AfterDawn logo

Asiakastilien tietoja säilöttiin väärin - Verkkokauppa.comille suuri 856 000 euron sakko

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Tietosuojavaltuutetun toimiston seuraamuskollegio on antanut kuluttajaelektroniikkaketju Verkkokauppa.comille 856 000 euron hallinnollisen seuraamusmaksun. Seuraamusmaksun suuruus perustuu muun muassa yrityksen liikevaihtoon.

Päätös ei tosin vielä ole lainvoimainen, sillä Verkkokauppa.com on ilmoittanut valittavansa päätöksestä hallinto-oikeuteen.

Tietosuojavaltuutettu havaitsi, että Verkkokauppa.com on säilyttänyt asiakastilien tietoja määrittelemättömän pituisen ajan. Verkkokauppa.comin mukaan tietojen säilytysajan määrittelee asiakas itse, sillä asiakas voi halutessaan pyytää tilinsä sulkemista ja tietojen poistamista.

Viranomaisen mukaan tietojen säilyttämistä ei voi kuitenkaan perustella sillä, että asiakas voi myöhemmin pyytää tietojensa poistamista.

Toimintatavan vuoksi tietoja yksittäisestä ostoksesta on voitu säilyttää hyvin pitkään.


Lisäksi tietosuojavaltuutettu katsoo, että Verkkokauppa.com rikkoi yleistä tietosuoja-asetusta, kun se oli asettanut asiakastilin luomisen verkko-ostosten tekemisen edellytykseksi. Yksittäisten verkkokauppaostosten tekeminen ei vaadi asiakastilin luomista eikä sellaista henkilötietojen säilyttämistä, johon käytäntö johtaa.

Tietosuojavaltuutettu määräsi Verkkokauppa.comin määrittelemään asianmukaisen säilytysajan asiakastilien tiedoille ja korjaamaan toimintatapansa pakollisen rekisteröitymisen vaatimisessa. Yritykselle annettiin myös huomautus tietosuojasäännösten vastaisista toimintatavoista.

KOMMENTOI

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.