AfterDawn logo

Warner hylkää HD DVD -elokuvat, sota ohi? (päivitys 2)

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
75 kommenttia

Pitkään liikkuneet huhut Warnerin siirtymisestä Blu-ray-leiriin ovat osoittautuneet todeksi, kun Warner Bros. Entertainment julkaisi eilen lehdistötiedotteen, jossa kerrotaan suunnan muutoksesta.

HD DVD -leiriä uutinen ei lämmitä, sillä Warnerin viimeiset HD DVD -elokuvat julkaistaan toukokuussa, jonka jälkeen Warnerin elokuvia julkaistaan enää DVD- ja Blu-ray-levyillä. Warnerin vetäytymisen myötä HD DVD -leirin tilanne vaikuttaa synkältä, sillä isoista elokuvastudioista vain Universal Pictures ja Paramount Pictures tukevat enää HD DVD -formaattia.

Warner Brothersin toimitusjohtaja Barry Meyer uskoo päätöksen auttavan yritystä pitkällä aikavälillä ja Meyer uskoo myös formaattien välisen taistelun päättyvän tähän, jonka myötä kuluttajien kannalta tilanne helpottuu huomattavasti.

Warnerin Kevin Tsujiharan mukaan formaattien välinen taistelu on hidastanut teräväpiirtolevyjen suosion kasvua ja samalla se on aiheuttanut sekaannusta kuluttajien parissa. Tsujiharan mukaan kuluttajat suosivat Blu-ray-levyjä, jonka takia myös Warner päätyi lopulta tukemaan kyseistä formaattia. Tsujihara antoi kiitosta myös Toshiballe yritysten välisestä yhteistyöstä ja Warnerilla toivotaan, että yritykset voivat tehdä yhteistyötä myös jatkossa, vaikka Toshiban tukemalle HD DVD:lle Warner ei enää tulevaisuudessa julkaise elokuviaan.

Warnerin valinta herättänee keskustelua yhtä runsaasti kuin Paramountin viime vuonna tekemä päätös, jonka myötä Paramount lopetti vastaavasti Blu-ray-elokuvien julkaisun. Osapuolien kommentteja saadaan lisää ensi viikolla, jolloin Yhdysvalloissa käynnistyvät CES-messut.

Päivitys

Warnerin toimet ovat johtaneet välittömiin toimenpiteisiin HD DVD -leirin osalta ja CES-messuille suunnitellut lehdistötilaisuudet on peruttu kokonaan. HD DVD -leiri tiedotti asiasta sähköpostilla, jonka mukaan HD DVD -leirin edustajat pohtivat tällä hetkellä Warnerin päätöksen seurauksia ja mahdollisia tulevaisuuden suunnitelmia, mutta ainakaan toistaiseksi HD DVD -leiri ei aio luopua taistelusta, vaan mukana olevat yritykset uskovat kuluttajien hyötyvän jatkossakin HD DVD -leirin laadukkaista ja edullisista tuotteista.

Myös Toshiba julkaisi oman lehdistötiedotteensa asian tiimoilta. Toshiballe Warnerin päätös oli melkoinen yllätys, sillä Toshiban mukaan yritysten välillä on voimassa sopimuksia, joiden on tarkoitus auttaa HD DVD -formaattia. Toshiba on myös pettynyt siihen, että Warner päätyi Blu-rayn tukemiseen vaikka HD DVD -asemilla varustettuja tietokoneita ja tavallisia HD DVD -soittimia myytiin Yhdysvalloissa enemmän kuin vastaavia Blu-ray-laitteita.

Päivitys 2

Variety-lehden saamien tietojen mukaan myös New Line Cinema jättää HD DVD -laivan. Aiemmin studio ilmoitti julkaisevansa teräväpiirtoelokuvia sekä Blu-ray- että HD DVD -levyillä. Tuolloin New Line Cinema tosin ilmoitti osan HD DVD -julkaisuista tulevan myöhemmin markkinoille kuin vastaavat Blu-ray-julkaisut, koska HD DVD -elokuvien kanssa ei voi käyttää aluekoodeja, joilla voidaan rajata elokuvien markkinointialuetta. Asiasta tiedotetaan todennäköisesti tarkemmin huomenna alkavilla CES-messuilla.

Lähteet:
Ars Technica
Time Warner (lehdistötiedote)

75 KOMMENTTIA

temge1/75

No, jokohan tää vihdoin sit muka olisi ohi...

AkQ2/75

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti temge:

No, jokohan tää vihdoin sit muka olisi ohi...

Älä unta näe. Menee vielä vuosi.

amtiainen3/75

Niin ja Paramountikin on HD DVD leirissä vain rahan takia. Tosin Paramount varmaan miettii jo parasta aikaa miten tuosta HD DVD sopimuksesta pääsee irti ;-) Sopimus kestää vielä vähän alle 3 vuotta ja jos Blu-Ray voittaa formaattisodan jo tässä vaiheessa niin mahtaa tulla kalliiksi Paramountin "huippudiili".

topa154/75

Ihan oikein valitsi blu-ray on paljon parempi.

chopper5/75

En nyt niinkään paremmuudesta tiedä, mutta yksi formaatti tosiaan helpottaa kuluttajien elämää.

core26/75

Lainaus:

Warner hylkää HD DVD -elokuvat, sota ohi?

Kyllähän tämä jo pahalta näyttää,eiköhän se mene,näin,että se joku jolla on eniten Leffoja tarjolla nykii rakoa näihin muihin olivat he ketä hyvänsä.Ei siitä mitään kilpajuoksua pääse syntymään,jos blu-ray vie leffat niin se on sit sökö.Saletti homma.sivusta vielä tähän pieni kysymys,Kuka ostaa blu-ray: tai HD-DVD levyn jos ei sitä pysty hyödyntämään koko levyä,en minä ainakaan.Voin silti ostaa sen kiekon jos on joku helvetin hyvä leffa siinä.Kun hommaan sen soittimen joka tarvitaan,niin melkovarmaan valitsen sen puolen jossa useampia leffoja tarjolla.Huh Huh olinpa jotenkin looginen.Eiks vaan?;-)

TemeTee7/75

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti topa15:

Ihan oikein valitsi blu-ray on paljon parempi.

Samaa mieltä.

mjk8/75

Tuskin se parempi on, kapasiteetti isompi...no helpottaa kuluttujaa koska olisi vain yksi formaatti. Epäilen kyllä koska tämä 3:s osapuoli näytti jo messuilla aika valmiilta...

jahlberg9/75

No mulle on ihn sama kumpi voittaa, vehkeet on kummallekin formaatille niin eipä ole paljoa väliä. Mikä kolmas sieltä voelä pukkaa?

Maksavaan10/75

Microsofti ymppää kuitenkin hd-dvd:n xboxiin vakioksi, niin taas ollaan alkupisteessä. Boxilla on kuitenkin niin vankka asema jenkeissä, että elokuvayhtiöt joutuvat taas miettimään strategiansa uudelleen.

mjk11/75

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jahlberg:

No mulle on ihn sama kumpi voittaa, vehkeet on kummallekin formaatille niin eipä ole paljoa väliä. Mikä kolmas sieltä voelä pukkaa?

Tämmöistä se olisi pukkaamassa: http://fin.afterdawn.com/uutiset/arkisto/12249.cfm

pezkuu12/75

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti temge:

No, jokohan tää vihdoin sit muka olisi ohi...

Älä unta näe. Menee vielä vuosi.

tai pariki vuotta

RIVER213/75

Hyvä että näin. Tämä vähentää ainakin kuluttajien päänvaivaa että kumman formaatin valitsisin.
Millanen on sitten tuon universalin sopimus HD-DVD:n kanssa? Kestääkö sekin sitten kolme vuotta?

teme56514/75

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti RIVER2:

Hyvä että näin. Tämä vähentää ainakin kuluttajien päänvaivaa että kumman formaatin valitsisin.
Millanen on sitten tuon universalin sopimus HD-DVD:n kanssa? Kestääkö sekin sitten kolme vuotta?

No ei se ainakaan heti välittömästi vähennä yhtään mitään. Ehkä sitten joskus vuoden päästä.

questo15/75

Kuullostaa lahjonnalta...

Keina16/75

ja juuri parahiksi Markantalo dumppaa HDDVD soitinta ulos alle 250€:n.

Raivokas17/75

"Voititte ehkä tämän erän, muttette koko sotaa."

Koskakohan tämäkin sotku saadaan päätökseen. Kaksi HD-formaattia elokuville on järjettömyyden huippu.

vallu8818/75

kyllä sieltä kohta tulee ne uudet formaatit ja soittimet. Viimeistään seuraavan sukupolven konsoleissa.

hraHUU19/75

Varmasti Warnerin valinta tulee helpottamaan kuluttajaa & jälleenmyyjiä jne.. Ison firman suora suuntautuminen toiseen osapuoleen aiheuttaa varmasti suuria irronneita hiustuppoja paramountin, universalin ym. tuottajien pääkallopaikoissa joilla on sopimus hd-dvd leirin kanssa, kyseessä on kumminkin suurensuuret setelit jotka näillä markkinoilla puhuvat syvää, synkkää kurkkuääntä elokuvien keskuudessa.

Itseäni kiinnostaa Blu-ray discin kapasiteetti monessakin mielessä, alkuun 25gb olisi erittäin mukava esimerkiksi musiikin säilömisessä ja tulevaisuudessa siihen 100gb saa aika mukavasti mahtumaan näitä nykypäivän "normi" leffoja.

Helpottaa myös huomattavasti esimerkiksi valokuvaajia, joilla on suuren resoluution omaavia kuvia jotka vievät aivan järkyttäviä määriä tilaa. Myös varmuuskopiointi helpottuu huomattavasti ilman näitä ulkoisia datamörssärikiintolevyjä.

Tomm|20/75

Warner lähti paremman kopiointisuojaksen perään.
Toivokaamme että kilpailu jatkuu, kaikki hintakehitys jämähtää kun on vain yksi HD-formaatti vallassa.

Soitinten hinnat ei paljon kiinnosta loppujenlopuksi, ne saa maksaa muutaman satasen, mutta tärkeämpää olisi saada uudet kiekot kaupasta inhimillisin hinnoin. 29,95-32€ hinta BD elokuvasta ei oikein iske.

Supo21/75

Ilmankos hd-dvd soittimia saa täältä jo kaupasta 249 eurolla.Syy selvisi:).

Tomm|22/75

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti hraHUU:

Varmasti Warnerin valinta tulee helpottamaan kuluttajaa & jälleenmyyjiä jne.. Ison firman suora suuntautuminen toiseen osapuoleen aiheuttaa varmasti suuria irronneita hiustuppoja paramountin, universalin ym. tuottajien pääkallopaikoissa joilla on sopimus hd-dvd leirin kanssa, kyseessä on kumminkin suurensuuret setelit jotka näillä markkinoilla puhuvat syvää, synkkää kurkkuääntä elokuvien keskuudessa.

Itseäni kiinnostaa Blu-ray discin kapasiteetti monessakin mielessä, alkuun 25gb olisi erittäin mukava esimerkiksi musiikin säilömisessä ja tulevaisuudessa siihen 100gb saa aika mukavasti mahtumaan näitä nykypäivän "normi" leffoja.

Helpottaa myös huomattavasti esimerkiksi valokuvaajia, joilla on suuren resoluution omaavia kuvia jotka vievät aivan järkyttäviä määriä tilaa. Myös varmuuskopiointi helpottuu huomattavasti ilman näitä ulkoisia datamörssärikiintolevyjä.

Mielestäni halvemmaksi tulee kun ostaa kiintolevyn, ei sitä tarvitse kiinni pitää koneessa kokoaikaa. Saa vielä kauan odotella että tohtii varmistaa mitään BD-kiekolle, kun vielä nykyäänkin DVD-R laatu on välillä kuraa.

teme56523/75

Monet tuntuvat ylistävän Blu-Rayta siksi, että sillä on tällä hetkellä isompi levykapasiteetti. Lueskelin tuossa kuitenkin, että siinä, missä HD-DVD-puolella käytetään pääasiassa 2-kerroksista 30-gigan levyä, Blu-Ray-leffoista 60% julkaistaan yksikerroksisella (25 gigan) ja 40 prosenttia 2-kerroksisella (50 gigan) levyllä. Mitä hyötyä isommasta kapasiteetista on, jos sitä ei käytä?

Laskeskelin tuossa, että HD-DVD:n maksimibitratellakin (video+audio+subtitles 30,24Mbit/s) veisi parin tunnin elokuva noin 26,5gigaa, siinä tapauksessa, että leffa olisi CBR:nä pakattu tuolla ylläolevalla bitratella, joka tuskin on kovin yleistä. Elikkä hyvin mahtuu kaksikerrosHD-DVD-levylle.

Samanpituinen Blu-Ray-leffa Blu-Rayn maksimibitratella (video+audio+subtitles 48Mbit/s) veisi vastaavasti tilaa hiukan yli 42 gigaa. Kun tuossa ylhäällä todettiin, että 60% Blu-Ray-elokuvista on 25 gigan versioita, tuntuu, että aika rajusti pakataan videota. Jos kerran tilaa löytyy (50 gigan levyt), miksei niitä käytetä enempää. Mahtavatko ne olla kuinka kalliita yksikerros-Blu-ray-levyihin verrattuna?

Tämän kirjoitelman pointti on siinä, että ei se mahdollisimman suuri levykoko tee mitenkään autuaaksi, jos sitä tilaa ei hyödynnetä. Ainakin näiden tietojen perusteella itse olen sitä mieltä, että HD-DVD:llä osataan käyttää tila tehokkaammin hyväksi.

Ja ettei tarvitse vinoilla, niin kyllä, itse olen enemmän siellä HD-DVD:n kannalla, mutta loppupeleissä itselleni on ihan sama kumpi formaatti voittaa, ennen sitä ei tähän talouteen yhtään HD-DVD- tai Bluray-soitinta hankita.

Filth24/75

Tuskinpa BR:n voitto kuluttajaa helpottaa. Pakollinen AACS, aluekoodi ja BD+. Jos tuosta hässäkästä on kuluttajalle jotain hyötyä, niin... Eikä tuosta pakollista AACS-suojauksesta ole kaikille elokuvatuottajillekaan hyötyä, koska suojaus on niin kallis. Vaarana tässä on se, että jos jää vain BR-formaatti, niin pienen budjetin elokuvia ei nähdä HD-laatuisena.

pezkuu25/75

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Supo:

Ilmankos hd-dvd soittimia saa täältä jo kaupasta 249 eurolla.Syy selvisi:).

on ne silti viel aika kalliita,voi kait kahtoo, jos ens vuonna ois jotai 100e, nii ehkä sit vois harkita sen ostoa

Tomm|26/75

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti teme565:

Monet tuntuvat ylistävän Blu-Rayta siksi, että sillä on tällä hetkellä isompi levykapasiteetti. ... HD-DVD:n kannalla, mutta loppupeleissä itselleni on ihan sama kumpi formaatti voittaa, ennen sitä ei tähän talouteen yhtään HD-DVD- tai Bluray-soitinta hankita.

Komppaan temeä, ja ainakin tällä hetkellä HD-DVDn aluekoodivapaus on plussaa.

Raattis27/75

Aluekoodit voivatkin olla yksi seikoista, jotka vauhdittivat Warnerin siirtymistä Blue-rayn kelkkaan, siihen viellä tehokkaammat kopiosuojaukset, eikä tarvitse Sonyn enää paljon lobatakkaan.

Mitä levyn kapasiteettiin tulee, sillä on sen verran väliä, että vaikka nykyään käytettäisiinkin vain yksikerroksisia BD-levyjä, niissä on silti enemmän kapasiteettiä tulevaisuuden kannalta, jos joskus keksitäänkin, että pukataan uusi SuperHD-resoluutiostandardi, ei tarvitse kehittää täysin uusia tallennusformaatteja. Lisäksi 100-gigaselle kiekolle mahtuu enemmän bäkuppia tai muuta roinaa, kunhan polttavien asemien hinnat vaan laskevat tarpeeksi. Blue-raystä on myös mahdollista tehdä 8 kerroksisia 200-gigaisia kiekkoja, joilla tekee tulevaisuudessakin jotain.

Teradiscin en usko rantautuvat kuluttajien ulottuville ennen vuotta 2010 ja lompakoille sopivaan hintahaarukkaan 2013, joten aivan hyvin tässä ehtii muutaman vuoden tallentaa bäkuppia näillekin laatoille. Ja kun Teradisc viimein tulee se ei ole enää kuin 5 kertaa suurempi kuin Blue-rayn 200-gigainen kiekko. Tuolloin BR-asemia saa jo varmaan nykyisen DVD-aseman hintaan.

Nomber28/75

Eipä ole vielä DVD soitintakaan tullut hommattua joten antaa noiden tapella, ehkä joskus 5 vuoden päästä voisi jonkun soittimen ostamista harkita jos ei ole tällasta epäselvää tilannetta enää.

Persojet29/75

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Filth:

Tuskinpa BR:n voitto kuluttajaa helpottaa. Pakollinen AACS, aluekoodi ja BD+. Jos tuosta hässäkästä on kuluttajalle jotain hyötyä, niin... Eikä tuosta pakollista AACS-suojauksesta ole kaikille elokuvatuottajillekaan hyötyä, koska suojaus on niin kallis. Vaarana tässä on se, että jos jää vain BR-formaatti, niin pienen budjetin elokuvia ei nähdä HD-laatuisena.

turhaa koko suojaus kun ne kuitenkin kierretään jos on halua tarpeeksi

overdose30/75

Eikös nämä BD:n suojaukset ole murrettu jo ajat sitten?

Filth31/75

BD+ -suojausta ei ole murrettu. Slysoft lupasi päivityksen vuoden lopussa (2007), mutta sitä ei tullut. Suojaus ei vain toiminut ihan niin kuin piti. Mutta kopion tekeminen (=levylle polttaminen) ei onnistu. Kovalevyltä toistaminen muistaakseni onnistui. TOsin esim. powerdvd on poistanut kiintolevyltä toistamisen mahdollisuuden, SOnyn ja kumppaneiden painostuksesta. Hillittömän säädön jälkeen toisto kovalevyltä onnistuu, mutta pitää käyttää imageburneria yms. ohjelmia.

Didd32/75

Tämä HD-DVD/Blu-ray-pelleily alkaa saamaan koomisia piirteitä. Kun nämä kaksi formaattia julkistettiin, ajattelin jo silloin, että tässä sitä taas mennään: takaisin menneisyyteen, jossa taisteltiin Beta- ja VHS-formaateilla. Eikö siitä mitään opittu...

Itse en osta ainuttakaan soitinta ennenkuin formaattisota on ohitse. Sitäpaitsi DVD:kin on itselleni vielä täysin riittävä todennäköisesti useamman vuoden ajan, vaikka HD-TV kirjahyllyssä möllöttääkin.

Tilanne on kieltämättä mielenkiintoinen esimerkiksi Microsoftille, joka on tuonut markkinoille lisävarusteena HD-DVD-soittimen Xbox 360:n kaveriksi. PS3 sen sijaan on jo valmiiksi Blu-ray-piirissä. Liekö Microsoftkin julkaisee kohta Blu-ray-soittimen lisävarusteena. Ja mikä vielä parempaa: Microsoft on huhujen mukaan julkaisemassa piakkoin uutta Xbox 360 -versiota jossa on sisäänrakennettuna HD-DVD-soitin...

Hellepaa33/75

mua on alkanu mietityttää ku täällä on aika paljon semmosia kommentteja jotka on enemmänki närkästyneitä tän "formaattisodan" suhteen. Onhan se tietty ihan tyhmää touhua vailla järkeä, mutta eikö se kuitenkin oo loppujen lopuks kuluttajien eduks ku hintoja pudotetaan, eikä ne jämähtäis paikalleen vaan yhden formaatin ollessa, niinku Tomm| jo sanokin. Se tietty ärsyttää ku kestää kauan et jompikumpi "voittaa" ...jos voittaa ;D

vallu8834/75

halvimpia hd dvd soittimia saa jo alle 200 sekä päälle 5 elokuvaa. Ensi jouluna on varmaan jo todella hyviä tarjouksia tosin ulkoista kovoa ja torrentin voittanutta ei tällä hetkellä ole.

opelman35/75

JEES PÄÄSE PLEIKKA 3 vihdoikin ostamaan. Vai pääseekö? ;) tarttee nyt pari päevää vielä kahtoo. Nuo messutkin kohta.

muppis36/75

Kumpi ja kampi tappeli, kumpi voitti...?
Eipähän tuota DVD:n nelikerrosominaisuuttakaan vissiin ole käytetty. Joskus alkuaikoina tuli julkaisuja jossa oli 4:3 toisella ja 16:9 toisella puolen, sitten joku keksi anamorfisen kuvasuhteen. Jesh!
Ja niin, onhan ääni-CD:n alkuperäisessä spekseissä mainittu neljä kanavaa..
Eli tais tämäkin kikkailu jäädä torsoksi.

Säälittävää pelleilyä, lapset. Menkää hiekkalaatikolle tappeleen ja antakaa Teradiscin viedä tikkarit. ;)

Triaxis37/75

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti muppis:

Säälittävää pelleilyä, lapset. Menkää hiekkalaatikolle tappeleen ja antakaa Teradiscin viedä tikkarit. ;)

ja sittenku Teradisc on tullut niin HVD pöllii tikkarit pikku vauvalta.
http://en.wikipedia.org/wiki/Holographic_Versatile_Disc

Ikuinen kierrehän tämä on, aina tulee vaan uudempaa ja uudempaa.. Heti kun hinnat on sopivia niin uudempi teknologia tuli jo.

mjk38/75

Juuri tämä terradisc taitaa olla kummallekkin leirille vaarallisempi on jo aika lähellä massavalmistusta ja kapasiteetti iso ja laite valmistuskaan ei ole hirveän korkea, tosin aikaahan tuo vie ainakin parivuotta. Luulen että tuo taitaapi olla viimeinen ns levy-versio. No itselle on vielä dvd:kin riittänyt, joten katselen rauhassa ja ei dvd vielä 2-3 vuoteen kuole koska tavalliset ihmiset juurikaan tarvitse superkoneita vaan luotettavia ja halpoja, noita edellisiä ei hd-dvd ja blue-ray ole.

arcanix39/75

Lainaus:

Monet tuntuvat ylistävän Blu-Rayta siksi, että sillä on tällä hetkellä isompi levykapasiteetti. Lueskelin tuossa kuitenkin, että siinä, missä HD-DVD-puolella käytetään pääasiassa 2-kerroksista 30-gigan levyä, Blu-Ray-leffoista 60% julkaistaan yksikerroksisella (25 gigan) ja 40 prosenttia 2-kerroksisella (50 gigan) levyllä. Mitä hyötyä isommasta kapasiteetista on, jos sitä ei käytä?

Entäs tv-sarjojen tuotantokaudet? Olkoot vaikka kuinka monta layeria, niin eivät ne yhdelle levylle mene. Onhan sitten nämä 3+ layerin kiekot, mutta onko niitä edes vielä hyväksytty ja toimiiko ne vanhemmissa laitteissa?

Itse meinasin ostaa tuon HD DVD lisukkeen boksiin, mutta taidanpa jättää väliin. Kiva kun on hyvä leffa justiinsa tulossa, mutta se julkaistaankin vain toiselle formaatille.

Lainaus:

ja sittenku Teradisc on tullut niin HVD pöllii tikkarit pikku vauvalta.
http://en.wikipedia.org/wiki/Holographic_Versatile_Disc

Eihän tuossa ole enää mitään järkeä. Tieto on niin tiheässä, että pieninkin naarmu aiheuttaa ongelmia.

finck40/75

itellä ei tuo kapasiteetti ole niin oleellista vaan sen tuomat edut kuvan ja äänen ja interaktiivisuuden osilta. ei tuo levyjen vaihto paljoa harmita kuhan ei kesken leffaa tarvi vaihdella esmes schindlerin listan dvd...

Shadows1341/75

Eihän WB edes käytä aluekoodeja BR leffoissa?

finck42/75

..ja aikamoni on aluekoodittomia vaikka niissä sellainen ilmoitetaan. esmes netistä löytyy hyviä linkkejä joissa voi levyjen koodeja tarkastella..

juuSOS43/75

Dynamiittia kehiin!!

RIVER244/75

Lainaus:

Variety-lehden saamien tietojen mukaan myös New Line Cinema jättää HD DVD -laivan. Aiemmin studio ilmoitti julkaisevansa..

Se oli sitten siinä. HD-DVD on lähes 100 % varmasti hävinny! Pitää hankkia bluray soitin sitten ens jouluksi.

teme56545/75

Lainaus:

Tuolloin New Line Cinema tosin ilmoitti osan HD DVD -julkaisuista tulevan myöhemmin markkinoille kuin vastaavat Blu-ray-julkaisut, koska HD DVD -elokuvien kanssa ei voi käyttää aluekoodeja, joilla voidaan rajata elokuvien markkinointialuetta.

Tää on oikeasti uskomantonta, siis millaisia hemmetin apukoululaisia noiden firmojen johdossa istuu?? Aluekoodittomuus pitäisi tajuta hyödyntää ko. formaatin etuna, eikä suinkaan haittana. Turha ihmetellä, miksi porukka imasee materiaalin mieluummin netistä, kun kaupan versioissa on kaiken maailman aluekoodipaskoja sun muuta.

mjk46/75

Joo ja ihmetellään miksi ihmiset modaavat esim: konsoleita...idiootteja.

megx47/75

Tähän loppuu tarina HD-DVD:stä. Niin nopeasti se kävi : >

creativeb48/75

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Supo:

Ilmankos hd-dvd soittimia saa täältä jo kaupasta 249 eurolla.Syy selvisi:).

on ne silti viel aika kalliita,voi kait kahtoo, jos ens vuonna ois jotai 100e, nii ehkä sit vois harkita sen ostoa

Joo paitsi jos on kyse tästä eräästä toshiban hd dvd soittimesta niin se antaa korkeintaan 1080i materiaalia ulos. Turha ostos siinä mielessä

JPie49/75

Ajattelin ostaa muutaman vuoden päästä HD-DVD aseman, ihan vaan sen takia että saa hyvää kuvaa ja kun silloin varmaan on uusi Full HD töllökin. Mutta taitaa jäädä ostamatta BL takia. Ei tuo taso ero niin paljon jollain 28" näy.

exlex50/75

No tämähän on hyvä uutinen. Pitää toivoa että formaattisota on pian ohi, niin saa varmuuden kumman formaatin soitin tulee ostaa.

375H&H51/75

Lainaus:

Lainaus:

Tuolloin New Line Cinema tosin ilmoitti osan HD DVD -julkaisuista tulevan myöhemmin markkinoille kuin vastaavat Blu-ray-julkaisut, koska HD DVD -elokuvien kanssa ei voi käyttää aluekoodeja, joilla voidaan rajata elokuvien markkinointialuetta.

Tää on oikeasti uskomantonta, siis millaisia hemmetin apukoululaisia noiden firmojen johdossa istuu?? Aluekoodittomuus pitäisi tajuta hyödyntää ko. formaatin etuna, eikä suinkaan haittana. Turha ihmetellä, miksi porukka imasee materiaalin mieluummin netistä, kun kaupan versioissa on kaiken maailman aluekoodipaskoja sun muuta.

Olen kanssasi samaa mieltä asiasta, mielestäni aluekoodit ovat p*stä, mutta se iso MUTTA:

Jos joku todella tarvitsee noita aluekoodeja niin vähittäiskauppahan niitä tarvitsee. Eli vähittäiskauppiaat tekevät sen likaisen työn eli myyvät levyn kuluttajalle. He varaavat kallista hyllytilaa (neliöitä kaupasta), esittelevät tuotteita mainoksissaan (eli maksavat osan markkinoinnista) ja hoitavat suurenosan varastointi, kuljetus ja yms. kuluista.

Aluekoodittomassa tilanteessa me kuluttajat tilaisimme (tullaus ja ALV-rajaan asti) tuotteemme netin kautta milloin mistäkin "hinkuintiasta". Ja mikäli paikallinen kauppias ei saisi myyntituloja niin ei hän enää alkaisi osallistumaan "likaiseen työhön" tuotteen markkinoimiseksi. No modatut soittimet, koneelle rippaus AnyDVD jne. kyllä tosin mahdollistaa kaikkien levyjen käyttämisen. Mutta kauppa niitä koodeja tarvitsee ja elokuvien tuottajat tarvitsevat vähittäiskauppoja.

teme56552/75

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti exlex:

No tämähän on hyvä uutinen. Pitää toivoa että formaattisota on pian ohi, niin saa varmuuden kumman formaatin soitin tulee ostaa.

Kyllä se pikkuhiljaa alkaa siltä näyttää, että ainakin elokuvapuolella BR vie voiton. Tiedä sitten kokonaisuutta tarkastellen, jokuhan oli jossain spekuloinut, että voi käydä niin, että BR yleistyy elokuvaformaattina ja sitten taas HD-DVD:stä saattaa tulla sellainen PC-maailmassa käytettävä tallennusväline.

amtiainen53/75

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti teme565:

Kyllä se pikkuhiljaa alkaa siltä näyttää, että ainakin elokuvapuolella BR vie voiton. Tiedä sitten kokonaisuutta tarkastellen, jokuhan oli jossain spekuloinut, että voi käydä niin, että BR yleistyy elokuvaformaattina ja sitten taas HD-DVD:stä saattaa tulla sellainen PC-maailmassa käytettävä tallennusväline.

Apple julkaisee Mac tietokoneisiinsa Blu-Ray asemat ja virallisen tuen tammikuussa pidettävillä Macworld Expo messuilla joten eipä tuo huonompi formaatti jää kuin windows käyttiksellä varustettujen tietokoneiden käyttöön niille tietokonevalmistajille jotka halua säästää muutamia kymmeniä euroja HD-DVD asemalla. Tietty paremman väen PC läppärit kuten Sony VAIO:ssa on Blu-Ray asemat.

Kaakatus54/75

Lainaus:

Tää on oikeasti uskomantonta, siis millaisia hemmetin apukoululaisia noiden firmojen johdossa istuu?? Aluekoodittomuus pitäisi tajuta hyödyntää ko. formaatin etuna, eikä suinkaan haittana. Turha ihmetellä, miksi porukka imasee materiaalin mieluummin netistä, kun kaupan versioissa on kaiken maailman aluekoodipaskoja sun muuta.

Se on bisnestä se. Ei niitä ole vain kuluttajaa kiusaamaan laitettu.

wipe200055/75

Lainaus:

Olen kanssasi samaa mieltä asiasta, mielestäni aluekoodit ovat p*stä, mutta se iso MUTTA:

Jos joku todella tarvitsee noita aluekoodeja niin vähittäiskauppahan niitä tarvitsee. Eli vähittäiskauppiaat tekevät sen likaisen työn eli myyvät levyn kuluttajalle.
...

No, musiikkimyyntihän jo näyttää, mihin ollaan menossa: Vähittäiskaupan merkitys vähenee jatkuvasti kaikessa äänitemyynnissä.

Eikä kauppakaan tuota "likaista työtään" hyvää hyvyyttään tee, vaan ihan tienatakseen rahaa. Vähittäiskaupan osuus äänitteen hinnasta on kuitenkin melkoisen suuri, paljon suurempi, kuin mitä esim. itse artisti saa.

jarvis756/75

Ei vaikuta reilulta asiakkaita kohtaan kun toimitaan näin.HD DVD standalone soittimet ovat vihdoin Suomessakin menneet alle 250eur ja niitä on myyty ihan hyvin koko syksyn maailmalla. Mietityttää onko tämä enää edes laillista? Microsoft on istunut viimeiset 10v EU:n tuomioistuimessa syystettynä vapaan kilpailun rajoittamisesta ja tämä muistuttaa vähintään vastavaa tilannetta. Toshiban HD DVD:ltä viedään kilpailumahdollisuus keinoilla jotka eivät ole reiluja. Veikkaan että perästä kuuluu vielä, onhan EU:n kilpailuvirnaomaiset jo aloittaneet asian tutkimisen.

dRD57/75

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jarvis7:

Eli se, että esim. Lord of the Ringsiä ei julkaistu beta-videokaseteilla on epäreilua kilpailun vääristämistä?

bloc58/75

On kyllä niiin hyvä, että levy-yhtiöillä on viimein munaa valita leirinsä. Sääli vain Paramountia, kun valitsi taannoin väärin. No, kuluttajille HD-touhu on ehkä tästä lähtien helpompaa.

jarvis759/75

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jarvis7:

Ei vaikuta reilulta asiakkaita kohtaan kun toimitaan näin.HD DVD standalone soittimet ovat vihdoin Suomessakin menneet alle 250eur ja niitä on myyty ihan hyvin koko syksyn maailmalla. Mietityttää onko tämä enää edes laillista? Microsoft on istunut viimeiset 10v EU:n tuomioistuimessa syystettynä vapaan kilpailun rajoittamisesta ja tämä muistuttaa vähintään vastavaa tilannetta. Toshiban HD DVD:ltä viedään kilpailumahdollisuus keinoilla jotka eivät ole reiluja. Veikkaan että perästä kuuluu vielä, onhan EU:n kilpailuvirnaomaiset jo aloittaneet asian tutkimisen.

Eli se, että esim. Lord of the Ringsiä ei julkaistu beta-videokaseteilla on epäreilua kilpailun vääristämistä?

Ensinnäkään tuohon aikaan ei ollut vastavia reilua kilpailua edistävää lainsäädäntöä, joka nykyään on EU-alueella voimassa. Toisekseen leffoista Beta-elokuvia oli valtaosa ja sitä tuettiin elokuvastudioiden taholta loppuun asti,kunnes Betamax laitteet eivät yksinkertaisesti enää kelvanneet kenellekään. Betalla oli studioiden täysi tuki takana,mutta se floppasi silti.
Eihän tilanne ole nyt enää lainkaan sana,pitäähän se nyt tajuta. Nyt on lähdetty kaatamaan kilpailijaa jonka tuotteella olisi vasta tulevaisuus edessä. BD leirin toiminta vääristää vapaata kilpailua sen verran, että eiköhän perästä kuulu kuten jo sanoin.

jeppe60/75

Mikkisoftahan siellä HD-DVD:n takana hyörii, vaikka Toshibasta eniten puhutaankin. Olisivat vaan alusta asti laittaneet siihen XBOX:iin sen HD-DVD aseman, niin tilanne saattaisi olla tänään toinen, tai sitten ei, mistäpä sen tietää. Vuoden etumatka markkinoilla olisi kuitenkin saattanut kääntää kilpailun heidän edukseen, näin maallikon näkökulmasta.

jarvis761/75

MS ei kuitenkaan omista mitään oikeuksia HD DVD -teknologiaan, ne vain ovat Toshiban ja HD DVD:n tukijoukoissa. Tässä mielessä on MS:lle täysin sama kuinka asiassa lopulta käy ja isku koskee lähinnä Toshibaa. Mielestäni on vain törkeää, että BD ei uskalla kilpailla HD DVD:tä vastaan reilusti, ilmeisesti Sonylla on vielä mielessä miten kävi Betamaxin kanssa kun kansa sai päättää vapaasti.

Pallero2062/75

oon samaa mieltä teme565n kanssa, kun noi lyö noita aluekoodeja niin piratismi vaan lisääntyy.
Mutta HD dvdssähän kaikki on parempaa, miks noi sitten valittee Bluerayn.

mjk63/75

Lainaus:

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jarvis7:

Ei vaikuta reilulta asiakkaita kohtaan kun toimitaan näin.HD DVD standalone soittimet ovat vihdoin Suomessakin menneet alle 250eur ja niitä on myyty ihan hyvin koko syksyn maailmalla. Mietityttää onko tämä enää edes laillista? Microsoft on istunut viimeiset 10v EU:n tuomioistuimessa syystettynä vapaan kilpailun rajoittamisesta ja tämä muistuttaa vähintään vastavaa tilannetta. Toshiban HD DVD:ltä viedään kilpailumahdollisuus keinoilla jotka eivät ole reiluja. Veikkaan että perästä kuuluu vielä, onhan EU:n kilpailuvirnaomaiset jo aloittaneet asian tutkimisen.

Eli se, että esim. Lord of the Ringsiä ei julkaistu beta-videokaseteilla on epäreilua kilpailun vääristämistä?

Ensinnäkään tuohon aikaan ei ollut vastavia reilua kilpailua edistävää lainsäädäntöä, joka nykyään on EU-alueella voimassa. Toisekseen leffoista Beta-elokuvia oli valtaosa ja sitä tuettiin elokuvastudioiden taholta loppuun asti,kunnes Betamax laitteet eivät yksinkertaisesti enää kelvanneet kenellekään. Betalla oli studioiden täysi tuki takana,mutta se floppasi silti.
Eihän tilanne ole nyt enää lainkaan sana,pitäähän se nyt tajuta. Nyt on lähdetty kaatamaan kilpailijaa jonka tuotteella olisi vasta tulevaisuus edessä. BD leirin toiminta vääristää vapaata kilpailua sen verran, että eiköhän perästä kuulu kuten jo sanoin.

Betamax loppasi juuri sen tekniikan kalleuteen...vhs oli selvästi halvempi valmistaa että vhs-kasetitikin halvempia, joten money talks again.

375H&H64/75

Lainaus:

No, musiikkimyyntihän jo näyttää, mihin ollaan menossa: Vähittäiskaupan merkitys vähenee jatkuvasti kaikessa äänitemyynnissä.

Eikä kauppakaan tuota "likaista työtään" hyvää hyvyyttään tee, vaan ihan tienatakseen rahaa. Vähittäiskaupan osuus äänitteen hinnasta on kuitenkin melkoisen suuri, paljon suurempi, kuin mitä esim. itse artisti saa.

No shit Sherlock :D

Tuolla levy sanalla tarkoitin dvd-, hd-dvd- tai blu-ray-levyä vai onko musiikkilevyissäkin nykyään aluekoodit.

wipe200065/75

No, tarkoitin, että sama kohtalo on odotettavissa elokuvalevyilläkin, tosin suurempien datamäärien takia hieman hitaammin.

Sikunen66/75

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jarvis7:

Ei vaikuta reilulta asiakkaita kohtaan kun toimitaan näin.HD DVD standalone soittimet ovat vihdoin Suomessakin menneet alle 250eur ja niitä on myyty ihan hyvin koko syksyn maailmalla. Mietityttää onko tämä enää edes laillista? Microsoft on istunut viimeiset 10v EU:n tuomioistuimessa syystettynä vapaan kilpailun rajoittamisesta ja tämä muistuttaa vähintään vastavaa tilannetta. Toshiban HD DVD:ltä viedään kilpailumahdollisuus keinoilla jotka eivät ole reiluja. Veikkaan että perästä kuuluu vielä, onhan EU:n kilpailuvirnaomaiset jo aloittaneet asian tutkimisen.

Mikkisoftahan siellä HD-DVD:n takana hyörii, vaikka Toshibasta eniten puhutaankin. Olisivat vaan alusta asti laittaneet siihen XBOX:iin sen HD-DVD aseman, niin tilanne saattaisi olla tänään toinen, tai sitten ei, mistäpä sen tietää. Vuoden etumatka markkinoilla olisi kuitenkin saattanut kääntää kilpailun heidän edukseen, näin maallikon näkökulmasta.

MS teki taas omasta mielestäni fiksusti että, jätti HD-DVD-aseman pois tuosta Xboxista. Kun taasen Sony laittoi konsoliinsa Blueray-aseman sekä pelit ilmestyvät Blueray-levyillä. Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli Blueray-leiri olisi hävinnyt formaatti sodan, niin pleikkarilla olisi saanut heittää vesilintua (ja tätähän ei tietysti suuryhtiöt voi hyväksyä) eli todella suurella rahalla on laitettu muita firmoja bluerayn taakse. Ainut, joka tässä olisi voinut hävitä, olisi ollut SONY.

Mutta miten kävikään Ms:lle? No pelithän tulevat dual-layer DVD levyillä ja ylipäänsä DVD-julkaisuja tehdään varmasti vielä vuosia teräväpiirron rinnalla. MS otti varman päälle, kun taas muut ottivat riskin.

Noilla formaateilla ei sinänsä ole mitään järisyttävää eroa tavalliselle kuluttajalle. Alle 42" telkkarilla ei edes huomaa onko kyseessä HD-ready vai Full-HD kuva.

Kaikki on kiinni siitä, millainen TV, soitin ja blueray materiaali sulla on, ennen kun voit sanoa että "blueray" on parempi. Ja piste.

finck67/75

itse kyllä huomaan jo 19" näytössä eron..

edit: joo, otin silmät päähän ja kyse oli siis full ja ready erosta. ja muutenkin offtopic eli kaikinpuolin turha viesti. yhtiömme pahoittelee.

BlasterX68/75

Lainaus:

MS teki taas omasta mielestäni fiksusti että, jätti HD-DVD-aseman pois tuosta Xboxista. Kun taasen Sony laittoi konsoliinsa Blueray-aseman sekä pelit ilmestyvät Blueray-levyillä. Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli Blueray-leiri olisi hävinnyt formaatti sodan, niin pleikkarilla olisi saanut heittää vesilintua (ja tätähän ei tietysti suuryhtiöt voi hyväksyä) eli todella suurella rahalla on laitettu muita firmoja bluerayn taakse. Ainut, joka tässä olisi voinut hävitä, olisi ollut SONY.

Mutta miten kävikään Ms:lle? No pelithän tulevat dual-layer DVD levyillä ja ylipäänsä DVD-julkaisuja tehdään varmasti vielä vuosia teräväpiirron rinnalla. MS otti varman päälle, kun taas muut ottivat riskin.

Niin... Tässä on taas se puoli, riskejä ottamatta jää voitot pienemmiksi. Sony otti suuren riskin laittaessaan Blu-ray soittimen omaan konsoliinsa, mutta nyt alkaa näyttää siltä, että se kannatti. Varmanpäälle pelaamisella pärjää, mutta suuria voittoja on turhaa odottaa. Omasta mielestäni siis Sony teki fiksusti.

Ja mikäli studiot olisivat valinneet HD DVD:n - pelejen tekemistä oltaisiin jatkettu Blu-raylle. Jos elokuvastudiot tekevät jotain, ei se tarkoita, että pelistudioiden pitää tehdä suoraan perässä.

BTW. Blueray-levyjä ei ole vielä valmistettu kappalettakaan - ellet tarkoita tuota yleiskäsitteenä kaikille sinilaseria tukeville levyille.

Sikunen69/75

Lainaus:

Lainaus:

MS teki taas omasta mielestäni fiksusti että, jätti HD-DVD-aseman pois tuosta Xboxista. Kun taasen Sony laittoi konsoliinsa Blueray-aseman sekä pelit ilmestyvät Blueray-levyillä. Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli Blueray-leiri olisi hävinnyt formaatti sodan, niin pleikkarilla olisi saanut heittää vesilintua (ja tätähän ei tietysti suuryhtiöt voi hyväksyä) eli todella suurella rahalla on laitettu muita firmoja bluerayn taakse. Ainut, joka tässä olisi voinut hävitä, olisi ollut SONY.

Mutta miten kävikään Ms:lle? No pelithän tulevat dual-layer DVD levyillä ja ylipäänsä DVD-julkaisuja tehdään varmasti vielä vuosia teräväpiirron rinnalla. MS otti varman päälle, kun taas muut ottivat riskin.

Niin... Tässä on taas se puoli, riskejä ottamatta jää voitot pienemmiksi. Sony otti suuren riskin laittaessaan Blu-ray soittimen omaan konsoliinsa, mutta nyt alkaa näyttää siltä, että se kannatti. Varmanpäälle pelaamisella pärjää, mutta suuria voittoja on turhaa odottaa. Omasta mielestäni siis Sony teki fiksusti.

Ja mikäli studiot olisivat valinneet HD DVD:n - pelejen tekemistä oltaisiin jatkettu Blu-raylle. Jos elokuvastudiot tekevät jotain, ei se tarkoita, että pelistudioiden pitää tehdä suoraan perässä.

BTW. [b]Blueray-levyjä ei ole vielä valmistettu kappalettakaan - ellet tarkoita tuota yleiskäsitteenä kaikille sinilaseria tukeville levyille.

[/b]

Anteeksi, termini oli väärä. Kiitos siihen tarttumisesta ja pilkun hyväksikäyttämisestä ;)

En nyt haluaisi itse hyväksikäyttää tuota pilkkua, mutta kuten sanoin, lisälaitteena ulkoinen HD-DVD-asema oli fiksu teko Microsoftilta (todennäköisesti heidän ainut fiksu teko).

Jossittelu on sitten asia erikseen.

Lainaus:

Ja mikäli studiot olisivat valinneet HD DVD:n - pelejen tekemistä oltaisiin jatkettu Blu-raylle.

En ollutkaan tietoinen, että PC:lle on olemassa jo Blu-ray pelejä.(?)
Kaikkea sitä oppii.

ps. niin ja tietysti ne ps3 pelit on blu-rayllä....

BlasterX70/75

Lainaus:

En ollutkaan tietoinen, että PC:lle on olemassa jo Blu-ray pelejä.(?)
Kaikkea sitä oppii.

Tuolla tarkoitinkin lähinnä pelkkiä PS3:n pelejä. PC:lle DVD:llä, boxille DVD:llä (DL) ja PS:lle DVD:llä sekä blu-ray:llä. Samalla tavoin, kun mobiilipelit-/ohjelmatkin tahdään monille alustoille (symbian series, java jne).

deeep7571/75

koska HD DVD -elokuvien kanssa ei voi käyttää aluekoodeja, joilla voidaan rajata elokuvien markkinointialuetta. Asiasta tiedotetaan todennäköisesti tarkemmin huomenna alkavilla CES-messuilla

sano kuka mitä hyvänsä nii kyl pistää pienel ihmisel vihaks

Aukustus73/75

Vaikka blu-ray ois menny vituksi niin ei se ois ps3 vaikuttanu mitenkään. se soitin on vaan boonus ostajalle ei muuta! tulevaisuuden pelit tullaan julkaseen blu-ray tilantees joka tapukses.

Sikunen74/75

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Aukustus:

Vaikka blu-ray ois menny vituksi niin ei se ois ps3 vaikuttanu mitenkään. se soitin on vaan boonus ostajalle ei muuta! tulevaisuuden pelit tullaan julkaseen blu-ray tilantees joka tapukses.

Jos blu-ray olis menny puihin, niin sillon se ps3:n blu-ray asema olis ollu vaan pelikäyttöön. Eikä sinänsä olis ollu mikään boonus.

Aukustus75/75

jos jos ja jos mut hyvä näin

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki