AfterDawn logo

Discord poistaa numerot nimistä, tunnuksista tulossa kilpailua

Matti Robinson Matti Robinson

Discord on koko olemassaolonsa ajan käyttänyt perinteisistä sosiaalisista medioista poikkeavaa nimeämismekanismia. Liittyessä käyttäjä voi valita minkä tahansa nimen, kunhan se ei riko sääntöjä, mutta nimimerkin perään lisätään numerosarja erottamaan samat nimet toisistaan.

Nyt käytäntöön on tulossa muutos, sillä yhtiöstä ilmoitettiin hiljattain, että jatkossa Discordin käyttäjätunnukset muistuttavat esimerkiksi Twitterista löytyvää muotoa.

Tämä tarkoittaa, että käyttäjien tunnukset on muutettava. Pian alkava projekti tarkoittaa siis, että käyttäjät pääsevät valitsemaan uudet tunnukset, mutta samalla tunnuksista voi syntyä kilpailua, kun useampi haluaa samoja tunnuksia.

Discordin mukaan ensimmäinen lintu madon nappaa -periaate on käytössä rajoitetusti eli ensimmäisenä ehtivä saa tunnuksen. The Vergen haastatteleman Discordin mukaan aivan täysin näin ei kuitenkaan ole, sillä esimerkiksi Discordin yhteistyökumppanien ja suosittujen internet-persoonien nimiä ei tavalliset käyttäjät pääse hamuamaan.


Aivan ensimmäisenä nimet pääsevät valitsemaan juuri nämä harvat ja valitut. Sen jälkeen tavallisten käyttäjien järjestys tulee Discordiin liittymisen mukaan. Mitä kauemmin palvelussa on ollut, sitä nopeammin pääsee valitsemaan uuden käyttäjätunnuksen.

Vaikka eittämättä moni käyttäjä joutuu valitsemaan käyttäjätunnuksen, joka ei ole mieleen, on muutos Discordin mukaan tarpeen. Numerosarjalla varustettu käyttäjätunnus on yhtiön tietojen mukaan sekava ja aiheuttaa virheitä kaveripyynnöissä. Tämän oletetaan paljolti korvautuvan tulevien viikkojen aikana tehtävän muutoksen myötä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki