--->
AfterDawn logo

EU:lta tiukka kuitti Muskille ja Trumpille: "EU:n säännöt ovat sama, riippumatta siitä, kuka on firman johdossa"

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
1 kommentti

Euroopan Unioni on antanut suorasanaisen vastauksen Donald Trumpin jo kuukausia kestäneelle uhittelulle, joka on koskenut EU:n lainsäädäntöä.

Trumpin hallintoa ja häntä tukevia teknologiamiljardöörejä ärsyttävät erityisesti Euroopan Unionin tiukat yksityisyyttä, tekoälyä ja kansalaisoikeuksia koskevat säännöt, kuten vaikkapa EU:n tiukka GDPR-lainsäädäntö.

Yhdysvaltain nykyisen hallinnon mielestä EU:n lainsäädäntö sorsii amerikkalaisia yrityksiä ja Trump on suoraan ilmaissut, että amerikkalaisten yhtiöiden ei pitäisi olla EU:n "määräiltävissä".

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen antoi aiheesta oman mielipiteensä viikonloppuna haastattelussa. Hänen mukaansa EU kohtelee kaikkia yrityksiä samoin säännöin, riippumatta siitä, mistä yritykset tai niiden johtajat ovat kotoisin.

von der Leyenin mukaan EU on aloittanut digilainsäädäntönsä puitteissa tutkinnat mm. amerikkalaisen Twitterin (nyk X), amerikkalaisen Metan ja kiinalaisen TikTokin osalta. Kaikkia niitä epäillään eurooppalaisten digimarkkinoita säätelevien lakien rikkomisesta. Mutta samalla tavalla säännöt koskevat myös eurooppalaisia yhtiöitä.


Erityisen pahasti amerikkalaiset teknologiajätit ovat pillastuneet viimeisen parin vuoden aikana voimaan tulleista Digital Markets Act ja Digital Services Act -lakipaketeista, jotka pyrkivät hillitsemään jättimäisten teknologiayhtiöiden valtaa tavallisia kuluttajia ja pieniä yrityksiä vastaan.

EU:n kanta on siis yksinkertaisesti se, että jos yhtiö haluaa toimia myös EU:n alueella, sen täytyy noudattaa EU:n lainsäädäntöä.

1 KOMMENTTI

necq1/1

Missä EU, siellä ongelma...

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki