AfterDawn logo

Windows 10:n tuki pitenee vuoteen 2027, ilmaiseksi

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
1 kommentti

Microsoft on puun ja kuoren välissä. Yhtiö on jo virallisesti lakkauttanut valtavan suositun Windows 10 -käyttöjärjestelmän tavanomaisen tukiajan.

Mutta kun siirtymä Windows 11:een näytti takeltelevan vuonna 2025, yhtiö lupasi tavallisillekin käyttäjille kiertotien: Windows 10:n tukiaikaa sai pidennettyä lokakuuhun 2026 asti, jos sitoutui Microsoftin ehtoihin lisätuesta.

Nyt tuo lokakuun 2026 aikarajakin alkaa häämöttämään jo lähitulevaisuudessa ja Windows 10:n osuus kaikista Windowsin käyttäjistä on edelleen 26 prosentin tasolla.

Suomessa tilanne on parantunut vuoden aikana hurjalla tahdilla, sillä meillä Windows 11:n ja Windows 10:n markkinaosuudet käytännössä vaihtoivat paikkaa viimeksi kuluneen vuoden aikana.


Siirtymää Windows 11:een hankaloittaa käyttäjien näkökulmasta se, että Windows 11 on ensimmäinen Windows vuosikymmeniin, joka tiukensi merkittävästi käyttöjärjestelmän laitteistovaatimuksia. Isoa osaa Windows 10 -tietokoneista ei voi siis päivittää Windows 11:een ilman kikkailua, vaikka käyttäjä haluaisikin käyttöjärjestelmän päivittää.

Samaan aikaan tietokoneiden komponenttien hinnat ovat lähteneet rakettimaiseen kasvuun, joka johtuu pääasiassa tekoälyn huikeasta kasvusta. Eli ihmisillä ei ole myöskään varaa ostaa uusia tietokoneita.

Nyt yhtiö on nöyrtynyt ja päättänyt pidentää Windows 10:n ilmaisen, jatketun tukiajan kestoa 12. lokakuuta, 2027 saakka.

Yhtiö tietysti toivoo, että vuoden lisäaika riittäisi tönimään loputkin vastahankoiset Windows 10 -käyttäjät kohti Windows 11:a. Samaan aikaan kuitenkin mm. läppärivalmistaja Lenovo on arvioinut, että komponenttien hinnat eivät tule laskemaan - välttämättä enää "koskaan". Eli edessä voi olla vaikea rasti, jossa osa käyttäjistä pitäisi pakottaa ostamaan uusi tietokone, aiempaa kalliimmilla hinnoilla.

1 KOMMENTTI

DeNiWar1/1

Windows 11 saisi varmasti paremmin käyttäjiä jos pudottaisivat ne keinotekoiset rajoitukset pois, jo pelkän TPM2 vaatimuksen poisto toisi huomattavan määrän tietokoneita täysin win11 kelpoiseksi.
Jo se, että tuon TPM2 rajoituksen voi kiertää kertoo siitä, että win11 ei oikeasti tarvitse sitä mihinkään kriittiseen tarkoitukseen, muutenhan se ei toimisi ollenkaan ilman sitä.

Nyt kun on ollut useita tapauksia että win11 on omatoimisesti jonkin päivityksen tai muun syyn takia lukinnut käyttäjän tietokoneen bitlocker:in taakse ja vaatii avauskoodia vaikka käyttäjälle ei ole koskaan annettu kyseistä avainta, jolloin käyttäjä menettää lopullisesti kaikki koneella olevat tietonsa (lman TPM piiriä tuo bitlocker ei ole pakkokäytössä ja käyttäjä voi itse päättää salaako levynsä sen taakse vai ei ja aktivoidessa käyttäjälle annetaan mahdollisuus kirjoittaa avauskoodi vaikka paperille).

Itsepintaisesti monet väittävät että se bitlocker koodi olisi käyttäjän microsoft-tilillä, tuo pitänee paikkansa jos windows on asennettu käyttäjän itsensä toimesta alusta asti omalla microsoft-tilillänsä, mutta jos tietokoneen käyttöjärjestelmä on asennettu myyjän/liikkeen toimesta niin tuo avain ei koskaan päädy loppukäyttäjän microsoft-tilille, jolloin ulos lukittu käyttäjä on suoraansanottuna lirissä lukittujen tiedostojensa kanssa, toivoen ettei ole mitään ainutkertaista jota ei koskaan enää saa palautettua.

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki