Xbox on nyt "woke", koska se säästää sähköä
Pari viikkoa sitten Microsoft toi uusimpiin Xboxeihin ominaisuuden, joka sammuttaa konsolin yöksi lepotilan sijaan. Aiemmin konsoli on ollut oletusarvoisesti lepotilassa ollessaan käyttämättömänä, mutta uuden muutoksen myötä se sammuu kokonaan.
Lepotilassa ollessa konsoli kuluttaa Microsoftin mukaan noin 20 kertaa enemmän sähköä kuin sammutettuna.
Aiemmin lepotilassa ollessa Xbox on osannut ladata konsoliin ja siihen asennettuihin peleihin tarvittavat päivitykset. Nyt toimintaa on muutettu niin, että ennen sammutusta Xbox saa tiedon siitä, milloin tulevana yönä olisi tarjolla halpaa uusiutuvaa energiaa ja siirtyy tuona aikana hetkeksi lepotilaan ladatakseen päivitykset. Tämän jälkeen konsoli sammuu uudestaan.
Mutta koska pienemmän sähkölaskun lisäksi toiminta haiskahti joidenkin mielestä epäilyttävän "hipiltä" tai "wokelta", asiasta nousi haloo Yhdysvalloissa.
Yksi Yhdysvaltain republikaanien tunnetuimmista poliitikoista, Texasin senaattori Ted Cruz tuomitsi muutoksen Twitterissä:
First gas stoves, then your coffee, now they're gunning for your Xbox. https://t.co/MpaH2ntWAz
-- Ted Cruz (@tedcruz) January 23, 2023
Twiitti on kerännyt 1,3 miljoonaa katselukertaa ja tuhansia tykkäyksiä ja satoja sitä komppaavia kommentteja. Muutkin republikaanipoliitikot ovat närkästyneet uudistuksesta.
Ominaisuus on itse asiassa valinnainen: aiemman toimintatavan, eli sähköä enemmän kuluttavan lepotilan voi kytkeä päälle Xboxin asetuksista.
1 KOMMENTTI
Onzu1/1
Amerikan konservatiivit ovat syyttäneet videopelejä väkivallasta ja nuorison turmelemisesta ties kuinka pitkään. Nyt kun tulee mahdollisuus politisoida taas yksi arkipäiväinen asia ja lietsoa sillä kulttuurisotaa "wokea" vastaan, he teeskentelevät nyt välittävänsä videopeleistä. "Pidän kaikkia laitteitani päällä 24/7 ilman virransäästöä ja sähkönkulutukseni on pilvistä – nyt on lipulaarit ownattu!"
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT