AfterDawn logo

Nuorisolaiset keksivät fyysisen median: DVD-myynnin lasku hidastui

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
2 kommenttia

Taloushuolista ja edeltävien sukupolvien aikakauden nostalgisoinnista syntyy joskus yllättäviä trendejä.

Mutta nyt näyttää siltä, ainakin Yhdysvaltain myyntilukujen perusteella, että ns. Z-sukupolvi eli vuosien 1997 ja 2012 välillä syntyneet zoomerit ovat löytäneet yhden historiallisen muinaisjäänteen: DVD-elokuvat.

Los Angeles Timesin mukaan nimenomaan nuorten herännyt kiinnostus tuota muinaista, historian sopukoista löytyvää optista videoformaattia kohtaan on varsin merkittävää.

Aivan niin merkittävää kiinnostuksen kasvu ei ole, että se olisi nostanut DVD-elokuvien myynnin uudelle kasvu-uralle. Mutta nyt nähdään ensimmäisiä merkkejä siitä, miten lähes täydellisesti romahtanut DVD-markkina on edes hidastanut syöksylaskuaan.

Fyysisten elokuvien myynti on kokonaisuudessaan, Blu-ray -elokuvat mukaanluettuna, romahtanut 93 prosenttia sitten huippuvuoden 2005. Vuosi 2024 oli ensimmäinen Yhdysvalloissa, jolloin elokuvien fyysisiä kopioita myytiin alle miljardilla dollarilla.


Selityksiä viriävälle kiinnostukselle DVD-elokuvia kohtaan on monia. Ensinnäkin elokuvat nykyisin katoavat varsin herkästi suoratoistopalveluista ja välillä vastaan tulee tilanteita, että tiettyä leffaa ei löydy mistään suoratoistopalvelusta rahaakaan vastaan.

Toinen selkeä selitys on tunne omistamisesta: DVD-leffan omistaa, eikä siitä tarvitse maksaa kuukausimaksua. Ja kolmas on tietysti rahaan liittyvä sekin: kirpputoreilta ja netin kauppapaikoilta saa DVD-elokuvia lähes ilmaiseksi, kun samaan aikaan suoratoistopalvelut ovat nostaneet hintojaan vuosi vuodelta.

Mutta myös fyysisten elokuvien (johon kuuluvat myös teräväpiirtotarkkuutta tarjoavat Blu-rayt) vuokraaminen on jälleen pienessä nousussa. Suomessahan videovuokraamoita ei tietojemme mukaan enää ole lainkaan, mutta Yhdysvaltain isoimmissa kaupungeissa niitä vielä löytyy - ja nyt nuoret ovat löytäneet tiensä niihin.

Trendi ei rajoitu kuitenkaan pelkkiin vuokrattaviin leffoihin tai kirpputorien DVD-löytöihin, vaan myös teräväpiirtoa tarjoavat uudet Blu-ray -julkaisut ja nimenomaan laadukkaasti tuotetut versiot, kuten Criterion Collectionin Blu-rayt myyvät nyt aiempaa paremmin.

2 KOMMENTTIA

Lekovan1/2

Mukava nähdä että nuorempikin sukupolvi vielä ymmärtää asioiden omistamisen päälle. Samasta syystä myös piratismi on nostanut päästään reilusti ihan viimeaikoina.

DeNiWar2/2

Fyysisestä mediasta ei tarvitse maksaa kuukausimaksuja ja ne on aina saatavilla vaikka nettiyhteys katkeaisikin, eikä mikään kodin ulkopuolinen voima pysty päättämään että nämä kappaleet/sarjat/elokuvat poistuvat nyt valikoimasta.

Noissa onlinepalveluissa kun palveluntarjoaja voi milloin tahansa päättää että näitä ei enää tarjota, näkyy monissa peleissäkin jo että pelipulju päättää lakkauttaa tuen niin pelaaminen loppuu tasan siihen vaikka olisi kuinka suosittu. Jopa yksinpelit vaativat online yhteyden toimiakseen, jos se varmistuspalvelin poistuu olemasta kun pulju päättää ettei enää tue niinvanhaa peliä niin soon siinä eikä koskaan enää palaa.

Ilkeimpiä on ne mediapuljut jotka siirtävät sarjojen oikeuksia sillointällöin toiseen palveluun ja käyttäjän pitää ostaa taas uusi palvelu päästäkseen näkemään suosikkisarjaansa, mm.startrekin kohdalla tuota tapahtuu useinkin että tuotantokaudet seilaa eri operaattoreille muutamanvuoden välein (ja samaa tapahtuu muullakin musiikilla, sarjalla ja elokuvalla).

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki