olemaan jo siinä. Mahtaa kyllä nakertaa HD-DVD -soittimien omistajia.

Alpoika2/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Thora:

Eiköhän se formaattisota ala olemaan jo siinä. Mahtaa kyllä nakertaa HD-DVD -soittimien omistajia.

Itseäni ei ainakaan "nakerra". Omistan Toshiban HD DVD -soittimen, mutta myös PS3 konsolin. Leffat katson Toshiballa hyvän DVD skaalauksen takia ja BD PS3:lla.

AlluDaMan3/7

Siinä Playstation 3 on myös aika hyvät skaalaimet.... :D

Faustis4/7

Juu eiköhän ala olemaan siinä tä formaattisota. : ) Nyt on helppo kallistua blu-ray puoleen itekkin ku tuntuu vakaalla pohjalla olevan. Mitehän mahtaa tulevaisuudessa jääköhän ps3 ainoaksi blu-ray levyjä toistavaksi konsoliksi?

exlex5/7

Luulisi että ei mene kauaa kun HD-DVD leiri myöntää hävinneensä sodan. Ovat olleet sitkeitä tähän asti, joten voi mennä myös kauan aikaa. Mutta ei näytä kannattavalta bisnekseltä tällä hetkellä saati tulevaisuudessa.

minahanse6/7

Paljos ne antoi rahaa warnerille, että luopuu hd-dvd:stä ?

Supo7/7

Näky LG tehneen ydistelmäaseman missä on molemmat eikä ollut ees pahan hintainen verkkokauppa.comissa.Mutta Olen Microsoftin puheistakin saanut sen vaikutelman etä lyödään hanskat tiskiin ja vaihetaan Br.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki