Google on lisännyt kääntäjäänsä tuen yli sadalle uudelle kielelle. Mukaan on saatu mm. kantoninkiina.
Itä-Suomessa viikkojen 23 ja 24 aikana huijarit saivat saaliikseen noin 200 000 euroa.
Logitechin omistama Ultimate Ears julkisti uuden Everboom-kaiuttimen ja vanhemmat mallit saivat päivitystä ominaisuuksiin ja materiaaleihin. Yhteensä brändiltä löytyy nyt kuusi erilaista Boom-kaiutinta.
Logitechin G515 LIGHTSPEED TKL -pelinäppäimistö on nimensä mukaisesti TKL/tenkeyless-muotoiltu eli siitä puuttuu erillinen numeronäppäimistö. Tämä tekee helposti mukana kulkevasta pelilaitteesta lyhyemmän.
Titan OS -käyttöjärjestelmään julkaistiin Titan Ads -mainosalusta.
Verohallinto on alkanut ottamaan tiukempaan seulaan mm. sosiaalisen median kanavista tienatut tulot. Nyt kaksikin suomalaista verkkotoimijaa on saanut ehdollisen vankeustuomion, kun he ovat jättäneet ilmoittamatta videoiden tulonsa verottajalle.
Amrikkalainen laittomasti toiminut suoratoistopalvelu Jetflicks sisälsi enemmän sisältöä kuin suuret lailliset suoratoistopalvelut yhteensä. Palvelun perustajia odottaa pitkät vankeustuomiot.
Lenovon uudessa Android-tabletissa on neljä matriisidiskanttikaiutinta ja loput toiset neljä ovat tasapainotettuja bassokaiuttimia.
Venäläinen Kaspersky Anti-Virus on lisätty kiellettyjen tuotteiden listalle Yhdysvalloissa. Tuotetta pidetään riskinä kansalliselle turvallisuudelle.
Euroopan Unioni siirtää ratkaisevaa äänestystä ns. Chat Control -laista, joka kieltäisi vahvan salauksen käytön Unionin alueella.
Useimpien PC-tietokoneiden näppäimistöstä löytyy Scroll Lock -näppäin, joka on toisinaan lyhennetty myös muotoon ScrLk. Kyseinen näppäin on historiallinen perintö IBM PC -tietokoneiden alkuajoilta ja sillä on nykyisin hyvin vähän käyttöä.
Deepfake-parodiavideolla Urho Kekkonen varoittaa kansalaisia tekoälyn vaaroista.
IT-jätti Dell ilmoitti alkuvuodesta 2024, että kaikkien työntekijöiden on palattava ainakin osittain takaisin työpaikalle. Täysin etätöihin jäävät työntekijät ohitetaan jatkossa ylennyksia jaettaessa. Puolet valitsi silti etätyöt.
Pornhub ja sen emoyhtiö Aylo estävät heinäkuussa pääsyn palveluihinsa viiden Yhdysvaltain osavaltion asukkailta.
Applen huhutaan suunnittelevan Vision Pro -virtuaalilasien seuraajasta huomattavasti halvempia kuin yli 3000 euroa maksavat ensimmäiset Vision Prot.
Suomalainen sähköautojen liikkuvaan latauspalveluun erikoistunut EV Assistance Oy julkisti tiistaina 18.6. Suomen ja Euroopan ensimmäisen sähköautojen tilauslatauspalvelun Jyväskylässä linja-autoalan suurimmassa BUS2024 tapahtumassa.
Elisa tiedottaa rakentaneensa verkkoa kesäkuun alusta lähtien XGS-PON -tekniikalla (X gigabit symmetric passive optical network), joka toimii pohjana peräti 100 gigan nopeuksille.
Oheislaitteiden valmistaja Logitech on jälleen julkaissut uutta näppäimistöä. Tällä kertaa kyseessä on Keys-To-Go 2 -näppäimistöstä, joka on suunnattu matkakäyttöön.
Mikäli Kangasalla Prisman yhteydessä sijaitsevan automaattiavusteisen keräilykeskuksen viimeistelytyöt sujuvat aikataulussa, ruoan verkkokaupan työntekijät ja 40 robottia aloittavat tilausten keräilyn elokuussa.
Tekoälybotti on astumassa ehdokkaaksi amerikkalaiskaupungin pormasterivaaleissa. Ehdokkuuden tiellä on muutama este, kuten se, että ehdokkaan pitäisi olla vaalikelpoinen, eli käytännössä ihminen.