AfterDawn logo

Norjalainen NRK jakaa suosikkisarjaa BitTorrentin avulla

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
4 kommenttia

Televisioyhtiöille TV-sarjojen jakelu virallisesti P2P-verkkojen kautta on harvinainen tapahtuma, mutta kuten Norjan valtion omistama Norsk rikskringkasting (NRK) osoittaa, ei TV-sarjojen jakaminen P2P-verkkojen kautta ole mahdoton ajatus.

NRK on laittanut BitTorrentin avulla jakoon Norjassa erittäin suurta suosiota keränneen Nordkalotten 365 -sarjan ensimmäisen ja toisen jakson ja sarjan muutkin osat ilmaantuvat kaikkien ladattavaksi, kunhan NRK saa ne aluksi enkoodattua oikeaan formaattiin.

Nordkalotten 365 -sarjassa on kuvattu kuinka tunnettu retkeilijä Lars Monsen kiertää yksin ympäri Skandinaviaa vuoden verran. Norjassa sarja keräsi ruutujen ääreen parhaimmillaan 900 000 katsojaa. BitTorrentin avulla ladattavissa olevat MP4-videotiedostot eivät käytä DRM-suojauksia ja video on pakattu MPEG-4 AVC/H.264 -koodekilla (3 mbit/s) ja videon resoluutio on 1024×576. Suomalaisille katsojille norjan kieli voi olla hieman vierasta, mutta Skandinavian kauniit maisemat antavat erinomaisen syyn sarjan seuraamiselle.


Sarjan ensimmäistä osaa ladattiin ensimmäisen päivän aikana yli 8 000 kertaa ja NRK:n toiminta keräsi runsaasti positiivista palautetta, jonka myötä NRK saattaa jaella jatkossa muitakin sarjoja samalla tavalla.

NRK:n positiivisten tulosten myötä myös muut televisioyhtiöt voisivat kokeilla vastaavaa TV-sarjojen jakelua, jota voisi rahoittaa esim. sarjoissa näkyvillä mainoksilla.

4 KOMMENTTIA

Tomm|1/4

Äkkkiäkös p2p kommuuni sen tekstittää. Ois laittanu 720p vaan.

6e66i2/4

Kannatus mielessä laitoin imuun:) hyvällä vauhilla ainakin tulee.

edit: mukavan näköstä lapin maisemaa ja erä henkistä toimintaa

Henull3/4

Uskon kans että ei mene kauaa ku ensimmäiset enkkusubit on jaossa, ja siitä tuntipari ni on suomisubitki tarjolla :p Voisin milteen kans ihan tarkistusmielessä pistään valumaan, kerrankin kun ihan luvalla saa tätä saatanallista torrentsysteemiä käyttää.

Kardaani4/4

Myös sarjan kolmas osa on saatavilla. :) loistava sarja, suomitekstit toisivat tietysti loistavan lisämausteen, mutta menee se ilmankin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki