AfterDawn logo

Nordean verkkopankki ja tunnistautuminen nurin, jälleen - pankin mukaan syitä on kaksi

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Nordean verkkopankki, mobiilipankki ja tunnistautumisjärjestelmät ovat nurin tällä hetkellä ainakin osalle asiakkaista.

Omissa testeissämme sekä mobiilipankki että selainpohjainen verkkopankki jumiutuivat kirjautumiseen siirtymisen jälkeen, eli edes käyttäjätunnusta ei päässyt syöttämään järjestelmään.

Nordean ongelmat ovat kiusanneet asiakkaita koko viikon ajan ja AfterDawnissa uutisoimme ensimmäisistä ongelmista Nordean palveluissa jo keskiviikkona 18.9.2024.

Verkkopalveluiden tilaa seuraavan Downdetectorin mukaan pankilla on ollut koko viikonlopun ajan onglemia, joskin välillä vähäisempiä. Mutta ongelmat eskaloituvat uudestaan sunnuntaina 22.9.2024 ja tätä kirjoittaessa klo 14:30, verkkopankkiin ja mobiilipankkiin kirjautuminen ovat jälleen kaatuneet.

Myös isommat mediat ovat tarttuneet Nordean ongelmavyyhteen tällä viikolla. Ylelle antamassa haastattelussa Nordean edustaja kertoo ongelmien taustalla olevan kaksi erillistä syytä. Ensinnäkin yhtiö kertoo, että sen järjestelmiin isketään palvelunestohyökkäysten avulla (DDoS). Lisäksi yhtiö teki edellisenä viikonloppuna (14.9. - 15.9.2024) huoltotöitä, jotka eivät ole ilmeisesti menneet ihan putkeen pankin kannalta.

KOMMENTOI

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki