Valtava bitcoin-aarre odottaa kaatopaikalla, mutta oikeus kielsi sen etsimisen
Vuosikymmenen kestänyt oikeusjuttu sai päätöksensä Britanniassa, kun oikeus kielsi insinööriä tonkimasta paikallista kaupungin kaatopaikkaa.
Tarina alko vuonna 2013, kun brittiläinen insinööri James Howells oli vahingossa heittänyt käytöstä poistetun tietokoneensa kovalevyn roskikseen. Hän tajusi vasta myöhemmin, että kovalevy sisälsi myös hänen aiemmin ostamansa bitcoinit. Bitcoineja oli kovalevyllä tallessa noin 8000 kappaletta.
Howells oli yksi bitcoineihin jo alkuaikoina hurahtaneista teknologiaihmisistä. Mies louhi bitcoineja vuonna 2009 omalla tietokoneellaan, lähinnä huvin vuoksi, vaikka bitcoineilla ei tuolloin ollutkaan juuri minkäänlaista rahallista arvoa.
Vuonna 2013 bitcoinien arvo pyöri noin sadan euron tasossa, vaihtelujen ollessa nykyistäkin villimmällä tasolla. Vuonna 2024 bitcoinin arvo puolestaan puhkaisi ensimmäistä kertaa sadantuhannen euron rahan, joten reilussa vuosikymmenessä yhden bitcoinin arvo on noin tuhatkertaistunut.
Jo tuolloin insinöörin pois heittämän kovalevyn sisältö oli kohtuullisen arvokas, noin 800 000 euroa eli suomalaisittain varsin mukavan omakotitalon arvoinen. Mutta vuosien vieriessä kaatopaikalle päätyneen kovalevyn sisällön arvokin on tuhatkertaistunut eli kovalevyllä olisi nykyisen bitcoinin kurssin arvolla laskettuna yli 700 miljoonaa euroa.
Mies on pyytänyt oikeudelta lupaa jo vuosien ajan päästä kaivamaan Newportissa, Walesissa sijaitsevan kaatopaikan jäteröykkiöitä, toivoen löytävänsä kadonnen kovalevynsä, joka tekisi miehestä lähes miljardöörin.
Mutta BBC:n mukaan oikeus oli torpannut pyynnön, tällä kertaa lopullisesti.
Oikeuden mukaan kaatopaikalla on 1,4 miljoonaa tonnia jätettä (1,4 miljardia kilogrammaa) ja oikeuden mielestä miehellä ei ole "järkevää perustetta" kaatopaikan mylläämiselle. Oikeuden mukaan kunta omistaa kaatopaikan sisällön ja lisäksi kaatopaikan penkominen saattaisi aiheuttaa ympäristövahinkoja.
Howellsin mukaan hän on itse pystynyt jo haarukoimaan kaatopaikan historiatiedoista sen verran selville, että hän tietää kovalevynsä lojuvan tietyssä kaatopaikan osassa. Tällöin pengottavaksi tarkoitettua jätettä olisi läpikäytävänä "vain" 100 000 tonnia eli noin 100 miljoonaa kilogrammaa.
Howellsilla ei ole enää mitään tapaa valittaa oikeuden päätöksestä, vaan päätös on lopullinen, sillä Howells on käyttänyt jo kaikki valitusreitit asian edistämiseksi. Toki neropatit netissä ovat ehdottaneet mm. sitä, että Howells hakisi kunnanvaltuutetuksi ja lupaisi lahjoittaa puolet kovalevyltä löytyvistä kryptovaluutoista kunnan käyttöön, jos kaatopaikkaa pääsee kaivelemaan.
KOMMENTOI
Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.