AfterDawn logo

Netflix tukee nyt HDR10+:aa

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Netflix kertoi tänään lisänneensä tuen HDR10+ -formaatille palvelussaan.

Tähän saakka Netflix on tukenut HDR10 -formaattia sekä kilpailevaa Dolby Vision -formaattia. HDR10+ ei varsinaisesti korvaa näistä kumpaakaan, vaan tulee niiden rinnalle, niille sarjoille ja elokuville, joiden tuotantoyhtiöt ovat käyttäneet tuotantoprosessissaan HDR10+:aa.

HDR on siis tekniikka, jolla videoista muutetaan niiden väriavaruutta siten, että tummemmat kohdat ovat aiempaa tummempia ja kirkkaat kohdat ovat aiempaa kirkkaampia, luoden suuremman valo- ja väriarvojen vaihtelun, eli dynaamisen skaalan (dynamic range) kuvaan kuin mitä siinä normaalisti olisi ja mitä näytöllä olisi mahdollista esittää.

Joidenkin silmään HDR ylikorostaa värejä ja tummia sävyjä (etenkin valokuvissa) kun taas toisten mielestä HDR:n avulla otetut kuvat ja videot näyttävät huomattavan paljon paremmilta ja ovat lähempänä sitä kuvaa, jonka paljaalla silmällä tosielämässä kohteista saisi.

Netflixin mukaan sen sisältövalikoimasta noin 11 000 tuntia tukee jo valmiiksi HDR10+ -formaattia.


HDR10+ on automaattisesti mukana kalleimmassa Netflixin tilauspaketissa (eli Perhe-tilauksessa), joka on jo ennestään sisältänyt tuen HDR10-formaatille sekä Dolby Visionille.

KOMMENTOI

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki