Verkkoneutraliteetille valtava voitto EU:ssa

Verkkoneutraliteetille valtava voitto EU:ssa
Euroopan Unionin tuomioistuin on antanut ennakkopäätöksen, joka vahvistaa sen, miten Euroopan Unionissa määritellään verkkoneutraliteetti.

Verkkoneutraliteetti tarkoittaa yleisesti sitä, että mikään sovellus, sivusto tai datatyyppi ei saa eriarvoista asemaa tietoliikenteessä - eli operaattori ei voi vaikkapa hidastaa Netflixin tai YouTuben toimintaa asiakkailtaan, vaan kaikkea siirrettyä dataa pitää kohdella samanarvoisena.



Tuomio liittyi Unkarissa olevaan juttuun, jossa norjalaisen Telenorin (joka omistaa myös Suomessa toimivan DNA:n) unkarilainen tytäryhtiö Telenor Magyarország oli pyytänyt EU:n tuomioistuimelta tulkintaa EU:n verkkoneutraliteetistä.

Telenor oli tarjonnut Unkarissa kahta erilaista datapakettia maassa, joissa tarjottiin tiettyjä nettisivustoja ja mobiilisovelluksia ns. nollatariffilla.

Asiakkailla oli siis tietty määrä dataa käytössään kuukausitasolla ja kun tämä data oli käytetty loppuun, pystyi silti erikseen määriteltyjä sovelluksia ja verkkopalveluita käyttämään ilman lisämaksua. Kyseiset palvelut eivät myöskään kuluttaneet asiakkaan datapakettiin kuuluvaa datamäärää, kun niitä käytettiin.



Tuomioistuin tiivisti päätöksensä tiedotteessaan näin:
Internetin käyttäjien oikeuksien turvaamisen ja liikenteen syrjimättömän kohtelun vaatimukset ovat esteenä sille, että internetyhteyspalvelujen tarjoaja suosii tiettyjä sovelluksia ja tiettyjä palveluja tarjouksilla, joissa kyseisiin sovelluksiin ja palveluihin sovelletaan "nollatariffia" ja muiden sovellusten ja palvelujen käyttöön kohdistetaan liikenteen estämistä tai hidastamista koskevia toimenpiteitä


Tuomioistuin perusteli päätöstään eriarvoiseen asemaan asettamisen haitallisuudella loppukäyttäjille:
Tällaiset palvelupaketit ovat nimittäin omiaan lisäämään etuoikeutettujen sovellusten ja palvelujen käyttöä ja vastaavasti vähentämään muiden käytettävissä olevien sovellusten ja palvelujen käyttöä, kun otetaan huomioon toimenpiteet, joilla kyseinen internetyhteyspalvelujen tarjoaja tekee niiden käyttämisen teknisesti vaikeammaksi tai jopa mahdottomaksi. Mitä suurempi on niiden asiakkaiden lukumäärä, jotka tekevät tällaisia sopimuksia, sitä enemmän näiden sopimusten yhteisvaikutus voi mittakaavansa vuoksi johtaa loppukäyttäjien oikeuksien käytön merkittävään rajoittamiseen tai jopa loukata näiden oikeuksien keskeistä sisältöä.




Useat kansalaisjärjestöt ympäri maailmaa ovat pitäneet verkkoneutraliteetin tärkeyttä esillä, mutta joissain maissa sitä on jatkuvasti rapautettu. Kauhuskenaariona pidetään tilannetta, jossa operaattori estää kokonaan vaikkapa suoratoistopalveluihin pääsyn, mutta sallii pääsyn omistamiinsa, omiin suoratoistopalveluihin. Myös tilanne, jossa verkkopalvelut maksaisivat operaattoreille siitä, että heidän palvelunsa toimivat kilpailijoita paremmin, on nähty yhtenä pelkona, mikäli kaikkea dataa ei kohdella samanarvoisena.

Avasimme vuonna 2014 tarkemmin ajatuksiamme verkkoneutraliteetistä ja vaaroista, jotka sisältyvät siihen, jos sitä rapautetaan.



Euroopan Unionin tuomioistuimen päätöksestä kertova lehdistötiedote löytyy täältä PDF-muodossa.

Kirjoittaja: Petteri Pyyny @ 15. syyskuuta, 2020 12:48
Tägit
Euroopan Unionin tuomioistuin Euroopan Unioni verkkoneutraliteetti
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen
  • 5 kommenttia
  • 1pertti

    Tarkoittaakos tuo verkkoneutraliteetti sitä, että operaattori ei saa enää rajoittaa tai hidastaa myöskään vertaisverkossa tapahtuvia latauksia?

    (Mainittakoon, että omakohtaista kokemusta P-to-P-verkoista ei ole. Kunhan uteliaisuuttani kyselen.)

    15.9.2020 15:47 #1

  • RingLeaderTM

    Todettakoon, että estämällä P2P-protokollan välitys sitä ei tarvitse ainakaan yhtään nopeuttaa.


    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 1pertti: Tarkoittaakos tuo verkkoneutraliteetti sitä, että operaattori ei saa enää rajoittaa tai hidastaa myöskään vertaisverkossa tapahtuvia latauksia?

    (Mainittakoon, että omakohtaista kokemusta P-to-P-verkoista ei ole. Kunhan uteliaisuuttani kyselen.)

    For every spam post I have a this reply:
    A great weather out there everywhere!
    "A great weather out there!"

    # go away
    User-agent: *
    Disallow: /

    PORT STATE SERVICE
    443/tcp filtered https:

    Host wake up (0.000s latency).
    rDNS

    Administration interface:
    Normal:http://192.XXX.XX.XXX:8080
    Normal:http://10.8.0.1:8080
    Secure:https://192.XXX.XX.XXX
    Secure:https://10.8.0.1

    16.9.2020 00:04 #2

  • RingLeaderTM

    -----BEGIN PGP SIGNED MESSAGE-----

    TLP:WHITE

    Valitse liittymä jolle SIM-kortti aktivoidaan ja napsauta ok.
    >#tietoturva<
    >Menu<
    >#pankkikortti<

    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti RingLeaderTM: Todettakoon, että estämällä P2P-protokollan välitys sitä ei tarvitse ainakaan yhtään nopeuttaa.


    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 1pertti: Tarkoittaakos tuo verkkoneutraliteetti sitä, että operaattori ei saa enää rajoittaa tai hidastaa myöskään vertaisverkossa tapahtuvia latauksia?

    (Mainittakoon, että omakohtaista kokemusta P-to-P-verkoista ei ole. Kunhan uteliaisuuttani kyselen.)

    For every spam post I have a this reply:
    A great weather out there everywhere!
    "A great weather out there!"

    # go away
    User-agent: *
    Disallow: /

    PORT STATE SERVICE
    443/tcp filtered https:

    Host wake up (0.000s latency).
    rDNS

    Administration interface:
    Normal:http://192.XXX.XX.XXX:8080
    Normal:http://10.8.0.1:8080
    Secure:https://192.XXX.XX.XXX
    Secure:https://10.8.0.1

    16.9.2020 00:59 #3

  • avthein

    TOR tyyppinen toteutus on varmin keino turvata verkkoneutraliteettia.

    Silloin ei yhteyksien tarjoaja voi edes puuttua missä ja mitä kautta käyttäjä netissä mitäkin tekee.

    Nykyään uhkana ei ole pelkästään kaupalliset tavoitteet vaan myös rikollisuus ja valtioiden totalitarismi ja poliittinen rapautuminen.

    "Jonain päivänä työkalujenkin lainaaminen naapurille tulee olemaan rangaistavaa (koska se aiheuttaa taloudellista vahinkoa valmistajille)... Jos emme reagoi"

    17.9.2020 11:11 #4

  • user_org (vahvistamaton)

    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti avthein: TOR tyyppinen toteutus on varmin keino turvata verkkoneutraliteettia.

    Silloin ei yhteyksien tarjoaja voi edes puuttua missä ja mitä kautta käyttäjä netissä mitäkin tekee.
    Miten ajattelit sen auttavan ? Tulee mieleen päinvastoin, hidastaa omaa ja muiden palvelulaatua.

    Operaattorin on priorisoitava, ja se on tarpeen, sitä mahdollisuutta ei ole järkevää estää.

    Jos jokin asiakas tarvitsee ja maksaa saadakseen taatumman yhteyden, niin miksi operaattori tai asiakas TORia käyttäisi. muiden käyttö lähinnä heikentäisi heidän palvelun tasoa.

    Jos jokin kriittinen liikenne pitää turvata priorisoimalla, niin miksi TORia siihen sekoittaa ja muiden TOR käyttö ei sitä estäisi.

    Jos tarjotaan jotain palvelua yhteyksineen, niin miksi TOR palveluntarjoaja siihen sekoittaisi ?

    Ja voisihan joku tor käyttäjä hankkia priorisoidumman liittymän ja käyttää jotain tor toteutusta sen päällä.


    tor ajatus on ollut toisaalla, uutisen yksittäistapauksisessakin se käyttäjällä lähinnä rampauttava vaihtoehto.

    25.9.2020 10:07 #5

© 2020 AfterDawn Oy

Hosted by
Powered by UpCloud